Puulla pitkälle

Puulonin Boom-sarjaan kuuluu useita erikokoisia pöytiä ja jakkaroita. 

Suomalainen puu soveltuu hyvin huonekalujen materiaaliksi. Siihen käyttöön Suomi vie puutaan myös ulkomaille. 

Intarsia- eli upotekoristelu kootaan pienistä jalopuuviilupaloista. Työ vaatii pikkutarkkuutta. 

Kaikki Tetrimäen huonekalut maalataan käsityönä. 

Intarsiaa hienoimmillaan: riikinkukko Tetrimäen astiakaapin oven sisäpinnalla. 

Monia huonekaluja valmistetaan tilauksesta kerrallaan pieninä sarjoina. 

Kotimaiselle puusepäntyölle on kysyntää ympäri maailmaa käsityötä arvostavissa maissa. 

Istuimen pohjakankaan loimi on pellavaa ja kude hevosen jouhta. 

Työn alla Eliel Saarisen jugend-tyylinen nojatuoli intarsiakoristeluin. 

Eliel Saarinen suunnitteli moniin huonekaluihin myös intarsiakoristelua mukailevan maalauksen. Vasemmalla astiakaappi ja oikealla nojatuoli. 

Eliel Saarisen tuoli saa Keijo Lyytisen käsissä ensimmäisen lukuisista lakkakerroksistaan. 

Puulonin 1960-sarjan pöydän ja tuolit ovat Risto Halmeen käsialaa. 

Santeri Kuosmanen viimeistelee Eliel Saarisen puutuolin muotoja Tetrimäen verstaalla. 

Rikosetsivä Robert Goren silmäilee newyorkilaisen asunnon olohuonetta. Hänen katseensa pysähtyy koivurunkoisiin, seeprakuvioisella kankaalla päällystettyihin nojatuoleihin.

Alvar Aallon Tankki-tuoleja, Goren tunnistaa ja kehuu asunnon omistajan hyvää makua.

Kohtaus on yhdysvaltalaisesta TV-sarjasta Kova Laki – Rikollinen mieli (Law and order, Criminal intent).

Entä kun astuu sisään keskivertoon suomalaiseen olohuoneeseen?

Useimmiten sisustuksena on huonekaluja, jotka on ostettu Ikeasta ja muista halpatyönä ulkomailla tuotteensa teettävistä yrityksistä. Niistä, jotka tälläkin viikolla mainostavat tuotteitaan suurin kirjaimin: ”alennukset jopa -70 %”.

”Huonekaluliikkeiden toinen toistaan hurjempia alennusprosentteja vilisevät mainokset ovat luoneet kuvan alasta, jossa hinnoissa on aina ylimääräistä. Se on vääristänyt ihmisten hintamielikuvaa”, toteaa suomalaisen huonekaluteollisuuden etujärjestön, Puuteollisuusyrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Janne Liias.

Tuonnin ja hintakilpailun puristuksesta huolimatta huonekaluteollisuutta on Suomessa edelleen. Kotimaisen huonekaluteollisuuden ja suomalaisen olohuoneen välinen ristiriita selittyy pitkälti vahvalla viennillä.

Suomesta vietiin viime vuonna huonekaluja arviolta 117 miljoonalla eurolla. Samaan aikaan huonekaluja tuotiin noin 491 miljoonalla eurolla.

Yhdysvaltalaisessa TV-sarjassakin nähty Tankki-tuoli on matkannut Atlantin taakse Varsinais-Suomesta. Tuolia on alusta asti myynyt Artek ja valmistanut huonekalutehdas Korhonen Kaarinassa Turun kupeessa.

Samassa tehtaassa valmistuvat myös useat muut Alvar Aallon ja Artekin klassikkohuonekalut.

Korhonen päätyi kolmisen vuotta sitten velkasaneeraukseen – Tankki-tuolista ja lukuisista muista Alvar Aallon luomista menestystuotteista huolimatta. Nykyisin sveitsiläisen Vitran omistuksessa oleva Artek osti sen toiminnan turvatakseen tuotannon jatkumisen.

