Merenneito matkaa maailmalle

Vesi valuu pitkin merenneito Neriden ihoa ja valtameren aallot kuiskivat korvissa. Jokaisella veistoksella on oma tarinansa. 

Sadie. 

Tida. 

Eterna. 

Taito hyppysissä

Merenneidon ilme kirkastuu suurennuslampun alla, kun Anna-Mari Kaipainen viimeistelee miniatyyriveistostaan hammaslääkärin työkaluin ja ohuin siveltimin. Kun työ on valmis, hän kuvaa sen ja panee myyntiin nettihuutokauppaan.

Kaipaisen uniikkiveistokset ovat matkanneet Rautalammilta ympäri maailmaa. Merenneito on järjestyksessä 34. Sitä ennen syntyneet ovat olleet enimmäkseen keijuja, ja ne asustavat tällä hetkellä Australiassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Tanskassa, Englannissa.

Kaipainen tekee työtä kotona, vanhassa Kerkonkosken meijerin talossa, jonka hän on puuseppäpuolisonsa kanssa kunnostanut. Työhuoneessa syntyy pienoisveistosten lisäksi tilkkutöitä, mollamaijoja, pehmoleluja ja nukkekodin kalusteita.

Kaipaisen työssä yhdistyvät ikiaikainen käsityö ja modernin yhteiskunnan tietoverkko.

”Jos ei olisi nettiä, en olisi ikinä ruvennut tekemään keijuja. Olin aiemmin tehnyt nukkekotinukkeja, joilla on pehmeä vartalo, mutta sitten näin netissä kuvia miniatyyriveistoksista. Kuulun nyt nettiyhteisöön, joka tekee samaa kuin minä.”

Internet mahdollistaa myös pienoisveistosten myynnin. Maailmalla on keräilijöitä, jotka ovat maksaneet Kaipaisen keijusta jopa 1 800 dollaria (1 200 euroa) ja nimekkäimpien taiteilijoiden töistä yli 3 000. Keskimäärin Kaipainen on saanut veistoksistaan vähän yli 1000 dollaria (660 euroa) kappaleelta.

Kaipainen arvelee, että toimeentulon voisi ansaita pelkästään tekemällä pienoisveistoksia ja tienestit kasvaisivat sitä mukaa, kun nimi tulisi tunnetummaksi. ”Mutta taiteenteko on sellaista, että välillä tyssää.”

Työnteon tökkimistä aiheuttaa esimerkiksi se, että odottamassa on monta nukkekodin uunitilausta. Ne jäytävät. Kun ei saa tehdyksi niitä, niin ei pysty tekemään muutakaan.

Toisaalta kotona ei ole työaikoja. Usein työpäivä venyy pitkäksikin, sillä Kaipainen tykkää työskennellä öisin, kun muu perhe nukkuu.

Kaipaista on aina kiehtonut ihmisvartalo, pienen näpertäminen ja fantasiamaailma. Opiskeluaikana Kuopion muotoiluakatemiassa hän tykkäsi piirtää alastonmallia.

Kaipaisen keijut ovat useimmiten naispuolisia, suippokorvaisia sirojalkoja. Taiteilija muotoilee veistoksen rungon rautalangasta, pohjustaa sen kovalla epoksimassalla ja päällystää polymeerimassalla. Ihon hän sävyttää ja maalaa kasvoille ilmeen ohuilla siveltimillä.

Veistosten vaatteet Kaipainen liimaa päälle ohuista, seittimäisistä kankaista. Hileet ja sinapinsiementäkin pienemmät minihelmet koristavat kankaiden pintaa. Keijujen siivet syntyvät monivärisistä sellofaaneista ja hiukset värjätystä lampaanvillasta.

Miniveistosten väkertäminen on tarkkaa työtä, mikä näkyy myös taiteilijan työhuoneen siisteydessä. Kaapit ovat täynnä erilaista rimpsua, lankaa, nappia ja nauhaa ja kaikki nätisti muovilaatikoissa. Työhön ryhtyessään Kaipainen pukee päälleen valkoisen työtakin, sillä tummasta vaatteesta irtoaisi liikaa pölyä veistoksen pinnalle.

Kun työhön tulee tauko, Kaipainen peittää veistoksen Riihimäen lasitölkillä, ettei se pölyynny.

Kun Kaipaiselta pyytää saada veistoksia nähtäväksi, tämä viittaa seinälle, mihin on teipattu paperivedoksia digikuvista.

”Tuossa on Sadie, se on viimeisin työni ja meni Amerikkaan. Tämä tässä on Avrilia, tästä kaikki lähti liikkeelle e-Bayssä. Tida-keiju on Australiassa.”

Kaipaisen 34 miniveistoksesta vain kolme on jäänyt kotiin Kerkonkoskelle. Anna-Mari teki ensimmäiset työnsä nyt 7- ja 9-vuotiaille tyttärilleen ja ne ovat kunniapaikalla olohuoneen vitriinissä samoin kuin ensimmäinen merenneito.

Tekeillä oleva merenneito etsii sekin pian uutta kotia nettihuutokaupan kautta. Kun sellainen löytyy, Kaipainen pakkaa sen huolellisesti matkaan. Ensin on leikattava vaahtomuoviin patsaan muotoinen kolo, mihin veistos lasketaan. Sitten vaahtomuovi pakataan tukevaan laatikkoon, joka puolestaan pannaan toiseen pehmustettuun laatikkoon.

Kaikki Kerkonkosken keijut ovat päässeet ehjinä perille.

Taiteilijan päässä muhii jo seuraava työ. Sen hahmo saa aiheensa musiikista, kuvista ja milloin mistäkin.

”Ideoita on välillä niin hurjasti, etten tiedä, mistä valita. Ne ovat sellaisia välähdyksiä, jotka tehdessä suunnittelen tarkemmin. Rakastan tehdä kaikkea kaunista.”