Viidenkympin virstanpylväs ?

Luokkakokous

Kantri kysyy, viisikymppiset vastaavat:

Mette Heikkinen, diplomilaulaja, Vantaa

”Nuoruudessamme koko maailmanaika oli ihanteellinen. Saimme sodanjälkeisen sukupolven näkökulman elämään: ’Jospa kasvaisi uusi sukupolvi puhtain aattein’. Maailman pahuus ja raadollisuus ei tavoittanut meitä.

Meitä ei kasvatettu siihen, että muut eivät välttämättä toimi samoin periaattein. Muistan kun kerran itkin koulun jälkeen, kun joku oli loukannut minua. Isä sanoi siihen, että koulua käydään myös siksi, että opitaan sietämään epäoikeudenmukaisuutta.

Koulu antoi erinomaiset mahdollisuudet vapaaseen ammatinvalintaan, samoin koti. Haaveilin tulla lääkäriksi ja idealistisesti ajattelin, että voisin samalla opiskella Sibelius-Akatemiassa. Kissanviikset! Pääsin Akatemiaan enkä sen jälkeen harkinnut enää uudelleen pyrkiväni lääkikseen.

Luumäeltä pois lähteminen oli selvää. Pienen paikkakunnan ilmapiiri tuntui silloin niin ahtaalta. Piti päästä hengittämään. Tänään voi ajatella jo toisin. Elämän suuret voimavarat olen kuitenkin saanut Luumäeltä, lapsuudesta ja nuoruudesta.

Pidän tiiviisti yhteyttä kotiseutuun. Siellä asuvat vanhemmat, on suvun yhteinen kesäpaikka ja Pro Kivijärvi -yhdistys, joka on tärkeä etenkin miehelleni. En kuitenkaan ole ajatellut palata asumaan Luumäelle. Pääkaupunkiseudulla on niin paljon rikkaampi kulttuurivuorovaikutus.

Tulevaisuuden suhteen olen lähinnä utelias. Elämä tuo eteen erilaisia asioita. Minulla ei ole haaveita, vaan pikemminkin työnäkyjä, joita toteutan. Uskovana ihmisenä luotan Jumalan johdatukseen. Olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut ja otan nöyränä vastaan, mitä tulee.”

Jarmo Mäkinen, näyttelijä, Kirkkonummi

”Olen pärjännyt hyvin niillä eväillä, mitä Luumäeltä hihoihin tarttui. Ruotsin kielen innostus johtui opettajasta, Vainikan Sarista, vaikka en ollut koskaan koulusta innostunut enkä lukumiehiä. Kirjoitin runoja ja haaveilin.

Kotoa vanhemmat eivät ikinä patistaneet mihinkään ammattiin. Siksi meistä on tämmöisiä huithapeleita tullutkin, näyttelijä, säveltäjä ja steinerkoulun opettaja.

Urheiluharrastuksen jatkeeksi opiskelin hierojaksi, mutta Helsinkiin tultuani olin iltanäyttelijänä Kansallisteatterissa ja kävin teatterikoulun. Teatteritaiteen maisterin paperit sain tosin vasta viime vuonna, kun tutkinnonuudistus painoi päälle.

Oli selvää, että muutan pois Luumäeltä. On kai se aika normaali vietti. Yksi tyttö kysyi keskikoulussa, että ’Ootsä aina kuullu maailman kohinan korvissasi?’ Ajattelin, että uskomatonta, miten se voi nähdä mun sisään. Olin oikeasti kuullut sen.

Nykyisin suhteeni Luumäkeen on erittäin lämmin. Käyn siellä tosi usein, sillä isä ja äiti ovat hyvässä kunnossa. Mahtavaa istua ruokapöydässä, kun on hirvipaistia ja kaikki kurpitsat ja puolukat omasta maasta. Se luonnon ja puhtaan ruuan meininki on niin fantastista.

Kun on tarpeeksi kiertänyt maailmaa, niin jossain vaiheessa toteaa, ettei se ole yhtään mitään. Hienoa on istua Luumäellä ongella tai käydä marjassa.

Viisikymppisenä koen olevani vielä hyvässä kunnossa. Pidän itsestäni huolta ja uskon, että työvuosia on vielä paljon. Nuorin poikani on vasta kolmevuotias.

Nykyajan viisikymppinenhän on entisajan kolmekymppinen.”

Leena Laari, laskentaekonomi, Nokia Siemens Networks, Helsinki

”Olen koko ikäni ollut ylpeä juuristani maalla. Maatalon tyttärenä opin tekemään työtä ja ottamaan vastuuta jo aika nuorena.

Isä rakasti työtään maanviljelijänä ja kannusti minua agronomin opintoihin.

