Sikarilaatikko soikoon!

Matti Reivillä on työn alla kitara vanhoista hevosen längistä. 

Vihreä jerrykannu löytyi romukasasta. Nyt se soi. 

Koirankuppi toimii resonaattorina. 

Blues Shackin kitarat tehdään vanhassa navetassa kaasukaminan lämmössä. 

Reivi on bluesmiehiä. ”Blues saa meidät kaikki ennemmin tai myöhemmin”, hän sanoo. 

Matti Reivi veistää myös eläinaiheisia patsaita. 

Yli satavuotias Pahkaniemen torppa seisoo ryhdikkäänä. Muurari kunnostaa piippua talven varalle. 

Sauli-koira osallistuu musisointiin ulvomalla. 

Pahkaniemen tilan yli sata vuotta vanhassa tuvassa riittää vilskettä. Isäntä Matti Reivi näppäilee sikarilaatikkokitarastaan bluesin säveliä ja espanjanvesikoira Sauli ulvoo vieressä.

Matti Reivi, 43, tekee sikarilaatikkokitaroita kierrätysmateriaaleista. Hänen käsissään vanha öljykanisteri, ammuslaatikko tai koirankuppi saa uuden elämän kitaran kaikukoppana. Kitaran kaulaan hän käyttää pääasiassa koivua ja vaahteraa.

Sikarilaatikkokitara on bluesin vanha perinnesoitin, jonka juuret ovat syvällä Pohjois-Amerikan pelloilla. Kun köyhillä maaorjilla ei ollut varaa soittimiin, he rakensivat kitaroita sikarilaatikoista.

Suomessa sikarilaatikkokitara on marginaalisoitin. Matti Reivi valmistaa Blues Shack -merkkisiä kitaroita tilauksesta ja asiakkaan toiveita kuunnellen. Asiakkaina on sekä harrastajia että ammattimuusikoita.

Tilauksia on sadellut myös ulkomailta.

”Tekisin mielelläni kitaroita enemmän, mutta omaa mallistoa en ole halunnut suunnitella. Pelkona on, että leipäännyn ja lopetan. Toivon, että soitinrakentaminen pysyisi mielekkäänä, sillä tärkeintä ei ole raha vaan rakentaminen.”

Koulutukseltaan Matti Reivi on kuvataiteilija, metsämekaanikko ja lavasterakentaja-artesaani.

Soitinrakentamisesta hän innostui opiskellessaan Outokummussa. Ensimmäinen sikarilaatikkokitara syntyi peltisestä suolakurkkupurkista.

”Siitä tuli aika hyvä, joten tein kavereilleni muutaman lisää. Siitä tämä lähti. Soitin on interaktiivinen teos. On maaginen hetki, kun siitä lähtee ensimmäinen ääni. Jokainen kitara soi eri lailla”, bluesmies tunnelmoi.

Piirtäminen, maalaaminen ja pienoismallien teko kiinnostivat Mattia jo pikkulapsena. Kuusivuotiaana hän kokosi romuista bonk-tyylisiä teoksia. Rakennelmat kasvoivat niin isoiksi, että niiden värkkäämiseen tarvittiin isän apua.

”Käsillä tekeminen on kiehtonut minua aina. On upea hetki, kun materiaali taipuu ja tottelee. Itse tehdessä oppii aina uutta. Sen myötä tulee vähemmällä toimeen, koska melkein kaiken voi tehdä itse.”

Työ ja opiskelu ovat vieneet Jyväskylästä kotoisin olevaa Reiviä ympäri Suomea.

Vuosikymmenen alussa hän muutti Kolille ja työskenteli muun muassa Metsähallituksen näyttelysuunnittelijana. Kun työsopimus päättyi viime vuonna, Reivi alkoi etsiä uutta asuinpaikkaa.

Sattumalta hän näki netissä ilmoituksen perikunnan myymästä talosta. Harmaahirsinen pientila sijaitsee Neuvolan kylällä 15 kilometrin päässä Pieksämäen keskustasta.

Talo oli seissyt tyhjillään lähes kaksi vuosikymmentä. 1900-luvun alussa rakennetun maalaistalon pihapiiri kasvoi risukkoa ja korkeaa heinää.

Reivi huomasi ilokseen, että katto on ehjä ja seinät suorat. Luovana miehenä hän näki torpassa mahdollisuuden.

”Katsoin ikkunasta sisälle ja totesin, että tämä on kotini. Tämä on kantovesitalo, jota ei ole remontoitu koskaan. Se on täysin alkuperäisessä kunnossa.”

