Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Polttomoottori, auto, moottoritie, metsäkuolema, katalysaattori, huijaussofta – Saksalainen autoteollisuus päihittää esteen kuin esteen

    Mikään keksintö ei ole muokannut maailmaa niin kuin auto. Kun takapakkia on tullut, saksalainen on kääntänyt pelin taas voitokseen.

    Kaikkea se saksalainen keksiikin, sanoi mummo kun kamelin näki. Britit keksivät höyrykoneen ja teollisen vallankumouksen, mutta Saksassa kehitettiin otto-, diesel- ja wankelmoottorit, Daimlerin moottoripyörä ja Benzin auto. Kaikki viisi saksalaisia sukunimiä.

    Saksasta tuli autojen ja autoilun luvattu maa. Sinne rakennettiin maailman mahtavin autoteollisuus ja planeetan nopein moottoritieverkosto. Saksalaiset lähtivät liikkeelle, eikä mikään enää pysäytä heitä.

    Muutama pieni takapakki on matkalla toki ollut.

    Toisen maailmansodan aikana oli väliaikaisesti pulaa bensasta, mutta onneksi joku saksalainen oli keksinyt häkäpöntön. Niitä oli tuolloin käytössä puoli miljoonaa, ja monen saksalaisen suurkaupungin puistosta hävisi yöllä puita jälkiä jättämättä.

    1970-luvun alussa iski öljykriisi. Arabit laittoivat hanat kiinni ja saksalaiset tajusivat, kuinka riippuvaisia he poltto­aineesta olivat. Ensimmäistä kertaa historiassa autoilu kiellettiin, ainakin neljänä sunnuntaina.

    Saman vuosikymmenen jälkipuoliskolla ilkeä tiedemaailma keksi happosateet ja metsäkuoleman. Autosta tuli musta lammas, ja autoilusta oli mennä maku kokonaan. Jotkut vannoutuneet autoilun ystävät uskalsivat silloinkin laittaa takapuskuriinsa tarran, jossa luki: ”Autoni kulkee myös ilman metsää!” Tuohon aikaan keskusteltiin jopa mahdollisista nopeusrajoituksista moottoriteillä.

    Mutta eipä hätää. Saksalaiset keksivät ratkaisuja tähänkin pulmaan, nimittäin lyijyttömän bensiinin, katalysaattorin, biopolttoaineet ja vihreän puolueen. Ja taas tienattiin rutkasti, koska kaikki meni erinomaisesti kaupaksi niin Saksassa kuin muualla maailmassa, jopa puolue.

    Vihreästä aatteesta tulikin ajan myötä iso ongelma autoteollisuudelle, ja jokaiseen autoon piti asentaa tietokoneohjelma, joka pimittää sen todelliset päästöt.

    Huijauksesta jäätiin kuin jäätiinkin kiinni, mutta onneksi kukaan ei lopulta välitä asiasta: vaikka valmistajat tulivat ulos kaapista globaalina rikollisjärjestönä, saksalaisia autoja himoitaan edelleen kaikkialla.

    Polttomoottori, auto, moottoritie, metsäkuolema, katalysaattori, huijaussofta – kuka jaksaa uskoa, että tämä tapahtumaketju oli sattumanvarainen? Ettei se vain olisi saksalaisten huolella kehitetty pitkäaikainen markkinointi- ja maailmanvalloitusstrategia.

    Saksan autonvalmistajat eivät ainoastaan ole tehneet yhteistyötä päästöjen pimittämiseksi, vaan jo kymmeniä vuosia synkronoineet toimensa, suunnitelleet yhteisiä operaatioita, säädelleet hintoja ja koordinoineet investointejaan. Käytännössä Saksassa toimii yksi suuri autotehdas, joka käyttää näennäisen ekonomisen diversiteetin vuoksi BMW:n, Mercedeksen, Volkswagenin, Porschen ja Audin lisäksi muutamaa muuta tavaramerkkiä.

    Tänään meille tyrkytetään sähköautoja, ne ovat tämän vuosisadan viimeisintä huutoa.

    Sähköauto on tosi fiksu juttu, sen tietävät esimerkiksi norjalaiset. He rikastuivat haisevalla öljyllä, jota he pumppaavat ylös merenpohjasta ja myyvät muille, ja niin heillä itsellään on varaa kaunista pohjoista luontoaan säästäviin, tyylikkäisiin ja hiljaisiin sähköautoihin.

    Sähköauton haitalliset päästöt ja sosiaaliset ongelmat syntyvät jo valmistusvaiheessa jossain aivan muualla, joten niitä ei tarvitse jälkikäteen väärentää. Ja mikä parasta: enää ei olla riippuvaisia kierojen valtioiden öljystä, vaan nyt tarvitaan kobolttia, nikkeliä ja litiumia Kiinasta ja Perun aavi­koilta. Pakka sekoittuu kunnolla, ja pian saamme nauttia uusista riippuvuussuhteista ja ongelmista, joita emme osaa vielä kuvitellakaan.

    Mikään keksintö ei ole muokannut maailmaa niin paljon kuin auto. Jos kolareissa kuolleet ja vammautuneet, maapinta-alan käyttö, öljytankkerit, pakokaasut ja kaikki muut vaikutukset osattaisiin laskea yhteen, auton keksiminen vuonna 1885 olisi ensimmäinen asia, mitä Saksan tulisi pyytää maailmalta anteeksi.

    Sähköiset tupakat ollaan kohta kieltämässä. Sähköiset autot tekevät vasta tuloaan. Elämme jännittäviä aikoja. Saa nähdä, millaisilla peleillä tulevaisuudessa liikumme. Ja saa nähdä, kulkevatko myös ne ilman metsää.