Korhonen ei ole ainoa taloutensa kanssa kipuillut huonekaluvalmistaja. Tämän jutun haastatteluiden aikaan, joulukuun ensimmäisellä viikolla, Seinäjoen Ylistarossa toimiva huonekalutehdas Myllymäki jätti konkurssihakemuksen.

”Valitettavan tyypillistä tällä toimialalla”, Liias toteaa. ”Tuonnin ja kovia katteita metsästävän vähittäiskaupan puristuksessa toimivan suomalaisen huonekaluteollisuuden tilanne on vaikea.”

Toisin kuin monet muut etujärjestöjohtajat Liias ei marise oman alansa tilasta eikä hae kotimaiselle teollisuudelle sääliä – puhumattakaan, että hän anelisi sille yhteiskunnan tukea.

”Jos menee huonosti, keskitytään vääriin asioihin. Yritysten pitää jatkuvasti pohtia, miten ne voivat varmistaa oman tulevaisuutensa.”

Hintakilpailuun lähtemällä se ei onnistu, siitä pitää huolen suomalaisen työn hinta, Liias korostaa.

”Kotimaisen huonekalun vahvuudet on löydettävä muualta. Peräpeilin sijaan pitää katsoa eteenpäin ja hakea nykyaikaan ja tulevaisuuteen sopivia selviytymiskeinoja.”

Ja niitähän löytyy.

Liias klikkaa koneeltaan auki yhden oman menestyspolkunsa löytäneen yrityksen nettisivut. Näytölle avautuu pelkistetyn yksinkertainen sivu, jonka kuvat ovat kuin laadukkaasta sisustuslehdestä.

”Vielä muutama vuosi sitten Hakolan tuotteita myytiin muun muassa Vepsäläisellä. Se vaati yritykseltä suurta valikoimaa, joka oli kuin tilkkutäkki. Taloudellisesti se oli silti kitkuttelua”, Liias kertoo.

Hakola päätti kääntää suuntaansa.

”Valikoimaa karsittiin rajulla kädellä ja myynti otettiin kokonaan omiin käsiin. Yhtiö perusti verkkokaupan ja satsasi markkinointiin sosiaalisessa mediassa.”

Suunnanmuutos tuotti tulosta. Nyt yrityksellä menee hyvin.

Hakola on Liiaksen mukaan hyvä esimerkki huonekalualan murroksesta. Ennen tehtaat tekivät isoja tuotantosarjoja, joita saatettiin valmistaa jopa huonekaluketjujen varastoon. Sopimukset kauppojen kanssa olivat pitkiä ja laveita.

Niin ei ole enää, ja turha olisi ollakaan. Vanhalla mallilla ei enää pärjää.

”Menestyä voidaan oman brändin kirkastamisella ja kiinnostavalla muotoilulla.”

Liiaksen seuraava esimerkki on Vehmersalmella Kuopiossa toimiva huonekalutehdas Tetrimäki. Sen tukijalkoja ovat vahvat kansainvälisesti tunnetut suunnittelijanimet.

”Suomalainen työ maksaa. Ihmiset ovat valmiita satsaamaan kotimaiseen tuotteeseen, kun sen suunnittelija on arvostettu ja tunnettu”, Liias toteaa.

Harva suomalainen on keskellä savolaista maaseutua sijaitsevasta Tetrimäestä edes kuullut. Lähdimme kuvaajan kanssa tutustumaan verstaaseen paikanpäälle.

”Tetrimäki perustettiin Kuopion Vehmersalmelle vuonna 1984. Se ryhtyi valmistamaan käsityönä arkkitehti Eliel Saarisen 1900-luvun jugend-nojatuoleja ja -pöytäryhmiä”, kertoo vierailuamme isännöivä toimitusjohtaja Petri Pajumäki.