”Yhtäkään seinää ei ole levytetty, joskaan myöskään välikatossa ei ollut eristeitä. Jokaisessa huoneessa on pönttöuuni. Viime talvena lämmitykseen meni 18 mottia puita.”

Työverstas sijaitsee vanhassa navetassa. Lämpöä tuo VR:n vanha kaasulämmitin. Pihassa on myös ajan patinoima tavaravaunu, jota talon edesmennyt isäntä käytti hevostallina.

”Vaunun päälle oli kaatunut omenapuu, joka oli juurtunut kiinni kattoon. Kun revin sitä pois, katto lähti mukana. Vaunu saa kunnian toimia esiintymislavana, kun järjestämme täällä bluesfestivaalin ensi kesänä”, isäntä kaavailee.

Pahkaniemen tilan pääluku kasvoi tänä syksynä, kun tuore avovaimo Heli Penttinen muutti taloon kahden hevosensa, koiriensa ja kissojensa kanssa.

Vanha talo saattoi onnekkaasti pariskunnan yhteen.

Muutettuaan lapinkoiransa Kuuran kanssa taloon Reivi laittoi siitä kuvan Facebookin Pelastetaan vanhat talot -ryhmään. Kuva sai viikonlopun aikana yli tuhat tykkäystä.

”Olin aivan äimissäni kuvan suosiosta. Kiitin tykkäyksistä ja kirjoitin perään, että löytyisiköhän täältä samanhenkistä seuraa.”

”Heli soitti minulle ja se oli naks. Meitä yhdistävät samat arvot. Hän on luova ja upea ihminen”, Matti kehuu kumppaniaan.

Penttinen tekee etätyötä. Hän toimii graafisena suunnittelijana lehdille ja eri projekteille.

Pahkamäen taloon ei tule edelleenkään vettä. Käyttövesi nostetaan sangolla pihakaivosta. Ulkona on huussi ja peseytyä voi pienen pihasaunan lämmössä.

Penttinen on tottunut vastaavaan mukavuustasoon, sillä hän ehti asua vuosituhannen alusta saakka kantovesitalossa Sipoon pohjoispuolella.

”Olen lähtöisin Kainuusta. Vaikka asuin Sipoossa maaseudulla, niin minulla oli koko ajan kaipuu jonnekin vielä syvemmälle. Sitten meillä synkkasi Matin kanssa ja päätimme muuttaa yhteen.”

Kun Heli muutti Pahkaniemeen, pariskunta päätti ostaa myynnissä olleen naapuritalon. Taloon on suunnitteilla taitelijaresidenssi ja Helin työhuone.

”Talon mukana tuli kolme hehtaaria maata, jota tarvitaan hevosten laiduntilaksi. Samalla varmistimme, ettemme saa tympeitä naapureita”, Reivi naurahtaa.

Vaikka asuntojen hintakehitys on ollut nousujohteista, Neuvolan kaltaisella tyhjentyvällä maaseutukylällä talojen hinnat eivät hivo pilviä. Yhdellä pääkaupunkiseudun omakotitalolla saa täältä monta vastaavaa.

”Elinkustannukset ovat täällä naurettavan alhaiset. On rikkaus asua maalla, kun on oma tupa ja oma lupa. Ympärillä on oltava niin paljon lääniä, että halutessaan voi kulkea alasti ja huutaa. Täällä minulla on siihen mahdollisuus”, Reivi myhäilee.

Reivi ja Penttinen aikovat laittaa taloon juoksevan veden sekä vessa- ja kylpyhuonetilat. Isäntä haaveilee myös lämpimästä autotallista, jossa saisi rassailla vanhoja jeeppejä.

Reivin tavoitteena on myös löytää vakituista työtä.

”Taiteilijana olen tottunut pätkätöihin ja huonoon toimeentuloon. Se on ollut kivaa harrastelua ja löyhässä hirressä roikkumista. Nyt minulle kelpaisi miltei työ kuin työ.”

”Viime kesänä olin henkilökohtaisena avustajana liikuntavammaiselle miehelle. Tein hänelle polttopuita ja ruokaa. Kävimme kalassa ja kesämökillä. Samalla minulle valkeni, että haaveita on toteutettava, kun vielä pystyy. Tässä iässä vuosia on enemmän takana kuin edessä ja mitä tahansa voi sattua.”

Pahkaniemen tilalla on tänään erityisen vilkas päivä. Talon katolla muurataan piippua ja kahdesta rekka-autosta puretaan hevostallin elementtejä.

”Olemme onnellisia ja meillä on suuria suunnitelmia. Yksin pääsee nopeammin, mutta kaksin pitemmälle”, isäntä tuumaa.