Eikö luonnolla ole arvoa, Vartiainen?
Jokaisen on omalta kohdaltaan valittava, minkä arvojen perusteella tekee valinnan.Eduskunnassa on käyty tällä viikolla tiukkaa ruokakeskustelua. Keskustan kansanedustajat ovat olleet napit vastakkain kokoomuksen Juhana Vartiaisen kanssa alkuperän merkitsemisestä ja ruokavalintojen perusteista.
Vartiainen on korostanut, että ruokavalintoja ei pitäisi tehdä alkuperämaa edellä vaan perustuen hinta-laatu-suhteeseen. Hän kritisoi väitteitä suomalaisen ruuan erityisestä puhtaudesta ja laadukkuudesta.
Ruokavalintojen suhteen kuluttajalla on näinä päivinä suuri valinnanvapaus. Sen mukana tulee vastuu. On yksi asia miettiä tuotteen laatua eli sitä, mitä se ainesosia se sisältää valmiina lopputuotteena. Vaikka ruoka-aine olisikin ravitsemuksellisesti laadukas esimerkiksi proteiini-, rasva- tai kuitusisällöltään, se ei silti tarkoita, ettei mukana voisi olla näkymättömiä ainesosia kuten vaikkapa antibioottijäämiä tai antibiooteille resistenttejä bakteereja.
On kuitenkin mentävä vielä syvemmälle ja kysyttävä, miten tuotteen viljely ja jalostus vaikuttavat sen maan luontoon, josta tuote on peräisin. Jos alkuperämaata tai -maita ei selvästi merkitä, on tämän selvittäminen mahdotonta.
Esimerkiksi niinkin lähellä kuin Britanniassa on kärsitty viime vuosina vaikeista tulvista, joihin laidunnus ja viljely ovat todennäköisesti osasyyllisiä. Tehomaatalous ja karjatalous köyhdyttävät väkirikkaan maan luonnon monimuotoisuutta niin paljon, etten omissa tuotevalinnoissani halua maata suosia.
Olen tutustunut britannialaiseen maatalouteen lähietäisyydeltä. Samoin suomalaiseen. Erilaiset vaikutukset luontoon ovat ilmiselvät.
Suomalaisen kuluttajan on myös kysyttävä, kuinka ruokavalinta vaikuttaa sen valmistaneeseen ihmiseen. Onko ruuan tekemisessä ollut mukana orjatyötä? Entä miten tuotantoeläimiä hoidetaan?
Vegaanista ruokavaliota on syytetty ideologiseksi, mutta ei ole mitään ruokavalintaa, jossa omilla arvoilla ei olisi merkitystä. Jokainen kulutusvalinta on vallankäyttöä ja tukee juuri sitä tiettyä tuotantomuotoa, jolla tuote on tuotettu. Mikään ruoka ei ilmesty tyhjiöstä, vaan sillä on viljelijä ja se vaikuttaa ympäristöön enemmän tai vähemmän.
Jokaisen on omalta kohdaltaan valittava, minkä arvojen perusteella tekee valinnan. Ilmeisesti Juhana Vartiainen tekee kompromissin vapaan markkinatalouden eli hintakilpailun ja laadukkuuden eli lopputuotteen ominaisuuksien väliltä. Omissa valinnoissani mietin muutakin ja päädyn usein kotimaiseen ruokaan, vaikka isänmaallisuus ei minulle arvoista tärkein olekaan.
Lue lisää:
Eduskunnan ruuan kotimaisuus kuohuttaa: Juhana Vartiainen vetäytyi haastekeskustelusta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

