Wauto tavoittaa sivukylien nuoret
Wauto on täällä tänään! Kuvassa vasemmalta Tuukka Tolvanen, Otso Väänänen, Topias Väisänen, Sulo Niiranen, Max Lukin, Samu Hyvärinen, Maaningan nuoriso-ohjaaja Kimmo Pölkki ja Kallaveden seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heli Kyhyräinen.Matkailuautosta nuorten kohtaamispaikaksi muutettu Walkers-auto eli Wauto on helppo ajaa sinne, missä nuoret ovat. Tarjolla on kahvia ja pelejä. Lisäksi nuorella on mahdollisuus keskustella koulutetun aikuisen kanssa.
Viime syksystä lähtien Walkers-auto on kiertänyt Kuopion kuntaliitosalueilla, Maaningalla, Juankoskella ja Nilsiässä.
Nyt Wauto on parkkeerattu Maaningan torille. Bingo pyörii, kahvi tuoksuu ja juttu lentää kuin saunanlauteilla.
Kuopion seudulla Wauton suosio on ylittänyt odotukset ja palaute on ollut erittäin positiivista.
”Moni sivukylillä asuva nuori on kysynyt hämillään, että tulitteko te tänne meitä varten. On hienoa, että saamme tarjota palveluja myös kaukana kuntakeskuksesta asuville nuorille”, Maaningan nuoriso-ohjaaja Kimmo Pölkki sanoo.
Maaningan sivukylillä nuorisotilat voivat olla kymmenien kilometrien päässä. Moni nuori tarvitsee vanhempien kyydin myös sinne, missä auto on.
Pulkonkosken kylällä asuva Sulo Niiranen, 15, pitää Wautoa tervetulleena palveluna. Kun auto kävi edellisen kerran hänen kotikylällään, paikalle saapui kaksi nuorta.
”Hienoa, että omalla kylällä on toimintaa iltaisin. Täällä voi pelata ja juoda kahvia, mutta yleensä me jutustellaan niitä näitä. Viimeksi puhuimme traktorikortin hankinnasta”, Niiranen kertoo.
Nuorten kokoontumiskulttuuri on muuttunut paljon viime vuosikymmenistä. Takana ovat ajat, jolloin nuoret kokoontuivat joukolla kylien raiteilla. Nyt he ovat yhteydessä kavereihinsa sosiaalisessa mediassa.
Walkers-autot ovat kiertäneet tänä vuonna myös Kittilässä ja Sodankylässä sekä Tampereen ympäryskunnissa. Autoja on hankittu muun muassa Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen Lions -liiton rahoilla. Pian liikenteeseen saadaan neljäs Wauto.
Autot omistaa ja niiden toimintaa koordinoi Aseman Lapset ry. Valtakunnallinen järjestö vastaa myös kiinteistä kuluista ja kuntien kontolle jäävät lähinnä polttoainekulut.
Aseman lapset ry. tekee työtä sen eteen, että nuorisotyö olisi tasa-arvoista asuinpaikasta riippumatta.
Walkersin toimintavastaava Minna Lahtela toteaa, että Wauto on osoittautunut toimivaksi tavaksi tavoittaa nuoria.
”Vaikka netti turvaa ihmisten palveluja, se ei korvaa kasvokkain kohtaamista, jolla on iso merkitys kaikille ikäpolville.”
Valtakunnallinen Walkers On Wheels -hanke kestää kolme vuotta ja siihen osallistuu noin 30 kuntaa. Paikalliset toimijat voivat kokeilujakson jälkeen harkita, olisiko liikkuvalle nuorisotyölle pidempiaikaista tarvetta.
”Kaikki mukana olleet kunnat ovat nähneet auton tarpeen ja haluaisivat samanlaisen. Myös nuoret ovat kertoneet, että he tarvitsevat juuri tällaisen palvelun.”
Nuoret seuraavat Wauton liikkeitä sosiaalisessa mediassa. Autolla on oma Instagram-tili ja livekuvaa levitetään Snapchatissa.
”Tänä päivänä nuorisotyö tehdään näkyväksi sosiaalisessa mediassa. Nuoriso-ohjaajan on hallittava somen käyttö ja hänen on laitettava itsensä likoon somessa”, Kimmo Pölkki toteaa.
Auton liikkuessa Maaningalla kyydissä on usein Kallaveden seurakunnan nuorisotyönohjaaja Heli Kyhyräinen. Kylän nuorisotoimi ja seurakunta tekevät Maaningalla tiivistä yhteistyötä.
”Vaikka edustamme Kimmon kanssa eri organisaatioita, teemme töitä samojen nuorten kanssa. Kilpailemalla ei voiteta mitään näin pienellä paikkakunnalla”, Kyhyräinen toteaa.
Wauto liikkuu Kuopion seudulla vielä kevään ajan, jonka jälkeen se siirtyy muualle. Ilmassa on haikeutta.
”Kun auto on viimeistä kertaa täällä Maaningalla, laitamme pallogrillin ja retkituolit pihalle ja pidämme kunnon grillibileet”, Pölkki kaavailee.
facebook.com/autowauto
instagram.com/wauto_kuopio
asemanlapset.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
