
VIREYTTÄ VEHREYDESTÄ
Vihreä maisema parantaa tutkitusti hyvinvointia ja ylläpitää otetta omaan, aktiiviseen elämään. Silti monessakaan palvelutalossa ei ympärivuotinen ulkoilu ole itsestäänselvyys.
Huvimajasta on tullut Paltanpuiston asukkaiden mieluisa istuskelupaikka, jossa tarpeen vaatiessa voi virkistyä jopa sairaalasängyssä maaten. Hoitajat loihtivat katokseen vuodenaikojen mukaan vaihtuvan sisustuksen. MARJIS VIRTANENPuiden huminasta, veden solinasta ja kukkien tuoksusta. Niistä syntyvät sydämen laulut ja kauniit muistot. Parhaimmillaan ne seuraavat vuosikymmenien ajan ja tuottavat mielihyvää vielä silloin, kun moni muu asia on jo ehtinyt painua unohduksiin.
Luonnon ja puutarhan mieltä virkistävä vaikutus on tunnettu jo pitkään. Kukapa ei tietäisi, miten ihanalta tuntuu kävellä kasteenraikkaassa metsässä, tai kuinka hyviltä maistuvat suoraan puun latvuksesta suuhun taitetut hedelmät. Iän karttuessa ei kuitenkaan ole itsestään selvää, että kosketus parantavaan luontoon säilyy.
Vanhuuden myötä tutut kävelyreitit saattavat muuttua ahtaiksi tai turvattomiksi, eikä ulkona liikkumiseen ole voimia samoin kuin ennen. Pienillä järjestelyillä hyvää oloa pääsee hakemaan luonnosta kuitenkin vielä silloin, kun oma terveys heikentyy ja arjesta selviämiseen tarvitaan lähimmäisten apua.
Paimiossa sijaitsevassa Paltanpuiston palvelukeskuksessa luonnon kiertoa seurataan tiiviisti ympäri vuoden. Asukkaiden ilona ja kunnon sekä mielen kohottajana oleva suuri piha koki vastikään täyden remontin, jonka seurauksena kasveista ja luonnosta päästään nyt nauttimaan paljon entistä enemmän.
”Pihalla on nyt entistä leveämmät kulkureitit, tukikaiteet ja penkkejä parinkymmenen metrin välein, jotta omien voimien riittämistä ei turhaan tarvitse pelätä”, tiivistää palvelukeskussäätiön toiminnanjohtaja Marja-Leena ”Marjis” Virtanen uuden puutarhan hyviä puolia.
Iloisesti pihalla
Paltanpuiston pihan helmeksi on noussut kodikas huvimaja, josta on mukava seurata ympäröivän maailman menoa. Matkalla huvimajaan ehtii samalla tarkastaa, mitä muuta pihalla milloinkin tapahtuu.
”Tällaisella lämpöisella ilmalla tämä katos on mukava, ja tänne tulee käveltyä joka päivä”, kertoo intervallijaksoa Paltanpuistossa viettävä Unto Kujanpää.
Kokemukset aisti- ja liikuntapihan käytöstä ovat osoittaneet, että puutarhasta hyötyvät niin asukkaat kuin hoitajatkin. Suurin kynnys monelle vanhukselle on ulos lähtemisessä, mutta kun se on tehty helpoksi, tulee ulkona liikuttua kuin huomaamatta, ja havainnot tutuista, vanhoista kasveista tai luonnon eläimistä tukevat otetta itsenäiseen elämään.
”Minulle ulos pääseminen merkitsee vapautta. Sitä toivon myös asukkaiden löytävän puiden suhinasta, lintujen laulusta ja pihan aktiviteeteista”, pohtii Marjis Virtanen. Ovet kauniisti aidatulle, monipuoliselle pihalle pidetäänkin aina avoimina, jolloin ulos voi mennä silloin kuin siltä tuntuu.
”Aina ulkona ei tarvitse edes tehdä mitään. Virkistystä tuo jo se, että istahtaa penkille ovenpieleen, ja näkee ympäristön eri tavoin kuin sisältä huoneesta käsin”
Lähdetäänkö kävelylle?
Fyysisen kunnon ja muistin heikentyessä on ulkoympäristössä kiinnitettävä erityistä huomiota turvallisuuteen ja esteettömyyteen. Niitä edesauttavat selkeät aidat ja leveät reitit, joissa eksymisen mahdollisuutta ei ole. Silti laitosympäristöihinkin on mahdollista suunnitella vehmaita ja monipuolisia puutarhoja.
”Meillä puutarhassa pääsee kulkemaan ympäri montaakin eri reittiä, mikä tukee etenkin muistisairailla esiintyvää vaeltamistaipumusta. Tuoksuvana-nimen saaneessa kukkaryhmässä kukkivat perinteiset ja tutut kasvit, joista mukaan on otettu etenkin perhosia houkuttelevia lajeja”, selvittää Virtanen.
Koko lajimäärä Taina Koivusen suunnittelemissa istutuksissa on likimain kaksisataa. Kukkien ohella mielenkiintoa pihalle tuovat hedelmäpuut ja marjapensaat, joista satoa saadaan jo lähivuosina.
”Työtä ulkotilojen remontin eteen kuitenkin joutui tekemään, sillä ympäristön merkitys ei vielä ole noussut päätöksenteossa sille tasolle, jossa sen tulisi olla. Onneksi hoitoalalla on kuitenkin viriämässä ymmärrystä ja taitoa ympäristön parempaan hyödyntämiseen myös hoivapalveluissa”, