Lomaako vai pakkolomaa?
Lomitusuudistuksessa on monta hyvää ajatusta takana. Yksin yrittäjänä ollessani olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen lisäpäivistä ja tilakohtaisesta lomaoikeudesta.
Tunsin tiloja, joissa molemmat yrittäjät olivat aina lomalla yhtä aikaa, vaikka se ei luvallista ollutkaan – 52 päivää vuodessa, kun minä olin 26 päivää.
Olisin todellakin tarvinnut enemmän lomapäiviä. Niistäkin vähistä olin yleensä aina opastamassa uutta lomittajaa ensimmäisen aamun, kun vakilomittaja oli jossain, missä tarvittiin ”pätevämpää”.
Ymmärrän kyllä, että pariskunnille on tärkeää päästä yhtä aikaa lomalle. Yhtymässä on kuitenkin usein sellaisia osakkaita, joiden harrastukset ja mieltymykset eivät käy yksiin ja siten myös lomien ajankohdat ovat täysin eriävät.
Joko osakkaat ovat lomalla vain 15 päivää kumpikin tai sitten puolet ajasta pakkolomalla. Mieluummin olisin 26 päivää lomalla tällä nykyisellä systeemillä.
Huolenaiheena on myös työn laatu ja eläinten hyvinvointi. Onko uudistuksen myötä kahden henkilön töitä tekemässä yksi vai kaksi lomittajaa?
Jos nyt jäisimme yhtä aikaa lomalle, lomittajan työaika lisääntyisi vain kahdella tunnilla. On väistämätöntä, että joko jotain jää tekemättä tai sitten työaika venyy päivittäin. Lomittajat väsyvät ja työn laatu kärsii.
Jos uudistuksessa lasketaan sen varaan, että lomitettavat lomallaankin hoitavat osan velvoitteista, kuten rehut navettaan, on uudistus sama kuopata ennen syntymäänsä.
Heli Ojalehto
Nivala
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
