Sadunhohtoiset saniaiset

Sananjalat (Pteridium aquilinum) leviävät vehmaana mattona metsäpuutarhassa. 

Kallioimarre (Polypodium vulgare) vehreyttää kuiviakin kallioseinämiä. 

Saniaiset ja erilaiset heinät ovat viime vuosina lisänneet suosiotaan puutarhoissa. Monet saniaisista ovatkin varsin kiitollisia kasvatettavia, jotka täydentävät pihan kasvimaailmaa mehevillä vihreän sävyillä ja sulkamaisilla muodoillaan.

Aiemmin saniaisista puhuttaessa tarkoitettiin lähes yksinomaan kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris), joka toki on yksi komeimmista suursaniaisista. Nykyisin osataan hyödyntää kuitenkin myös laajempaa saniaisten kirjoa. Pihoihin istutetaan alvejuuria (Dryopteris sp.), hiirenportaita (Athyrium sp.) ja raunioisia (Asplenium sp.) -milloin taimimyymälöistä hankittuina, milloin luonnonkantoja hyödyntäen.

Jos lähtee tutkimaan saniaisten maailmaa, huomaa pian, kuinka runsaasta kasvijoukosta on kyse. Yksinomaan Suomessa kasvaa luonnonvaraisena lähes 40 saniaislajia. Osaan lajeista on helppo ihastua jo pelkän nimen perusteella. Soreahiirenporras ja sananjalka ovat useimmille tuttuja, mutta kuinka moni tietää, että metsien kätköistä löytyvät myös myyränporras, haurasloikko ja karvakiviyrtti?

Kotimaisten saniaiskantojen lisäksi puutarhaan voi istuttaa vaikkapa kuningassaniaisen (Osmunda regalis), helmisaniaisen (Onoclea sensibilis) tai tarha-adiantumin eli hiussaniaisen (Adiantum aleuticum).

Tärkein edellytys saniaisten menestymiselle on riittävä tuulensuoja. Saniaiset viihtyvät korkeassa ilmankosteudessa, jonka tuuli helposti kuivattaa. Myös keväinen halla on saniaisille kohtalokas.

Hyviä paikkoja saniaisille löytyykin vaikkapa kalliorinteiden reunoilta, lämpöä varaavien kivien lomasta tai pensasaitojen suojaamista nurkkauksista. Niiden seuraan sopivat alppiruusut, sinikuusamat, kuunliljat ja muut suurilehtiset varjojen perennat.

Vaikka saniaisia pidetään usein varjokasveina, ne voivat sopeutua kasvamaan hieman valoisammillakin paikoilla, kunhan maa on sopivan multavaa ja säilyy hivenen kosteana läpi kasvukauden. Savimaata ja talvista märkyyttä saniaiset eivät kuitenkaan siedä. Niinpä istutuksen yhteydessä on syytä varmistaa, että vesi ei jää talvella seisomaan saniaisten juurille.

Varsinkin luonnonsaniaisia siirrettäessä on helppo onnistua siirtämällä kasvit paikoista, joiden kasvuolot vastaavat mahdollisimman hyvin olosuhteita tulevalla istutuspaikalla.

Jos saniaisia siirretään metsästä, on syyskuun alku tähän hyvää aikaa. Tällöin monet saniaisista ovat helposti tunnistettavissa, ja maassa on jo jonkin verran kosteutta. Juurtumisen kannalta varhainen kevät on kenties syksyäkin parempi, mutta tällöin saniaispaikat on hyvä käydä merkitsemässä valmiiksi jo syksyllä, jolloin kasvit ovat vahvassa lehdessä.

Siirtämisessä pätevät kohtuullisuus ja hienovaraisuus. Taimien kaivaminen edellyttää maanomistajan luvan, eikä saniaisten siirto saa näkyvästi verottaa kasvien alkuperäistä esiintymää. Harvinaistuneet ja uhanalaiset luonnonsaniaiset jätetään suosiolla rauhaan – niiden taimia saa tarpeen tullen usein myös taimimyymälöistä.