Tuulivoiman tulokset
Tuulivoimasta on aina parempi puhua aatteelliselta pohjalta, kun asialle löydetään maksaja, meidän verorahoistamme.
Maailman sähköntuotannossa tuulivoiman osuus on alle viisi prosenttia. Saksan virallinen taho päätti sulkea ydinvoimaloitaan Japanin tsunamionnettomuuden jälkeen. Nyt sähköä tuotetaan saastuttavalla hiilellä, eikä valtavan teollisuuden suurta sähköntarvetta voida korvatakaan muulla tavalla. Ei varsinkaan tuulivoimalla.
Galluppisteiden tavoittelussa kaikki keinot ovat näköjään sallittuja, mutta jotakin lukuja voisi joskus esittää. Ne ovat saatavissa kätevästi netin sivuilta. Niissä luvuissa tuulivoiman osuus koko maailmalla ja myös omassa maassamme on kovin vaatimaton.
Siivet suhisevat veronmaksajien varoilla ulkomaisen työvoiman tekemissä laitoksissa, mutta todellinen sähkön tarve varmistetaan ihan muilla keinoilla. Onneksi vastuullisen pitkän tähtäimen energiaturvan suunnittelussa on maassamme tehty oikeita ratkaisuja. Niitä kuuluisi vihreän populisminkin edes jossakin määrin kunnioittaa.
Matti Nikkilä
Liminka
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
