Arkkitehtuurin suurvalta

Lauri Kontro on Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja.

Suomeen liittyy monenlaisia laatusanoja. Olemme kylmä, pohjoinen, metsäinen maa, mutta täällä asuu sivistynyt ja osaava kansa.

Kun haluamme olla oikein ylväitä, muistutamme mielellämme, että Suomi on arkkitehtuurin suurvalta. Silloin kaivetaan esille Alvar Aallon, Eliel Saarisen, Eero Saarisen ja Reima ja Raili Pietilän nimet. Suomessa on hienoja taloja ja hienoja arkkitehteja.

Niin on. Silti Suomi on arkkitehtuurin suurvalta vain suomalaisten itsensä mielestä. Jos tänne tulisi mies kuusta, hän tuskin nimittäisi meitä rakennustaiteen mallimaaksi. Suurvallaksi ei päästä sillä, että on muutama hyvä talo, jos huonoja on miljoona.

Todellisuudessa nykyinen Suomi on rakennettu täyteen rumia ja epäviihtyisä kaupunkeja ja kirkonkyliä. Pääkaupunki Helsingin parhaita paikkoja ovat edelleen vanhat, Venäjän vallan aikana rakennetut keskustakorttelit, eivät uudet alueet. Pääkaupungin kaunein paikka on Senaatintori, jota reunustavat saksalaisen Carl Ludvig Engelin suunnittelemat julkiset rakennukset.

Silti edes tämä osa Helsinkiä ei ole mitään ainutkertaista. Arkkitehtuuri on samaa kuin Pietarissa, jossa sitä on kuitenkin viisisataa kertaa enemmän kuin Helsingissä. Tämä johtuu siitä, että verrattuna Venäjään Suomi oli kuin Ahvenanmaa verrattuna Suomeen. Pietari oli pääkaupunki ja Helsinki Maarianhamina.

1960-luvulla Suomessa ryhdyttiin rakentamaan lähiöitä keskelle metsää. Talot rakennettiin betonielementeistä, kauas kaupungin keskustoista. Lähiöt eivät olleet kaupunkeja eivätkä maaseutua vaan metsiin heiteltyjä betonialueita.

Kun Helsinkiä katsoo, niin Mannerheimintien loppupää ja Käpylän olympiakylä edustavat vielä oman aikansa selkeää ja kaunista arkkitehtuuria. Ne rakennettiinkin ennen lähiöaikaa. Sen jälkeen onkin rakennettu sutta ja sekundaa, eikä niitä luomuksia kannata arkkitehtuurin maailmanmestaruuskisoihin lähettää.

Tässä arkkitehtuurin suurvallassa onnistuttiin tuhoamaan paljon myös kaunista maalaismaisemaa. Kirkonkyliin alettiin rakentaa tasakattoisia laatikkorakennuksia, joissa piti majaansa milloin pankki, milloin osuuskauppa. Joskus mallia haettiin ulkomailta asti. Espanjalaistyyliset, kaariholviset valkotiilitalot sopivatkin kirkonkylän maisemaan yhtä hienosti kuin hajuvesi lihapullaan.

Kun Suomessa on vähän maata, vain viisi hehtaaria asukasta kohden, kirkonkylät oli pakko kaavoittaa tehokkaasti. Rivitalot rakennettiin kettutarhan piirustuksilla kylki kylkeen.

Materiaalivalinnoissa betoni selätti puun, vaikka puu on luonnollisin materiaali Suomen oloissa. Se on luonnonmukainen aine, jota on helppo muovata ja joka kes-

tää. Hyvin tehty puutalo seisoo hyvinkin 200 vuotta, neljä kertaa pidempään kuin huonosti tehty betonirakennus.

Suomen maaseudulla löytyy tietysti myös hyvää arkkitehtuuria, joka kuvastaa kansan historiaa ja sopii suomalaiseen sielunmaisemaan. Sen lisäksi talot ovat kestäviä ja toimivia.

Alvar Aallon toimiston suunnittelema rintamiestalo oli aikoinaan edistyksellinen ratkaisu. Talo oli sopusuhtainen, sitä voitiin laajentaa ja se oli helppo rakentaa ilman suuria koneita.

Jos jollekin kuuluu arkkitehtuurin palkinto Suomessa, niin se olkoon rintamiestalo; yksinkertainen, toimiva, kestävä ja maisemaan sopiva. Lähes kuution mallinen talo oli myös energiatehokas, vain pallon muoto olisi ollut vielä tehokkaampi.

Jos 1960-luvulla olisi vielä osattu rakentaa rintamiestaloja, Suomi olisi säästynyt homerakennusten ongelmalta. Eipäs säästynyt. Nyt meillä on käsissämme tuhansia kouluja, virastoja, asuintaloja ja muita rakennuksia, joissa pesii home.

Kuka älypää käski rakentaa talot tiiviiksi kuin pullo. Talojen seiniin iskettiin muovia, kosteat paikat jätettiin vaille suojausta ja tuuletusta, kolot vuorattiin vuorivillalla, joka ei kostuttuaan koskaan kuivunut ja kaiken huipuksi taloista poistettiin savupiiput ja tulisija, kun töpselistä tuli halpaa sähköä.

Nyt meillä puretaan ja keritään näitä kolme vuosikymmentä vanhoja taloja. Kustannukset ovat hirvittäviä.

Purkaminen ei kuitenkaan onneksi koske yli 50 vuotta vanhoja rintamiestaloja. Niissä eivät homeet pesi, kun talot on alunpitäen suunniteltu talonpoikaisjärjellä.

Suomalainen rakennuskulttuuri on hyvä esimerkki siitä, mitä talonpoikaisjärki ja ennen muuta sen puute merkitsevät.

Voisikohan järjenkäytön säätää jatkossa pakolliseksi?