Mitä yliopistoissa pitäisi rahalla saada aikaan?
Tempoileva rahoitus luo epävarmuutta ja lisää keskinäistä ja vääränlaista kilpailua.19.10.201602:00
Koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuvat leikkaukset ovat olleet yksi median kestoaiheista viime vuoden aikana. Rahan puute ei ole vain suomalaisen korkeakoulutuksen ongelma. Lähes kaikki Euroopan yliopistot kärvistelevät julkisen rahoituksen vähetessä. Haastetta lisää se, että rahoitus ylipäätään pirstaloituu ja se, että yliopistoilta kuluu rahoituksen hankkimiseen valtavasti voimavaroja.
Samaan aikaan yliopistolta edellytetään kuitenkin enemmän vaikuttavuutta. Yliopistojen tulee osoittaa, mitä hyötyä niistä on yhteiskunnalle, miten ne tuottavat innovaatioita tai lisäävät kilpailukykyä, ratkaisevat ihmiskunnan suuria haasteita tai miten ne kantavat kortensa kekoon vaikkapa nuorisotyöttömyyden poistamiseksi.
Mitä vaikuttavuus oikein on?
Tutkimus itsessään on vaikuttavuutta: se lisää sivistystä ja vie tiedettä eteenpäin. Tutkimuksen hyödyntäminen on myös vaikuttavuutta: se tuottaa keksintöjä, patentteja, uusia yrityksiä.
Vaikuttavuutta on koulutuksen relevanssi työelämän näkökulmasta. Samoin on vuorovaikutus yhteiskunnassa ja asiantuntemuksen tuominen hyötykäyttöön päätöksentekijöille.
Vaikuttavuuden ydin on kaiken tekemisen korkea laatu ja lahjakkaat, kyvykkäät ihmiset. Voisi ajatella, että vaikuttavuuden vastakohta on huono laatu. Huono laatu on ajan, rahan ja resurssien hukkaa, sillä se ei hyödytä ketään, ei tekijäänsä, ei itse asiaa, ei organisaatiota, rahoittajaa tai yhteiskuntaa.
Korkea laatu ei kuitenkaan synny ilmaiseksi. Sen turvaamiseksi yliopisto tarvitsee rahaa. Tutkimukseen tarvitaan välineitä, laitteita, koneita, kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Ja tietysti lahjakkaita ihmisiä tekemään tutkimusta.
Myös opetuksen kehittäminen maksaa. Vaikka esimerkiksi digitalisaatio antaa uusia mahdollisuuksia opetukseen ja oppimiseen, on se yliopistolle haaste taloudellisessa mielessä: millä eväillä luodaan uusia oppimisympäristöjä, jos rahat eivät riitä? Kuitenkin tavoitteena tulisi olla parhaan mahdollisen opetuksen antaminen lahjakkaille opiskelijoille.
Tosiasia on, että leikkaukset vaarantavat yliopiston mahdollisuuksia olla yhteiskunnallisesti vaikuttava.
On tärkeää, että yliopistot tehostavat toimintaansa ja sopeuttavat sitä taloudelliseen tilanteeseensa. Samanaikaisesti korkeakoulutuksen ja tutkimuksen rahoituksen tulisi olla pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Vain näin yliopisto voi dynaamisesti kehittyä vastaamaan ulkoa- ja sisältäpäin nouseviin muutostarpeisiin.
Tempoileva rahoitus luo epävarmuutta ja lisää keskinäistä ja vääränlaista kilpailua. Se voi johtaa liian äkkinäisiin tai pitkällä aikavälillä kalliiksi osoittautuviin ratkaisuihin.
Euroopassa on toki hyviä ja erinomaisia yliopistoja, mutta paljon on myös niitä, jotka ovat putoamassa kehityksen kelkasta.
Euroopan tilannetta on syytä katsoa kokonaisuutena. Euroopan kehittymiselle kilpailukykyiseksi alueeksi tämä on kriittinen tekijä. Kokonaisuudelle ei ole hyväksi, jos osat eivät toimi.
Analogisesti voi sanoa, että Suomellekin on tärkeää, että kaikki suomalaiset yliopistot menestyvät. Kehittyminen ja menestys ei ole keneltäkään toiselta yliopistolta pois vaan vahvistaa koko Suomea.
Viime päivien uutinen hallituksen suunnitelmista antaa yliopistoille lisärahoitusta on tervetullut. On hienoa, että tuore nobelistimme on saanut aikaan tällaisen suunnanmuutoksen. Ihmetyttää kuitenkin, miksi monen asiantuntijan aikaisemmat, samanlaiset mielipiteet leikkausten vaikutuksista tuntuvat kaikuneen kuuroille korville.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
