Metsien ja sellun kohtalonyhteys
Selluteollisuutta on syytetty jopa Suomen metsien pilaamisesta. Puunjalostuksen ja metsänhoidon historia osoittavat, että haukutaan väärää puuta.
Kemiallisen puunjalostuksen synty 1800-luvun lopulla ratkaisi kolme keskeistä ongelmaa.
Paperista oli kova pula. Kun puusta opittiin valmistamaan sellua ja paperia, paperin hinta ja saatavuus eivät enää rajoittaneet sivistyksen nousua.
Sahateollisuus kärsi alituisista suhdanne- ja kannattavuusongelmista. Sen raaka- aineen käyttö oli tuhlailevaa. Metsistä poimittiin järeimmät ja laadultaan parhaimmat puut. Tukkirunkojen latvaosat jätettiin metsiin lahoamaan.
Kun sahauksen sivutuotteille, kuten pinnoille, ei ollut käyttöä, paloivat sahojen takapihoilla rimahelveteiksi kutsutut ikuiset tulet.
Metsämme olivat laajoilla alueilla surkeassa kunnossa tervanpolton, kaskeamisen, tukkiharsintojen ja tuhlailevan puunkäytön jäljiltä.
On perusteltua kysyä, mitä meillä olisi ilman kemiallista puunjalostusta. Uusi innovaatio, puusta tehty paperi tyydytti kehittyvien yhteiskuntien keskeisiä tarpeita.
Metsäteollisuuden raaka- aineen käyttö tehostui. Riippuvuus suhdanteista väheni ja kannattavuus parani. Järkevän metsänhoidon edellytykset kohentuivat.
Nyt monet asiantuntijat ovat toivoneet, että jatkuva kasvatus poistaisi nykymetsänhoidon ja puunjalostuksen ongelmat. Näin työnnettäisiin sellun valmistajat taka-alalle ja keskityttäisiin hiiltä kauemmin sitovaan sahatavaran ja sen jatkojalosteiden tuotantoon.
Mitä tehtäisiin runkojen niille osille, jotka eivät kelpaisi sahatavaraksi?
Tukin tilavuudesta saadaan sahatavaraa alle puolet, lopusta suurin osa on erinomaista sellun raaka-ainetta. Näin myös poimintahakkuun puumäärästä valtaosa ohjautuu lopulta sellukattilaan.
On vaikea kuvitella nykyistä metsien hoitoa ja puun käyttöä ilman selluteollisuutta. Tarvitaan menekkiä harvennus- ja hoitohakkuista, uudistushakkuista ja myös mahdollisista harsintahakkuista kertyvälle pieniläpimittaiselle ja heikompilaatuiselle puulle sekä sahauksen sivutuotteille.
Hakattiinpa metsiämme miten tahansa, suurin osa puusta jalostuu selluksi. Ilman selluteollisuutta sahateollisuuskin kuihtuisi. Sellu on edelleen teollisuutemme keskeisiä vientituotteita ja sen edelleen jalostaminen uusiksi entistä arvokkaammiksi tuotteiksi on saamassa tuulta purjeisiinsa.
1800-luvun suuri innovaatio oli paperin valmistaminen puusta. Nyt tarvitaan kipeästi fossiilisia raaka-aineita korvaavia uusia tuotteita. Niitä voidaan tehdä puusta.
Kannattaa tutustua professori Markku Kuisman teokseen ”Metsäteollisuuden maa”. Historia auttaa ymmärtämään.
Seppo Silvennoinen
Mikkeli
Hakattiinpa metsiämme miten tahansa, suurin osa puusta jalostuu selluksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