Niitä yritys valmistaa edelleen. Pikkutarkasti intarsiakoristellut, huippulaadukkaasti viimeistellyt kalusteet ovat päätyneet monien edustustilojen sisustukseksi eri puolille maailmaa. Niitä on hankittu esimerkiksi Olvin edustustiloihin Iisalmessa, yhdysvaltalaisen Procter & Gamblen pääkonttoriin Ohiossa, Hilton-hotellin ravintolaan Wienissä sekä yhdeksään suurlähetystöön.

Saarisen kalusteet saivat 1990-luvun alussa seurakseen P.E. Blomstedtin 1930-luvulla suunnittelemat funkis-tyyliset huonekalut. Niiden metalliosat valmistetaan alihankintana Suomessa.

Vuonna 2014 yritys teki seuraavan avauksensa tuomalla ensi kerran Euroopan markkinoille Eliel Saarisen pojan Eero Saarisen Grasshopper-nojatuolin. Valtaosan urastaan Yhdysvalloissa tehnyt Eero Saarinen suunnitteli Grasshopperin alunperin yhdysvaltalaiselle Knollille, jonka mallistossa se oli vuodesta 1946 vuoteen 1965, jolloin sen valmistus lopetettiin.

Klassikon uudistuotanto on herättänyt kiinnostusta myös Yhdysvalloissa, jonne osa Vehmersalmen tehtaan valmistamista Grasshoppereista nyt menee, Pajumäki kertoo.

Pari vuotta sitten valikoima laajeni myös palkitun suomalaisen suunnittelijan Ben af Schulténin tuoleilla. Sellaiseen istuttaa MTV vieraansa viikoittain lauantaisin lähetettävässä Uutisextra-ohjelmassa.

Tetrimäki on Liiaksen mukaan hyvä esimerkki myös kolmannesta menestyvän suomalaisen huonekaluyrityksen vahvuudesta. Se toimii vahvasti vientimarkkinoilla.

Pajumäki on tuttu näky esimerkiksi Kölnin kansainvälisillä sisustusmessuilla Saksassa. Viime vuonna hän sai messuilla Tetrimäelle viisi uutta eurooppalaista jälleenmyyjää.

Yritys ei muutenkaan ole aloittelija maailmanmarkkinoilla. Päinvastoin. Pajumäen puheessa vilahtelevat tämän tästä toimitukset Ranskaan, Saksaan, Belgiaan, Yhdysvaltoihin...

Pajumäki korostaa Tetrimäen malliston olevan hengeltään sellainen, että se sopii erittäin hyvin vientiin erityisesti maihin, joissa käsityöperinnettä arvostetaan.

Esimerkiksi Japanin nykyinen keisari tilasi kolme Eliel Saarisen suunnittelemaa intarsiakoristeista astiakaappia itselleen – kenkäkaapeiksi.

Pajumäki myöntää, että maailmanvalloitus on Tetrimäen kokoiselle yritykselle suuri ponnistus. Kuopion Vehmersalmella sijaitsevalla tehtaalla työskentelee kuusi puuseppää. Lisäksi hallinnossa ja myynnissä on töissä kolme työntekijää.

Välttämättä vientimarkkinoillakaan ei tarvita laajaa jälleenmyyjäverkostoa. Siitä on esimerkkinä Fiskarsissa toimiva Nikari, joka valmistaa niin ikään koti- ja ulkomaisten huippusuunnittelijoiden kalusteita puusepäntyönä.

Nikarin tärkeimpiä asiakkaita ovat toimitusjohtaja Johanna Vuorion mukaan erityisesti julkitila- tai arvokiinteistökohteita suunnittelevat arkkitehti- ja sisustusarkkitehtitoimistot Suomessa sekä ulkomailla.

”Laatu, kestävän kehityksen arvot ja muotokieli yhdistävät näitä toimijoita yli maiden rajojen, vaikka varmasti erojakin on. Työskentelemme mielellämme tämän kansainvälisen osaajajoukon kanssa.”

