USA:n ulkopolitiikkaa on energiavetoista

Kestävän kehityksen asiantuntija Matti Hukari kirjoitti Yhdysvaltain presidenttien toimenpideohjelmista tiellä maansa energiaomavaraisuuteen (MT 4.3.). Halvat energiavirrat ovat talouden elinehto, mutta ennemmin tai myöhemmin loppuvat taloudellisesti edulliset resurssit.

USA:n ulkopolitiikka on vuoden 1945 jälkeen keskittynyt energiaan. ”Olemme koukussa öljyyn” lausui George W. Bush meilläkin nähdyssä TV ohjelmassa "Ihminen ja öljy".

Hukarin luettelemien presidenttien taustavoimista löytyy vaikuttajia. Heitä ovat muun muassa John Bolton, Donald Rumsfeld, Elliott Abrams, Paul Wolfowitz, Richard Perle, James Woolsey, Zalmay Khalilzad, Francis Fukuyama, Robert Kagan, William Kristol, William Bennet ja Adnan Khashoggi. Suosittelen tutustumaan henkilöiden taustoihin.

Seuraavaksi vähän taustaa ihmismassojen muuttovirroista, jotka ovat johtaneet populismin nousuun eri maissa. Kenraali Wesley Clark: ”Aloitamme Irakista ja sitten siirrymme Syyriaan, Libanoniin, Libyaan, Somaliaan, Sudaniin ja Iraniin”. Afganistanin maametallit ja kaasu ovat myös olleet mukana ohjelmissa.

Hukarin mukaan USA:n öljynvienti ylitti tuonnin vuonna 2018. Sen hän jätti mainitsematta, miksi öljyä edelleen tuodaan maahan, jos sitä riittää vientiin. Vastaus löytyy liuskeöljyn ominaisuudesta. Sen energiasisältö on perinteistä öljyä heikompi, ja vain vähän siitä voidaan jalostaa dieseliksi.

Puute raskaasta öljystä ei siis ole hävinnyt, ja sitä on Venezuelassa. Trumpilla on monta edellä luettelemistani neuvonantajista junailemassa Venezuelan öljyrikkauksien hyödyntämistä, toivottavasti rauhanomaisesti.

USA:n reaktoreihin tarvittavasta uraanista 90 prosenttia on tuontitavaraa. Amerikkalainen kestävä kehitys on: Me aiomme kaivaa sen ylös, me poltamme sen, ja aiomme kokata maapallon. Toiminnalla on oma nimi, ja se on Wetiko-virus.