”Vaimo luonnehtii tätä pahasti käsistä karanneeksi harrastukseksi”, Juha Pyykkö sanoo western-elämäntavastaan.
Karjalan cowboyt
Chippewa Rangen ratsastuskentällä pääsee western-tunnelmaan. Juhan ratsastusvuorossa on Smörre.
Stetsonit ilmaan! Vastavihitty Tapion pariskunta kunniakujalla.
Chippewa Rangen hevoset vievät asiakkaita maastoretkille vaaramaisemiin.Pohjois-Karjalassa on pala villiä länttä, Chippewa Range. Vaaramaisemissa voi heittää tomahawkia, opetella lännenratsastusta tai järjestää vaikkapa cowboy-häät.
Kaksi hevosta ravaa ympäri hiekkakenttää lännensatulat ja ratsastajat selässään. Kentän reunalla kohoaa rakennusten siluetteja, joihin on maalattu villin lännen kuvastosta tuttuja sanoja: ”Sheriff”, ”Bank” ja ”Hotel”. Tallin edustalla sähköhärkä odottaa pilttuussaan rodeoratsastajia, ja kanahäkin takana kohoaa toteemipaalu.
Nyt ei kuitenkaan olla preerialla vaan Pohjois-Karjalassa, Kiihtelysvaarassa. Täällä on koko Suomessa ainutlaatuinen lännentila, Chippewa Range, jonka isäntäpari Jaana Sällinen-Pyykkö ja Juha Pyykkö ovat nimenneet pohjoisamerikkalaisen intiaaniheimon mukaan.
Jaana seisoo kesäisessä perjantai-illassa ratsastuskentän reunalla ja huutelee ohjeita hevosten selässä tasapainoileville Pia ja Mika Kärsämälle.
”Yritä nostaa laukka! Löysää ohjat!”
Pia ja Mika ovat opetelleet lännenratsastuksen alkeita Chippewa Rangella vuoden ajan kerran viikossa, vaikka harrastus vaatii kolmen vartin ajomatkan Kontiolahdelta. Innostus syttyi, kun Mika järjesti tilalla veljensä polttarit.
Ratsastus on tuonut mukanaan laajemman harrastuksen: Mika on alkanut tehdä lännenhenkisiä nahkatöitä, muun muassa pistoolikoteloita.
”Hevosetkin ovat alkaneet kiinnostaa ihan eri tavalla. Olemme muuttamassa Mikkeliin, mutta aiomme edelleen tehdä reissuja tänne. Mikään ei korvaa Chippewan tunnelmaa”, Pia hehkuttaa tunnin jälkeen.
”Tämäpä vasta elämää”
Yhdeksän hevosen tallia emännöivä Jaana kertoo, että opettelee itsekin jatkuvasti lännenratsastusta ammattilaisen ohjauksessa. Laji alkoi kiinnostaa toden teolla, kun Pyyköt hankkivat ensimmäisen amerikkalaiseen quarter-rotuun kuuluvan hevosensa vuonna 2007. Nyt quartereita on tilalla kolme.
Ratsastusasiakkaita käy kesällä lähes joka päivä, talvella on hiljaisempaa.
Jaana opiskeli pari vuotta sitten töidensä ohessa hevospainotteisen luontomatkailuyrittäjän tutkinnon Savon aikuis- ja ammattiopistossa.
”Koulutukseen hakiessa piti kertoa onnellisin luontomuisto. Muistelin, kuinka ratsastin kirkkaassa kevättalven päivässä. Kolmevuotias Henri-poikani istui edessäni satulassa ja sanoi kuuluvasti: ’Kyllä on ihanaa. Tämäpä vasta on elämää.’ Myöhemmin tunnistin sanat muumivideosta”, Jaana hymyilee.
Nyt jo 18-vuotias Henri on osallistunut muutaman kerran matkaratsastuskilpailuihin. Myös Pyykköjen nuorempi poika Mikael, 16, hallitsee ratsastuksen.
Ratsain vihille
Jaanan ohjatessa ratsastusta tilan isäntä Juha Pyykkö häärää jykevän hirsirakennuksen keittiössä. Hänen asunsa noudattaa tilan tyyliä: valkoinen stetson, nahkaliivi, buutsit ja intiaanihenkinen kaulakoru.