Neljäs kilpailuvaltti suomalaiselle huonekaluyritykselle on joustavuus. Siitä Liias antaa esimerkiksi Ilosen puutyöt -nimisen yrityksen, joka toimii Hämeenlinnan Hauholla.

”Suomalainen kuluttaja on tottunut ostamaan sitä, mitä hänelle tarjotaan ja sitä, mitä hän liikkeestä saa. Ilosen puutyö toimii päinvastaisella ajatusmallilla. Se tekee puusta ihan mitä tahansa asiakas keksii pyytää.”

Ilosen puutyö ei ole ainoa laatuaan. Tilauspuusepänliikkeitä on Suomessa kymmeniä. Ongelmana vain on, että ihmiset eivät enää osaa käyttää niiden palveluita hyväkseen.

”Huonekaluliikkeet ovat totuttaneet ihmiset bulkkiin”, Liias harmittelee.

Jälleen yhden intohimoisen suomalaisen työn puolestapuhujan kohtaan jututtaessani Tomas Nordströmiä.

”Kun ostat meidän valmistamamme huonekalun, voit olla varma, että viimeistäkin ruuvia myöden pystymme kertomaan, mistä raaka-aineet ovat peräisin”, Nordström korostaa.

Hän on yksi kolmesta nuoresta kunnianhimoisesta hienopuusepästä, jotka ostivat runsas vuosi sitten Puulon Oy:n.

Puulon on vuonna 1978 Kuhmoisissa Keski-Suomessa perustettu huonekalutehdas. Alun perin Puulon perustettiin lahtelaisen sohvavalmistajan tytäryhtiöksi valmistamaan sohvien puurunkoja.

Vähitellen sen omistus siirtyi ensimmäisen työntekijän Unto Sarvalan käsiin ja valmistuksen painopiste omaan mallistoon. Yrityksen nykyinen mallisto on suomalaisten huippusuunnittelijoiden käsialaa, muun muassa Eero Aarnion ja Risto Halmeen.

Tetrimäen ja Hakolan tavoin Puulon edustaa sekä puusepäntyötä että laadukasta suomalaista muotoilua. Se on myös esimerkki viidennestä Liiaksen esiin ottamasta suomalaisen huonekalun vahvuudesta.

”Kun ostaa suomalaisen huonekalun, tietää, mitä ostaa. Tuotteen taustat on mahdollista selvittää”, Liias perustelee ja viittaa niin raaka-aineen alkuperään ja tuotantotapaan kuin työhön ja sen tekijöihinkin.

”Suomessa jo laissa säädetään tarkasti esimerkiksi se, mitä tuotannossa syntyville sivutuotteille saa tehdä.”

Tuotannon kestävyyttä korostaa myös Nordström. Puulon käyttää tuotteissaan mahdollisimman paljon kotimaista puuta, vaneria ja viilua.

Kun tuote on hyvin tehty laadukkaista materiaaleista, sillä on edessään pitkä elämä. Parhaassa tapauksessa elämiä on useampi kuin yksi, Liias muistuttaa.

Vanhoista design-kalusteista tulee haluttuja keräilyesineitä, joita ihmiset haalivat kirpputoreilta, antiikkiliikkeistä ja nettihuutokaupoista. Esimerkiksi Artek on perustanut Helsinkiin liikkeen, jossa myydään yrityksen valmistamia, jo ”toisella kierroksella” olevia huonekaluja.

Yhdessä tehtävässä tarpeettomaksi tulleen kalusteen voi myös kunnostaa toiseen tarkoitukseen, kuten Liias oman ruokapöytänsä.

”Sahasin sen jalat lyhyemmiksi ja kannen halki, jolloin siitä tuli lapselle harrastuspöytä. Nyt kun se on käynyt tarpeettomaksi, vein sen puusepälle. Siitä tuli koululaiselle työpöytä.”