Suojeltavan boreaalisen luonnonmetsän tuho
Taivalkosken Kylmäluoman Natura-alueen suojeluperusteina ovat boreaaliset luonnonmetsät ja harjumetsät. Viime kesän Paula-myrsky kaatoi ja katkoi hetkessä puuston sikin sokin koko harjualueella.
16 kilometrin pituista Kattaisenpolkua ei luontopalveluiden mukaan aukaista, koska se on täysin tuhoutunut ja tukkeutunut varsinkin harjureitin alkuosalta. Harjuinen boreaalinen luonnonmetsä tuhoutui täysin eli boreaalista luonnonmetsää ei enää ole.
Me, jotka olimme myrskyn silmässä, selviydyimme sekä fyysisesti että henkisesti omin voimavaroin ja naapureiden tuella seuraavina viikkoina uuteen maisemaan sekä korjaamaan, mikä oli korjattavissa.
Olimme naapureiden kanssa raivanneet tiet, pihapuut, estäneet pakasteiden sulamisen, etsineet veneet ja laiturit sekä surreet lintukotien särkymistä ja kuukkelien pakoa.
Tähän saimme luontopalvelujen erikoissuunnittelijan lausunnon, jossa ilmoitetaan, että puita ei korjata tältä kaikkein kauneimmalta harjualueelta, vaan ne jätetään luonnontilaan lahoamaan. Hän ei kertonut tulevaa suunnitelmaa.
Onko alue edelleen suojeltava Natura-alue monimuotoinen luonnonmetsä?
Metsähallituksella on ollut valmiudet korjata myrskypuut ely-keskuksen hyväksymältä neljältä (yhdeksästä) korjuukeskittymäalueelta, mutta elyn päätöksen viivästymisen vuoksi se onnistui ennen lumentuloa vain kahdelta korjuualueelta.
Ely-keskus on valmis hyväksymään vielä viiden korjuukeskittymän työt, kunhan Metsähallitus antaa lisäselvityksen, miten toimenpiteet vaikuttavat Natura- luontotyyppiin eli tässä tapauksessa harjumetsiin.
”Boreaaliselle lunnonmetsäalueelle korjuulupaa ei myönnetä.” Ely-keskus toteaa myös, että mikäli ”boreaalisessa luonnonmetsässä korjataan puuta, se ei ole enää boreaalinen luonnonmetsä”.
Kun emme voi jättää lapsenlapsillemme perinnöksi boreaalista luonnonmetsää, minkälaisen metsän siis jätämme? Onko se puiden hautausmaa, lahoamismaa vuosikymmeniä vai kuntalaisten marjastus- ja virkistyskäytöstä poissuljettu alue?
Jos puita korjataan boreaalisen luonnonmetsän tuhoalueelta, seurauksena ovat EU:lle maksettavat isot sakot. Myrsky oli poikkeustilanne, kriisi luonnossa ja ihmisyhteisössä. Se vaurioitti koko Etelä-Taivalkoskea ja myös naapurikuntamme alueita.
Kriiseissä yhteisö kokoontuu käsittelemään asiaa. Näin toivon tässäkin. Mukaan tulisi ottaa Metsähallitus, ely-keskus, seurakunta, kunnan ja teknisen toimen johto, kuntalaisia sekä niitä arjen sankareita, jotka toimivat silloin pyyteettömästi yhteisön hyväksi.
Eevi Jaakkola
YTT, TM
Taivalkoski
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