Äiti ei niinkään pitänyt elämää maaseudulla tavoittelemisen arvoisena, ja ehkä siitä syystä pidin itsestäänselvänä, että lähden opintielle. Menin kauppakorkeakouluun.

Elämälleni oli ratkaisevaa se, että Luumäellä oli kunnallinen keskikoulu ja lukio. Meitä oli viisi tytärtä ja äiti on kertonut, ettei meitä olisi pantu maksullisiin kouluihin. Tämä tieto oli kova isku! Joten olen suuresti kiitollinen Luumäelle.

Pidän kiinteää yhteyttä kotiseutuuni, koska äiti asuu siellä. Isä kuoli kuusi vuotta sitten. Vähintään kerran kuukaudessa käyn tapaamassa äitiä ja sukulaisia. Kotitila on pikkusiskojen omistuksessa ja sen tulevaisuus auki. Karjanhoito lopetettiin 80-luvulla, EU:hun liittymisen jälkeen isä masentui ja metsitti pellot. Ehkä pikkusisar muuttaa vielä sinne miehensä kanssa ja hoitaa metsiä.

Kesät vietän vallan Luumäellä sedältä perimässäni kesäpaikassa. Olen alkanut jo kunnostaa taloa eläkepäiviä varten, sillä haaveilen muuttavani kotikylälle. Perustan sinne hedelmätarhan ja istutan tontin täyteen kukkasia.

Yhtä selvää kuin se, että nuorena halusin pois Luumäeltä, on se, että eläkepäiviksi palaan sinne.

Maaseutu on aina ollut osa elämääni. Helsingin hulinassa monesti jo tietoisuus siitä, että siellä on henkireikä odottamassa, auttaa jaksamaan eteenpäin.”

Heikki Lohi, Puukeskuksen tuotepäällikkö, Luumäki

”Kotona oppi, että jos jotain käskettiin tekemään, se tehtiin. Eläminen maaseudulla opetti yhteisvastuuta. Talkoohenki oli voimissaan, autettiin toisia ja saatiin apua.

Olen meidän kylän ensimmäinen ylioppilas ja siitä ylpeä. Haaveilin poliisiopistosta, mutta kauppaopisto vei voiton.

Muutin Lappeenrantaan ja perheellistyin. Palasimme kotitilan maille Kivijärven rantaan, kun vanhin tyttäremme aloitti koulun. Koska käyn töissä Lappeenrannassa, näen vanhoja tuttuja harvoin. Hirvijahdissa tapaan koulukavereita.

Luumäki merkitsee minulle lähes samaa kuin isänmaa. Turvallisuutta. Haluan vaalia luumäkeläisyyttä.

Maaseudun rakennemuutos askarruttaa kovasti. Täällä on pystyttävä elämään tulevaisuudessakin, vaikka elanto tulisikin muualta.

Näin viisikymppisenä minulla on levottoman hektinen olo enkä tiedä mitä tekisin isona. Kaipaan rohkeutta jättää entinen ja aloittaa joku uusi. Jos voittaisin lotossa, lopettaisin työni ja tekisin vapaaehtoistyötä vähempiosaisten parissa.

Pysyn jatkossakin lapsuusmaisemissa, mutta haaveilen kakkosasunnosta Lappeenrannan keskustassa mieluusti Saimaa-näkymin. Kolmen tyttären tulevaisuus täyttää ajatukseni. Peilaan heidän olemistaan ja suunnitelmiaan niihin, jotka minulla oli heidän ikäisenään.”

Riitta Mustonen

Kirjoittaja on yksi Taavetin lukion vuoden 1978 ylioppilaista. Hän on Kantrin toimittaja ja asuu Porvoossa.

Kari Salmi, prikaatinkenraali, johtamisjärjestelmäosaston päällikkö, Helsinki (Tikkakoski)

”Sain maaseudulta evääksi maalaisjärkeä. Asioiden pitää toimia myös käytännössä. Lukiossa ei ohjattu ammatinvalintaan ja valinnaisaineita oli vähän. Valitsin musiikkia ja kuvaamataitoa, mutta niiden asemesta sain opiskella psykologiaa ja biologiaa.

Maalaistalossa oli tekemistä riittävästi koko kouluajan, enkä miettinyt ulkopuolisia työpaikkoja. Vanhempi veljeni jäi kuitenkin talon pitäjäksi, joten jotain oli keksittävä.

Isä kannusti lentäjäksi, koska oli siitä itsekin aikanaan kiinnostunut, musiikin ohella. Se oli minunkin lapsuuden haaveeni. Pääsin lukion jälkeen Kauhavalle lentorukkiin ja sieltä kadettikouluun.

