Miespuhetta
Hyvänen aika: miehet puhuvat! Nuoret isännät puhuvat puhumisen tärkeydestä. Tunteistakin. Tähän täytyy tarttua.
Liian usein tunteista puhuminen on leimattu vain naisten hörhöilyksi. Kovat asiat, kuten talous, ovat oikeaa asiaa.
Mutta ihminenhän on kokonaisuus. Jos tunne-elämä jumittaa, se voi viedä toimintakyvyn kokonaan. Sitten ollaankin helposti myös isoissa taloudellisissa ongelmissa, sekä yksilön kannalta että laajemmassa mittakaavassa.
Ja toisaalta, taloushuolet voivat saada aikaan suurta ahdistusta. Kuten juuri nyt niin monella maitotilalla. Ähtäriläinen Aki Syrjälä ei ole siinä tilanteessa yksin. (s.4.)
Kannattaa puhua, Syrjälä kannustaa. Sillä puhuminen on avain ratkaisuihin, oli sitten kyse tilan asioista, työelämästä tai tunteista. Toisen näkökulma voi auttaa.
Puhuminen on pyrkimystä pukea ajatukset ja tunteet sanoiksi. Antaa niille muoto, jonka toinen voi hahmottaa ja ymmärtää. Ja samalla selkeyttää ajatuksensa ja tunteensa itselleenkin.
Se ei useinkaan ole helppoa. Sanat hapuilevat, etsivät merkityksiä. Tunteista puhuminen voi olla erityisen vaikeaa. Saattaa olla, että vasta puhumalla hahmottaa omat tunteensa.
Tunteista puhuminen vaatii myös uskallusta. Oman sydämen avaaminen on suuri luottamuksen osoitus toiselle. Jotta uskaltaa puhua tunteistaan, toivoo kuulijaltakin herkkyyttä. Halua kuulla, mitä yritän sanoa, vaikka hapuilen.
Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, on myytti, joka olisi syytä unohtaa menneisyyteen. Sillä kyllä mies puhuu, psykoterapeutti Jari Hautamäki vakuuttaa. Mies tarvitsee ajan ja paikan avautua.
Jos tuntuu siltä, ettei kumppani puhu, voi miettiä, onko antanut hänelle tilaa puhua. Tai miksi toinen ei uskalla puhua.
Lopulta tässä ei ole kyse sukupuolesta, luulen. Tärkeintä on olla ihminen. Puhua asioista, jotka ovat meille tärkeitä, mitä ikinä ne ovatkin. Elämästä.
Kohdata toinen siinä vieressä, jakaa asioita, kuulla ja tulla kuulluksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