Seuraavana päivänä Chippewa Rangella on luvassa villin lännen häät. Juhlakansa saa eteensä mureaa possunpaistia ja uunijuureksia sekä amerikkalaisista pannukakuista ja karhunvatukoista kootun hääkakun.
”Itse tehdään, että saadaan sellaista ruokaa kuin pitää olla”, sanoo Juha.
Juha Pyykkö loihtii usein tarjoiluja Chippewa Rangella vieraileville kokous- ja virkistysseurueille, joista valtaosa on työporukoita eteläisestä Suomesta.
Ovi käy. Morsiuspari Päivi Naumanen ja Marko Tapio tulevat silmäilemään juhlapaikkaa ja harjoittelemaan tärkeää ohjelmanumeroa: pari haluaa ratsastaa vihkimispaikalle.
Alun perin tarkoitus oli karauttaa pihaan vankkureilla, sillä morsian ja sulhanen ovat vannoutuneita karavaanareita. Chippewa Rangen vieressä on leirintäalue, jolla Päivi ja Marko ovat lomailleet viiden vuoden ajan. Suurin osa häävieraista on ystäviä karavaanaripiireistä.
Tilan vankkureista on kuitenkin pyörä hajalla, joten vain muutamia kertoja ratsastaneen parin on opittava nopeasti, kuinka hevosen selässä pysytellään tyylikkäästi. Jaana lohduttaa, että hevoset osaavat kyllä asiansa.
”Saisinpa orin, niin olisi viimeistä kertaa vieras ori jalkojen välissä”, morsian vitsailee.
Molemmat ratsut Bonita ja Kaisa ovat kuitenkin tammoja. Ne suhtautuvat tyynesti suureen tehtäväänsä. Huolena on enää, kuinka Päivin lyhyt pitsihame saadaan aseteltua satulaan niin, ettei se paljasta liikaa.
Työntäyteistä elämää
Lauantaiaamuna Juhalla ja Jaanalla on edessään hääurakka. Hevoset on kengitettävä ja letitettävä juhlakuntoon. Vihkialttari on koottava pihamaalle. Revolvereihin on ladattava paukkupanoksia illan viihdeohjelmaa varten.
Jaana ehtii kertoa paikan historiasta silittäessään puhtaita pyykkejä. ”Tämä paikka löysi meidät, emme olleet ajatelleet mitään tällaista.”
Kun Pyyköt ostivat maat vuonna 1999, paikka oli hylätty leirintäalue, jolla oli muutama mökki, tyhjä kesäkahvila ja viiden hevosen talli.
Pyyköt omistivat tuolloin kolme ravihevosta, ja Jaana sai ajatuksen, että lähimetsissä voisi järjestää maastoratsastuksia. Jostain syntyi myös idea, että leirintäalueen kesäkahvilasta saisi saluunan. Järvenrannassa oli perheen kodiksi sopiva talo.
Kolmentoista vuoden aikana pihapiiriin on kohonnut toinen talli, lato, esiintymislava, paljon villin lännen rakennelmia ja suurimpana ponnistuksena neljänsadan neliön kokous- ja juhlatila Longhorn, jonka Juha on itse suunnitellut ja rakentanut kahden kirvesmiehen avulla.
Pariskunta on pitänyt yhtä 21 vuotta, ja työnjaosta tarvitsee harvoin kiistellä. Jaana hoitaa ratsastuspuolen, Juha muun toiminnan ohjaamisen, ruuanlaiton ja hevosten kengityksen. Muuten molemmat tekevät kaikkea, mitä tila vaatii: rakennusten kunnostusta ja siivousta, hevosten hoitoa, koulutusta ja kengitystä, kanaparven ruokkimista, ohjelman ja kestityksen järjestämistä vierailijoille, pyykkäystä ja silitystä…
”Viime kesänä Juhan sisko huokaili, että te varmaan usein ihailette tuota järvimaisemaa. Minä olin ihan, että mitä järvimaisemaa – minähän näen vain kaikki tekemättömät työt”, Jaana nauraa.
Navajo-terapiaa ja kantrisäveliä
Jaanan uusin aluevaltaus on navajo-terapia, jonka peruskurssin hän kävi serkkunsa innoittamana. Intiaanien perinteeseen perustuvan hoidon on määrä huoltaa sekä kehoa että mieltä. Jaana toivoo, että tulevaisuudessa Chippawassa järjestetään terveys- ja hyvinvointiviikonloppuja, joihin navajo-terapia kuuluu.
