Kuntaranking välittää yritysten viestiä kunnille
EK:n Kuntaranking -tutkimus näki viime torstaina päivänvalon – nyt jo seitsemättä kertaa. Sen avulla olemme selvittäneet eri puolilla Suomea toimivilta yrityksiltä ja yrittäjiltä niiden arvioita oman kotiseutunsa yritysilmastosta. Vertailun kärjessä olivat Seinäjoen, Rauman ja Salon seutukunnat, mutta hienoa kiriä nähtiin myös Kajaanissa ja Ylä-Savossa.
Tavoitteemme Kuntaranking-tutkimuksessa on kahtalainen. Ensinnäkin haluamme tarjota ajantasaista tietoa eri seutukuntien yritysilmaston kehittymisestä ja niiden tasosta suhteessa muihin alueisiin.
Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin tavoitteemme, että haluamme saada kuntapäättäjät ja heidän alueensa yrittäjät vuoropuheluun. Rankingin isoin arvo onkin mielestäni, että se kertoo kunnille ne konkreettiset asiat, joita yritykset kotipaikkakunnaltaan odottavat. Tällaisia kriittisiä kysymyksiä ovat esimerkiksi elinkeinopolitiikan yritysmyönteisyys, yrityspalveluiden saatavuus, tasapuolinen kilpailu kuntayhtiöiden ja pk-yritysten välillä, julkisten hankintojen toteutus ja virkamiesten yleinen suhtautuminen yrityksiin.
Ranking-vertailusta kun on kyse, sen lopputuloksena syntyy seutujen välinen paremmuusjärjestys. Olemme halunneet nostaa esille eritoten onnistujia ja positiivisia yllättäjiä. Kaikilla alueilla on vahvuuksia ja parannettavaa, eikä ranking-sijoitus kerro mitään tulevasta kehityksestä.
Tutkimuksessa hyödynnettiin kahdentyyppistä aineistoa: yrityksille suunnattua kyselyä sekä aluekohtaisia kuntatalous- ja yrittäjyystilastoja. Tilastot ovat tärkeitä, mutta ne laahaavat väistämättä jäljessä. Ajankohtaisimman yrityspalautteen saamiseksi rankingissä panostetaan vahvasti myös suoraan kentältä haettavaan kyselyaineistoon. Yrityskyselyn vastaukset keräsimme tammikuussa 2021.
Juuri yrityskentän viestit ovat niitä, joihin Kuntaranking- tuloksissa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Kun yritysten huutoon vastaa, näkyy se aikanaan kuntatalouden tunnusluvuissa – ja myös ranking-sijoituksessa.
Paikallisen yritysilmaston kehittämisessä ei ole kyse pikajuoksusta, vaan pikemminkin kestävyyslajista: se edellyttää kunnissa määrätietoista ja pitkäjänteistä työtä. Tähän tarvitaan rakentavaa vuoropuhelua kuntapäättäjien ja yritysten välillä, mitä haluamme Kuntarankingillä tukea.
Jari Huovinen
Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
