Puuta riittää, jos kaikkia metsiä käytetään

Puun riittävyydestä ja avohakkuiden kieltämisestä keskusteltiin Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen Metsä Rokkaa -tapahtumassa (MT. 1.6.) Molemmat ajankohtaisia kysymyksiä ja samalla sidoksissa toisiinsa: teollisuuden kasvava puuntarve edellyttää metsävarojen täysimittaista hyödyntämistä – ja sen osana tehokasta puunkorjuuta. Ilman avohakkuita haaste on mahdoton toteuttaa.

On helppo yhtyä paneelissa puhuneen emeritusprofessori Matti Kärkkäisen ajatukseen siitä, että avohakkuiden kielto olisi metsähallituksen metsissä ”hyvin ajattelematonta”.

Vielä mahdottomampi ajatus teollisuuden puuhuollon kannalta olisi luopua avohakkuista ja metsänviljelystä yksityismetsissä. Jo nykyisen kapasiteetin täyden käyttöasteen puuhuolto kävisi lyhyessä ajassa mahdottomaksi.

Suomessa on vireillä useita suuria metsäteollisuuden laajennushankkeita. Nyt pitäisikin kiireen vilkkaa pohtia keinoja, joilla tehostetaan puuntuotantoa ja parannetaan metsävarojen täysimittaista hyödyntämistä – sen sijaan että heitellään kapuloita metsä­talouden rattaisiin. Muuten biotalouden uusi ja uljas rahakone haukkaa tyhjää.

Yksi näkökohta metsäteollisuuden puuhuoltoa koskevassa keskustelussa on mielestäni jäänyt liian vähälle huomiolle: yksityismetsien kasvavan osan jääminen aktiivisen metsänhoidon ja hakkuiden ulko­puolelle. Ellei sitä kyetä estämään, teollisuuden puuhuolto vaarantuu.

Professori Kärkkäisen mainitsema 15 miljoonan kuutiometrin lisähakkuumahdollisuus perustuu ymmärtääkseni nykyisten talousmetsien koko pinta-alan hyödyntämiseen.

Metsävarojen epätasaisen käytön huomaa jokainen sillä silmällä metsä-Suomessa auton tai junan ikkunasta katsova: loputtomia lehtipuupöheiköitä, harventamattomia ja riukuuntuneita nuoria metsiä, hylättyjä jätemetsiä ja niin edelleen. Millä keinoilla ne saadaan tuottavaan kuntoon – palvelemaan omistajia sekä metsäteollisuuden ja samalla kansantalouden tarpeita? Hyvällä vai pahallako?

Ehkä porkkanalla ja kepillä.

Jotain olisi kiireesti tehtävä. Yksi tehokas keino nykytilanteessa olisi kuitupuun hinnan korjaaminen sellaiselle tasolle, että metsän omistaminen tuntuisi taloudelta. Sitä se ei ole, jos kiintokuutiolla kuitupuuta saa vain kahvirahat.