
Loistokkaat kruunupäät
Sirot marhanliljat (L. Martagon-ryhmä) ovat viime vuosien kysyttyjä erikoisuuksia. Vanha, nimetön marhanlilja kukkii tummin, tiilenpunaisin kukinnoin.
Tiikerinliljan tunnistaa tummista pilkuista. Sitä on kasvatettu aasialaisissa puutarhoissa jo pitkään ennen ajanlaskumme alkua.
Jos liljapenkin kukinta taantuu, kannattaa ne syksyllä tai keväällä nostaa ylös ja jakaa. Sivusipuleista kasvaa vuodessa tai kahdessa uusia, kukkivia yksilöitä.
Värililja ’Tiny Double You’ kuuluu mataliin lajikkeisiin, jotka sopivat hyvin myös ruukkukasvatukseen. Useimmat liljat tekevät lisää juuria varren tyveen. Sipulit onkin tärkeä istuttaa riittävän syvälle.
Idänliljat eli Oriental-hybridit ovat suurikukkaisia ja tuoksuvia loppukesän kaunottaria. Ne vaativat hyvän ojituksen ja joskus myös talvisuojauksen.
Madonnanlilja (Lilium candidum) on liljaharrastajan unelma. Sen tuoksuvat, valkoiset kukinnot avautuvat hieman nuokkuviksi. Toisin kuin muut liljat, madonnanliljan sipulit istutetaan lähelle maan pintaa.Liljoilla on aina ollut kukkien joukossa oma, erityinen paikkansa. Meilläkin ne kuuluvat puutarhojen kukista vanhimpiin. Varhaisimpia liljoja on istutettu puutarhoihin jo 1800-luvun lopulta lähtien.
Tutut ruskoliljat eli keisarinkruunut (Lilium bulbiferum) sekä turbaanihattuiset varjoliljat (L. martagon) avaavat kukintonsa keskikesällä heti juhannuksen jälkeen. Tänä vuonna ne ehtivät etelässä kukkaan jo kesäkuun puolivälissä.
Perinteisiä kukkijoita seuraavat uudempaa perua olevat värililjat sekä kiitolliset, pilkukkaat tiikerililjat (L. lancifolium), jotka nekin kuuluvat pihan vanhimpiin ja lisääntyvät pikku hiljaa vuosi vuodelta. Viimeisimpinä kukkaan ehtivät muhkeat idänliljat, Oriental-lajikkeet, joiden huumaava tuoksu leijailee elokuun hämärtyvissä illoissa ja maustaa syksyn tunnelmaa pitkälle pakkasten tuloon saakka.
Liljat ovat loistokkaita, selkeitä, iättömiä ja eksoottisia. Historiassa niihin liitetään yhtä vahvaa symboliikkaa kuin ruusuihin. Mutta siinä missä ruusut usein paleltuvat, ovat ylväät liljat sopeutuneet yllättävän hyvin pohjoiseen ilmastoon. Liljoista saakin rakennettua nopeasti varsin kestävän ja komean kukkapenkin.
Menestyksen salaisuutena on muheva ja kuohkea maa, johon talven märkyys ei jää seisomaan. Koko istutusta ei kannata laskea pelkkien liljojen varaan, sillä vahvat värit saattavat helposti synnyttää ristiriitoja.
Sen sijaan liljoja kannattaa sirotella pieniin ryhmiin pitkin puutarhaa, istuttaen niiden seuraan matalia ja puolikorkeita perennoja ja pensaita, kuten jaloangervoja, kurjenpolvia, syysmaksaruohoa tai erilaisia heiniä, matalia havupensaita, lamoherukkaa tai lamohietakirsikkaa.
Pieni hajasijoittelu saattaa olla tarpeen myös liljojen tuoksun vuoksi. Vahva tuoksu liitetään helposti etenkin leikkokukkina käytettäviin liljoihin. Liljojen suuresta joukosta löytyy kuitenkin koko joukko hyvin miedosti tuoksuvia tai täysin tuoksuttomia kasveja.
Tuoksua kaihtavien kannattaa tutustua etenkin värililjojen eli aasialaisten liljahybridien maailmaan. Myös useimmat tarhasarjaliljat, eli Hollandicum-risteymät ovat lähes tuoksuttomia.
Näiden kahden näyttävän ja helppohoitoisen ryhmän perimässä on paljon samaa, ja usein niistä puhutaan virheellisesti toistensa synonyymeinä. Liljojen nimeäminen aiheuttaakin usein päänvaivaa sekä kukkien harrastajille että niiden markkinointiin.
Monien luonnonlajien ja hyvän risteämiskyvyn ansiosta tarjolla on satoja ja taas satoja eri liljalajikkeita, joita eri tahot saattavat luokitella hieman eri tavoilla. Lisää hämmennystä aiheuttaa se, että liljoja myydään valitettavan usein väärillä nimillä.
Liljaharrastuksen parissa kokeekin usein yllätyksiä, kun pussin sipuleista kasvaa kukkia, jotka eivät vastaa pahvikannen kuvaa. Todellista harmia tästä aiheutuu vain harvoin, sillä kukinnot ovat kauniita joka tapauksessa, ja lajikkeiden suuren määrän vuoksi juuri kukaan ei osaa etsiä pihalleen juuri yhtä ja tiettyä liljakantaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

