Rievun kolmas elämä
Tekstiilimuotoilija Helena Hannulaa kiinnostaa räsymattojen värimaailma ja niiden mennyt elämä.
Viisi vuotta sitten tamperelainen Hannula keksi ruveta valmistamaan vanhoista tekstiileistä asusteita ja kodin tuotteita Intoa Design -tuotemerkin alla.
Vinteille ja kellareihin hylätyistä vanhoista räsymatoista muodostui tekstiilimuotoilijalle ehtymätön materiaali.
”Aluksi epäilin, että niitä olisi hankala löytää tarpeeksi, mutta päinvastoin!”, Hannula innostuu.
Kuluneita, osin rispaantuneita ja tahraisia mattoja ovat kirpputorit ja nettihuutokaupat pullollaan. Myös ihmiset tarjoavat niitä Hannulalle mielellään.
Kierrätyksestä kiinnostunutta Hannulaa viehättää räsymatoissa niiden värimaailma ja monivaiheinen elämä vaatteesta kuteiksi, sitten matoiksi ja lopulta kokonaan uudeksi tuotteeksi, designiksi.
”Ajattelen, että se on vaatteille kuin kolmas elämä”, Hannula sanoo.
Vielä vuosikymmenten jälkeen tekstiilin pinnasta voi löytää kuteiksi päätyneiden vaatteiden alkuperäisen tarkoituksen: raidoissa kulkevat sulassa sovussa hyvin palvelleen takin vuorikangas, sukkahousut ja miesten kalsarit.
Välillä vastaan tulee neppareita ja muuta ylimääräistä, Hannula kertoo.
Paksun räsymaton työstäminen vaatii järeitä teollisuuskoneita. Osan matoista Hannula purkaa takaisin kuteiksi, joista syntyy kikkuraisia, värikkäitä koruja.
Räsymatoista tehdyt tuotteet herättävät asiakkaissa lämpimiä tunteita: ”Oi että, minunkin äiti teki tuollaisia mattoja!” tai ”muistan kun olin lapsi..” -huudahduksia kuullaan usein tuotteita hipelöivien suusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


