Bluesilla tuunattu piisinkierto

Kolumni

Kristiina hurmerinta

K

Kristiina Hurme-

rinta on konneveteläinen teatterintekijä

esäkeittiön ympärille kokoontunut seurue kinastelee siitä, onko savolaisella rasvapotulla eurooppalaisia sukulaisia.

Käly on maistanut Lyonissa siansorkilla, kinkkusiivuilla ja possunkorvilla höystettyä pataa, joka tarjoillaan höyrytettyjen perunoiden kera. ”Ehtaa rasvapottua”, julistaa pöydän pääty.

”Tsot, tsot, possua ei ole siinä käristetty vaan haudutettu viinissä”, vinkaisee maailmaa matkannut tekniikan ylioppilas.

Kulinaarista kirjallisuutta harrastava serkkupuoli tokaisee:” Nyt on syöty, milloha lie maksettu?”

Seurue hiljenee. Vain pikku ahvenet tirisevät savustuspöntössä.

”Se on rautalampilaisen keittokirjan nimi”, hän ilmoittaa. ”Siinä rasvapotulla on monta nimeä: tohraperu, motoslohko, piisinkierto.” Hän kaivaa kassin pohjalta juuri hankkimansa opuksen.

Suvilounas alkaa sanan rieskalla.

Mieli maistelee potaattihuttua. Kieli leikkii sevokkaalla kesävellillä.

Otetaan suutuntumaa jyllinkiin ja kiisselirieskaan.

Savolaisten kulinaarisessa kulttuuriperinteessä on isoäidin essun tuoksua. Siinä maistuvat vahvat ja väkevät maalaisjuuret.

Saksalaiskokki googletti hulluna sanaa tohraperu. Kukaan keittiössä ei ollut kuullut aikaisemmin moisesta ruuasta. ”Mikä on tohra? Onko se ohra? Ja mikä on peru?” taivasteli varkautelainen keittiöhenkilökunta. Pomon tekemä perinneperjantain lounasruoka kuulosti vähintäänkin oudolta.

Kirjoitusvirhe? ”Se on keksinyt sen ite”, tuumattiin.

Internetin hakukone selasi hetken. Bingo. Osuma tuli Konnevedelle. Siitä selvisi, että tohraperu on olemassa ja sitä tarjoillaan kouluruokalassa. Toinen osuma ei antanut enempää. Valion sivut kertoivat sen olevan perinneruoka. Sitten innostuttiin. Tohraperu löytyi rautalampilaiselta hääaterialta. ”Nyt selvisi”, huokasi henkilökunta.

Vesiperä. Se mainittiin vain nuorikon taitamaksi bravuuriruuaksi.

Viimein saatiin pomo kiinni.

Henkilökunta alkoi kuoria perunoita, paistaa savukylkeä ja kuullottaa sipuleita.

Herkku vietiin käsistä lounaalla. Varkautelaiset hullaantuivat perunan ja läskin onnistuneesta liitosta. Rasvapottu teki kauppansa.

Ystäväni tarjoilee tätä tuhtia talvista ruokaa aina kesäkuun viimeisen päivän grillibileissä. ”Siis tohraperua keskellä kesää?” ihmettelen.

”Viimeiset vanhat perunat on saatava kiertoon”, toteaa tämä ravintola-alan ammattilainen.

”Mutta ne kalorit?” huudahdan. ”Itkettääkö kun pistelet pizzan? Siinähän surahtaa samalla noin 30 perunan kalorit. Mieti sitä!” nauraa ystäväni.

Kesäisen kaunis pöytä on katettu. Isäntä kiertää juhlallisesti piisin ja asettaa suuren kulhollisen vihreää salaattia pöytään.

”Rokahtaville vierailleni tuunaan tohraperun bluesilla. Se letkauttaa jengin sopivan rennoksi”, emäntä selostaa.

Meissä on vanhoiksi ihmisiksi sen verran rokkenrollia, että levylautaselle asetetaan veden kielelle herauttava bluesherkku. Billie Holidayn tumman kehräävä ääni sekoittuu tohraperun makumaailmaan. Järvi on tyyni. Muutama hyttynen surisee. ”Lady singing blues” sekoittaa makuja ja mielteitä. Kalat tekevät laiskoja renkaita veteen. Ben Websterin saksofoni soi varkautelaisessa yössä pitkään.