”Vanha tieto” saa meidät kenties näkemään jonkin asian toisin, niin kuin se joskus aikaisemmin nähtiin ja ymmärrettiin
Tieto elää ajassa. Se voi joskus unohtua, mutta väärää se ei ole, vaan usein yllättävän ajankohtaista.
Nuorena lukemani Revitty huntu oli juuri päätynyt revittyjen laariin. Kuva: Eija Mansikkamäki15.12.202211:00
Lumipyryinen viikonloppu sujui kaappeja kaivellessa, joten jatkan siitä, mihin kollegani maanantain kolumnissaan jäi: kirjoista.
Niitä riittää, vaikka rahtaan lukemattomia opuksia kerran pari vuodessa kierrätykseen ja hyväntekeväisyyteen. Kirjoista on aina ollut vaikeaa luopua mutta varsinkin nykyisin, kun tietää niiden kohtalon.
Kävin keväällä Suomen suurimman kirjankierrättäjä-antikvariaatin varastossa, ja olihan siellä kilometrikaupalla myytävää, mutta myös niitä, joiden viimeisenä palveluksena on menettää kantensa ja päätyä eristeeksi seiniin. Nuorena lukemani Revitty huntu oli juuri päätynyt revittyjen laariin.
Ihmiset eivät halua kirjoja koteihinsa, koska ne keräävät pölyä ja ovat kalliita säilyttää kalliissa neliöissä, koska kirjahyllyt eivät kuulu enää sisustukseen ja nykyisin kirjoja kuunnellaan eikä lueta.
Pientä lohtua tuo 15-vuotias kuopukseni, joka haluaa ehdottomasti kotiinsa suuren kirjahyllyn ja lukunurkkauksen jalkalamppuineen ja laiskanlinnoineen. Hän otti poistokasastani haltuunsa läjän kaikenlaista, myös viisiosaisen Nykysuomen sanakirja -sarjani, jonka vanhempani ostivat kalliilla rahalla ollessani vielä alakoulussa.
Hauskaa oli vilkaista Nykysuomen sanakirjan uudissanat-osioon: vuonna 1980 ei tunnettu etätyötä, mutta etäopetus selitettiin: opetus kirjekurssin, radion tai television välityksellä. I:n kohdalla ei ollut internetiä.
Mutta en kerää vain kirjoja vaan myös lehtileikkeitä. Tai keräsin, nyt nimittäin lensi monta mapillista, ah niin kiehtovia matkailu-, ruoka- ja puutarha-aiheisia lehtijuttuja paperikoriin. Muutaman luinkin.
Yhdessä, STT:n uutisessa helmikuulta 2001 kerrottiin, että Suomen järvet sisältävät 700–900 miljoonaa tonnia hiiltä. Ne ovat siten kolmanneksi suurin hiilivarasto soiden ja metsämaan jälkeen ja suurempi kuin puustomme.
Joku varmaan tietää, mikä on tilanne nyt ja voiko mökkiläinen kaupata rantansa savista järvenpohjaa hiilinieluna?
Toisessa jutussa, Hesarissa maaliskuulta 2006 kerrottiin, kuinka Puolaa närkästytti Vladimir Putinin esiintyminen vierailuillaan Tsekissä ja Unkarissa. Syyt sikseen, mutta olennaista oli, että Putin näki itäisen Euroopan kahtena leirinä, joista hankalampaan kuuluivat Baltia ja Puola. Näitä epäilyttivät kovasti Venäjän energiapoliittiset pyrkimykset.
Puola esitti tuolloin, että Euroopan pitäisi luoda Naton kaltainen Euroopan kollektiivisen energiaturvallisuuden liitto, jonka jäsenet auttaisivat toisiaan energiatoimitusten häiriintyessä.
Joku varmaan tietää, mitä hankkeelle kuuluu tai miksei se edennyt.
Kolmannen jutun (Gloria, maaliskuu 2002) otsikko oli Vanhentunutta tietoa ja siinä kirjailija Juha Vakkuri väitti, ettei edes tietosanakirjojen tieto vanhene koskaan. Perustelu: joskus juuri epäajankohtainen tai suorastaan vanhentunut tieto on se, jota tarvitsemme.
”Vanha tieto” saa meidät kenties näkemään jonkin asian toisin, niin kuin se joskus aikaisemmin nähtiin ja ymmärrettiin. Voi oppia uutta, nähdä menneitä väärinkäsityksiä ja ennen kaikkea nykyisen viisautemme vajavaisuuden. Kaikki ”oikea tieto” vanhenee ja jokainen sukupolvi kirjoittaa oman historiansa ja valitsee, mitä haluaa muistaa ja mitä ei.
Olen niin samaa mieltä. Tieto elää ajassa, ja se voi unohtua, mutta väärää se ei ole, vaan usein yllättävän ajankohtaista.
Eläköön ensyklopediat!
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
