Väriä elämään
Mehiläisvahaa ja tervaleppää
A. Wennströmin valkoiset rakennukset Artjärven kirkonkylän kupeessa pellonreunalla eivät juuri kerro teollisuustoiminnasta, mutta täällä toimii Pohjoismaiden ainoa vesiväritehdas.
Artjärvelle tehdas muutti 1970-luvulla ja Tapio Tattari tuli omistajaksi kymmenisen vuotta myöhemmin. ”Lehdessä oli pieni, yhden palstan ilmoitus, että vesiväritehdas on myytävänä”, toimitusjohtaja kertoo.
Hän sanoo tarttuneensa puhelimeen osittain uteliaisuuttaan, yrittämiskipinää hän oli jo testannut ruokapaikkaa pitämällä. Tehdaskauppa syntyi, ja siitä tuli kevättalvella kuluneeksi 30 vuotta. Lehtileike on yhä tallella.
Nykyisin tehtaassa valmistetaan muutakin kuin vesivärejä: öljyvaha- ja mehiläisvahaliituja, taulu- ja merkkausliituja, muovailuvahaa, piirustushiiltä, painovärejä, yleisliimaa. Liidut ja hiilet tulivat taloon 1990-luvulla, jolloin 1907 perustetun Porvoon Teknillisen Tehtaan toiminta sulautui osaksi Wennströmiä.
Vesi- ja peitevärien menekki lepää koulujen harteilla, mutta uutta kasvua haetaan nyt muun muassa tuontisilkin ja silkkipainoväritarvikkeiden avulla.
”Yllättävästi tuotteilla on samoja käyttäjiä kuin aikaisemmillakin”, Tapio Tattari toteaa.
Alun perin kangasmarkkinoille lähtemiseen motivoi juuri asiakkailta tullut palaute. Silkkiä tarvitsevat esimerkiksi teatterit ja oopperat.
Messumatkoja ja tavarankuljetusta
”Menetelmät ovat muuttuneet, mutta tuotteiden koostumus on pysynyt suurin piirtein samana”, toimitusjohtaja kertoo.
Muovailuvaha ja väriliidut sisältävät mehiläisvahaa, ja muovailuvahojen väriaine on elintarvikeväriä. Vesivärien liimamassaa Tattari kuvaa samantyyppiseksi kuin pastilleissa. Värinapeissa ei ole raskasmetalleja, vaikka puhutaankin esimerkiksi kadmiumin- tai krominkeltaisesta.
Kun haitallisimpia myyntituotteita on fiksatiivi, ympäristöasioissa ei ongelmia synny. Fiksatiivin liuotinaine on kotimainen, puhdas sprii.
”Käyttöturvallisuustiedot on oltava tarkasti, vaikkei tuotteissa olekaan mitään haitallisia aineita. Paperityö on lisääntynyt.”
Piirustushiilet valmistetaan tervalepästä. Järeänkokoiset rungot sahataan laudoiksi, jotka pilkotaan eri paksuisiksi kepeiksi. Ne poltetaan uunissa hiilitikuiksi. ”Puu tulee lähiseudun metsistä. Riittävän ison puun saannissa on joskus hankaluuksia.”
Tuotannosta parikymmentä prosenttia menee vientiin, pääasiassa muihin Pohjoismaihin. Tattari ei osaa sanoa, miksi piirustushiiliä kysytään erityisesti Espanjaan.
”Jos meidän pitää kilpailla kiinalaisten kanssa hinnalla, emme me siinä pärjää. Täytyy vain koettaa tehdä mahdollisimman hyvää laatua.”
Monitoimityöntekijöitä
Sijainnilla tai paikkakunnalla ei Tattarin mukaan ole sinänsä merkitystä yritystoiminnalle. Kuljetuskustannuksia tietysti syntyy, ja kaukana keskuksista on oltava omavaraisempi. Kuljetuspalvelujen täydentäjäksi tarvitaan omaa kalustoa, ja toimitusjohtaja itsekin pyörähtää Helsingissä viikoittain. Siellä Hämeentien varressa on väritehtaan noutomyymälä.
Tehtaanmyymälää ei ole, mutta silloin tällöin piipahtaa silti matkailijoita, joita totta kai palvellaan. Tilanahtaus on tosiasia, kun valikoima laajenee.
Tehdas on työllistänyt koko perhettä: puoliso Päivi Tattari vastaa myyntipuolesta, ja lapset ovat hankkineet työkokemusta tehtaalla ja messuesittelijöinä. Perheen kaksi vanhinta tytärtä ovat jo omillaan, kolmas on aloittamassa lukiota.
”Perheen kannalta Artjärvi on hyvä ja rauhallinen asuinpaikka”, Tapio Tattari toteaa.
Messuilla kotimaassa ja muualla Euroopassa tehdään kauppaa ja luodaan yhteyksiä. Suomessa käsityöalan messut ovat tärkeä kohtaamispaikka, ja siellä asiakkaat pääsevät hypistelemään silkkilaatuja ja kuulemaan erilaisten värien ja vaikka huovutusvillan käyttömahdollisuuksista.
