Uutta virtaa pensaille
Pihan kevät alkaa, kun sahat ja sakset kaivetaan esille.
Maisema henkii jo kevättä, vaikka uusi kasvu vielä piilotteleekin oksien ja maan suojissa. Vielä ei ole kiire. Silti pihalla voi jo ryhtyä ensimmäisiin ulkopuuhiin.
Paljas maa ja lehdettömät oksat piirtävät usein esiin sen, mikä kesän tullen piiloutuu lehtimassan alle. Näihin aikoihin onkin helppo huomata, mitkä pihan pensaista ovat hyvässä kunnossa, mitkä taas lamonneet sinne tänne luonnontilaiseksi risukoksi. Risujen siistiminen kannattaa, sillä hyvin voidessaan pensaat kasvavat taas entistä kauniimpina.
Monet tutuista koristepensaista kukoistavat kiitollisina vuodesta toiseen, mikä tekee pensaista todellisia luottokasveja. Joskus pensaat saattavat selvitä vuosikymmenkin ajan ilman sen kummempaa hoitoa. Ehkä juuri tästä syystä pensaat helposti jäävät myös huomiotta. Hoidon puutteessa pensaiden tyvet muuttuvat kaljuiksi, niiden muoto kärsii ja kukinta hiipuu olemattomaksi.
Usein risukasojen ilme muuttuu jo sillä, kun niistä poistetaan kuolleet, katkenneet ja maahan painuneet oksat. Hoidon kannalta on tärkeää, että pensaan ympärillä on helppo liikkua ruohonleikkurilla. Monet pihojen tutuista pensaista kestävät kuitenkin voimakastakin leikkaamista.
Alasleikkuussa koko pensas nuorennetaan yhdellä kertaa leikkaamalla kaikki oksat poikki 10-20 cm maan pinnan yläpuolelta. Parhaimmassa tapauksessa pensas kukkii uusin versoin jo saman kesän lopulla. Alasleikkuu sopii kuitenkin vain niille lajeille, jotka tuottavat helposti uusia juurivesoja. Yksittäisillä lajeilla, kuten pallohortensialla tai japaninangervolla, alasleikkauksen voi tehdä jopa vuosittain. Tavanomaisesti alasleikkausta suositellaan enintään viiden vuoden välein.
Turvallisin tapa pensaiden uudistukseen on poistaa oksia harventamalla. Tällöin leikataan kerralla pois noin kolmasosa pensaan oksista maan rajan tuntumasta. Varovasti harventamalla uudistetaan myös hyvin huonokuntoiset yksilöt, joiden elinvoimasta ei ole varmuutta. Pensaan kunto kannattaakin aina ottaa huomioon ennen leikkauspuuhiin ryhtymistä.
Leikkaamisen jälkeen pensaiden tyville levitetään lannoitetta ja uutta, ravinteikasta multaa sekä huolehditaan, etteivät heinät ja muut rikkaruohot pääse valtaamaan mullosta, ennen kuin uusien versojen kasvu varjostaa ne taas olemattomiin.
Leikkauksen jälkeen pensaat yleensä kukoistavat kauniina taas monen vuoden ajan. Jos halutaan, voidaan muutamia oksia poistaa myös vuosittain, mutta jatkuva hoidontarve ei ole koristepensaille ominaista. Suuri leikkaustarve saattaakin kieliä väärästä pensasvalinnasta. Tällöin pensaat kannattaa korvata pienemmillä: matalien ja keskikokoisten pensaiden joukko on nykyisin ilahduttavan laaja.
Säde Aarlahti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