En missään vaiheessa aikonut jäädä aikamiespojaksi peräkamariin. Asiasta ei puhuttu, mutta jotenkin oli täysin selvää, että veljeni jää hoitamaan tilaa ja muut sisarukset etsivät elantonsa muualta.

Työ vei mennessään, ja lähes kolmekymmentä vuotta olen käynyt Luumäellä vain satunnaisesti. Alkuvuosina havaitsin, että luokkakavereita ei kylänraitilla tapaa. Kaikki tuntuivat hävinneen jonnekin – niin itsekin.

Käymme Luumäellä enimmäkseen kesäisin, sillä äitini ja veli vaimoineen asuu kotitilallani ja vaimoni vanhemmat Taavetissa.

Luumäki on hienoa seutua ja viihdyn siellä. Mökkeily, kalastus ja sieniretket rentouttavat. Maalaispojalle luonto on tärkeää, varsinkin kun nykyisin olen virkamiehenä pääkaupungissa. Tuntuu, että mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän juurilla alkaa olla vaikutusta.

Olen kohta viisikymppinen, joten joitakin vuosia on vielä mahdollisuus tehdä tätä mielenkiintoista työtä, vaikka se ei edes etäisesti muistuta sitä, mihin aikanaan kuvittelin hakeutuneeni. Vanhuuseläkkeeseen mennessä pitää keksiä jotain järkevää tekemistä –  ehkä harrastusten tiimoilta.

On myös mahdollista, että eläkepäivinäni palaan lapsuusmaisemiin, mutta tällä hetkellä se ei ole suunnitelmissa.”

Päivi Viippola (o.s. Rämä), hallintojohtaja, liikenne- ja viestintäministeriö, Helsinki

”Olin kolmesta tytöstä nuorin, ja poika syntyi kun olin 8-vuotias. Siihen aikaan oli tapana tehdä kaikki itse, joten työnteon oppi varhain. Pikkuveljeni ajoi traktoria jo kolmevuotiaana ja onkin tilan jatkaja.

Kotoa sain selkeät, hyvät arvot: piti opiskella ja tehdä työnsä kunnolla ja ripeästi, auttaa toisia ja olla kunnolla.

Minulla oli paha lukihäiriö, jota ei silloin tunnistettu, joten halusin näyttää, että en ole tyhmä. Ajattelin mennä lukemaan vaikeinta ainetta, joka maailmasta löytyy. Luulin, että se oli juridiikka. En tiennyt alasta mitään, mutta kuten arvasin, tämänkin oppii, kun vain opiskelee.

Nuoruuden haaveammatti oli luonnollisesti missi. Tätä leikittiin monta vuotta, ja kun oli kolme tyttöä, saatiin pokaalisijoistakin aina kunnon skaba siskojen kanssa.

Isä ja äiti luulivat, että minusta tulee näyttelijä, kun olin niin kova näyttelemään. En esimerkiksi saanut koskaan selkäsaunaa, kun huusin ja ’pyörtyilin’ jo pelkästä uhkailusta.

Oli ehdottoman selvää, että lukion jälkeen oli päästävä kaupunkiin. Välit kotiseutuun ovat kuitenkin kiinteät. Lähisukulaiseni asuvat akselilla Luumäki – Kannuskoski – Kouvola – Anjalankoski, ja käyn siellä usein.

Kesäelämää vietän mökillä Kouvolassa: metsänraivaus ja kaikki ihanat kesän herkut. Ihanaa, kun sisarusten mökit ovat vierekkäin saman järven rannalla. Poikamme Valtteri, 12, saa melskata ja olla yhdessä sukulaistensa kanssa.

Olen ylpeä Luumäestä, se merkitsee minun ja sukuni juuria. Mie oon maalaistyttö ja haluan ollakin. Maalaistalon tytöillä on työmarkkinoilla hyvä maine. Tekevää ja pelotonta porukkaa – pelotonta, koska jo 10-vuotiaana sain avittaa lehmien poi’ituksissa ja muissa extreme-lajeissa!

Olen tarkoituksella kaikki vuodet puhunut mie ja sie, että ihmiset tietää, että olen Etelä-Karjalasta. Etelä-Karjalallakin on superhyvä maine!

Tulevaisuudessa otan kaikki vastaan, mitä elämä tarjoaa ja nöyrin mielin. Luonnollisesti toivon hyvää terveyttä itselle ja läheisilleni. Kaikki muu on sivuseikkoja, sillä olen saanut jo niin paljon: tärkein saavutus on hieno poikamme.

Haaveeni on eläkkeellä viettää kesät mökillä ja talvet kaupungissa nauttien kulttuurista ja ihmisistä.”