”En ole uskovainen, mutta intiaanien henkisyys tuntuu läheiseltä. Valkoihoisten pitäisi ottaa oppia siitä, kuinka intiaanit kunnioittavat toisiaan ja luontoa.”
Vuonna 2007 mainos- ja media-alalla uransa tehnyt Juha jättäytyi täysipäiväiseksi matkailuyrittäjäksi. ”Sen jälkeen ei ole ollut palkkapäivää. Vaimo luonnehtii tätä elämäntapaa pahasti käsistä karanneeksi harrastukseksi”, Juha kuittaa.
Lännenkulttuuri on aina kiehtonut miestä.
”Jenkkiautot, lännenmeininki ja kantritouhu ovat lähellä sydäntä. Haaveena olisi päästä muutamaksi viikoksi Memphisiin, kantrimusiikin mekkaan. Jokin siinä letkeässä menossa viehättää”, Juha sanoo ja kertoo, että muutama reissu Yhdysvaltoihin on jo takana.
Kantrihäitä juhlitaan aamuun
Viikonlopun H-hetki on käsillä. Juhlakansaa saapuu leirintäalueelta stetsoneissa ja buutseissa; yksi naisista on pukeutunut Pocahontasiksi.
Päivi ja Marko ratsastavat Longhornin pihaan mallikkaasti. Lyhyen hameen ongelmakin on ratkaistu mustalla huovalla.
Yhden miehen bändi, Kalle Pytterin Kallen Big Band, astelee parin edellä soittaen yhtä aikaa kitaraa ja huuliharppua.
”Tahdon”, Päivi ja Marko kajauttavat porontaljoilla ja lyhdyillä koristellun alttarin edessä.
Vihkimisen jälkeen miehet nostavat stetsoninsa kohti taivasta, ja huuliharppumusiikki säestää tuoretta Tapion pariskuntaa.
”Jokohan tää itku kohta loppuisi”, samaan aikaan kyynelehtivä ja naurava Päivi sanoo ja ottaa tanssiaskelia kantrisävelten tahtiin.
Juhan orkestroima illallinen menee viimeiseen muruun. Sitten on ohjelman vuoro: näissä häissä kaapin paikkaa ei ratkaista kakunleikkauksella vaan revolveritaistelulla. Juha ohjaa Päivin ja Markon vastakkain revolverit vyöllään ja kaksi täytettyä ilmapalloa välissään. Nopeammin pallon poksauttanut on voittaja.
Päivin ase ei ehdi edes pamahtaa, kun Markon pallo on tyhjä.
”Jäin heti leskimieheksi”, sulhanen virnistää.
”Minä saan sitten päättää kaapin värin. Se on oikeastaan parempi”, Päivi toteaa.
Muutkin vieraat mittelevät ammunnassa ja tomahawkin heitossa Juhan hääriessä seremoniamestarina. Pidot jatkuvat karaoken säestyksellä aamuun.
Kaukana kavala maailma
Viikonlopun vilskeet ovat ohi, ja Juha ratsastaa metsäpolkua stetson päässä. Tuore Tapion pariskunta on juuri hakenut tavaroitaan Longhornista ja ylistänyt juhlajärjestelyitä.
Kaisa-tamma astelee jäkäläistä polkua. Aurinko siivilöityy vanhojen mäntyjen välistä.
Juha kertoo lännenratsastuksen nikseistä: Hevoselle annetaan hienovaraisia ohjeita äänellä ja paineavuilla lähes huomaamatta. Välillä ratsua on hyvä taputtaa, jotta se muistaa, että ratsastaja ja eläin ovat yhtä.
Lähimetsät ovat Juhalle ja Jaanalle läpikotaisin tuttuja, sillä jokaista hevosta on ratsastettava maastossa monta kertaa viikossa. Tuttuja ne ovat hevosillekin.
”Meidän vanhan mamman Bonitan voi huoletta päästää maastoon yksin ratsastajan kanssa, koska jos ratsastaja eksyy, Bonita löytää kyllä kotiin.”
Koko muu maailma tuntuu olevan kaukana.
”Tämä lännensatula on mukava kuin nojatuoli, tässä voisi olla päiväkausia. En kyllä yhtään ihmettele, että tällainen elämäntapa saattaa viehättää muitakin.”
www.chippewarange.net
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