”Tyttäret tekevät kasvomaalauksia, ja jos tehdään mehiläisvahaliiduilla ja silitysrautatekniikalla kortteja, nuorimmainen on meidän perheen paras siinä hommassa.”
Perinteitä jatkamassa
Wennströmillä on tätä nykyä kahdeksan työntekijää. Tuotannon puolella ihmiset ovat moniosaajia, jotka siirtyvät sujuvasti valmistamaan liitujen massaa tai vesi- ja peitevärinappeja, vahtimaan väriliitukonetta, polttamaan hiiltä ja tekemään milloin mitäkin ajankohtaista työvaihetta. Väriloisto ei tehtaalla pistä silmään: tiloja hallitsevat koneet ja täyteen pakatut varastohyllyt.
Kaikkea ei tehdä yhtä aikaa, vaan prosessit vuorottelevat.
Logistikkona työskentelevä Kati Räisänen tietää varaston tilanteen ja tilaa tuotannosta sitä, mitä kulloinkin tarvitaan.
”Keväällä myymme kouluille tilatut vesi- ja peitevärit tukkuun. Jos niitä menee vaikka 25 000 palettia, on varastoa rakennettava pitkän aikaa”, Kati Räisänen kertoo.
Nuori nainen on ehtinyt olla samassa työpaikassa 13 vuotta. Monipuolinen työnkuva on tehnyt työnteosta mukavaa. Hän sanoo ammattitaitonsa kasvaneen samaa tahtia kuin työ on muuttunut, on ollut mielekästä olla mukana kehittämässä toimintoja. Työyhteisö on kotoisa kuin perhe.
”Ei haittaa, jos työpäivät joskus venyvät.”
Myös Risto Mäkelä viihtyy väritehtaalla. Hän käy Artjärvellä Kouvolasta. Hänen sormiensa kautta kulkee liitu jos toinenkin, kone sylkee vihreää liitua paperoitavaksi samaan aikaan, kun viereisessä masiinassa valmistuu punainen massa. Yhteen rasiaan saattaa tulla 16 eriväristä liitua, vesiväripalettiin 19 eri sävyistä värinappia. Teollisuudelle meneviä merkkausliitujakin on kahdeksaa väriä.
Myös muoviset vesiväripaletit valmistetaan itse.
”Käsityötä tämä on ihan alusta loppuun.”
Tuotteet pakataan lähialueen suojatyökeskuksissa, ja Tapio Tattari on siihen yhteistyöhön hyvinkin tyytyväinen.
Vesivärinappeja, muovailuvahaa, piirustushiiliä ja vahaliituja. Maalaismaisemassa Artjärvellä syntyy välineitä eri-ikäisten taiteilijoiden tarpeisiin.
A. Wennström illä on pitkä historia. Andrei Wennström alkoi valmistaa vesivärejä Jekaterinburgissa Venäjällä vuonna 1922. Hänellä oli suomalaiset juuret. Helsinkiin yritys siirtyi vuonna 1931, josta se muutti 1970-luvulla Artjärvelle. Tattarille yrityksen myi Andrein poika Herman Wennström.
”Aluksi tein väritkin itse, opettelin sen homman. Herman Wennström opetti minua.”
Mihin vesivärejä mahdettiin yrityksen perustamisen aikaan myydä, siitä Tattari ei tiedä, mutta nykyisin ei Venäjän suunnasta ole tilauksia tullut.
Herman Wennströmillä lienee ollut taiteellisia taipumuksia, ainakin hän maalasi isästään kasvokuvan vesiväreillä 1970-luvulla. Tattarin käsityksen mukaan Herman oli opiskellut Suomessa Ateneumissakin. Toimiston seinällä riippuvassa maalauksessa ovat värit säilyneet varsin hyvin.
Seinältä katselee nykymenoa toinenkin perustaja: Aram Aunela, joka perusti aikanaan Porvoon Teknillisen Tehtaan. Sen ensimmäisiä tuotteita olivat kenkävahat, myöhemmin liidut. Seinällä on kopio hiilipiirroksesta, joka on vuodelta 1911.
Tattarin mukaan Porvoossa tuotekehittelyä teki 1930-luvulla saksalainen tekninen johtaja, ja osa tuotteista tehdään vieläkin silloisten kehittelyjen pohjalta.
Tapio Tattarin vanhemmat olivat yrittäjiä, ja nyt yhden tyttären oma yritys hyödyntää väritehtaan painokoneita. Tattari on kuitenkin nähnyt, ettei yrittäjyys mitenkään itsestään selvästi jatku sukupolvelta toiselle. ”Kai se on ihan luonnekysymys.”
Tattari näkee toiminnan haasteena jatkuvan muutoksen. Yritysten omistukset vaihtuvat, ja omistusten siirtyminen ulkomaille hankaloittaa asioimista. ”Itseltäkin on löydyttävä ketteryyttä ja kykyä muutoksiin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
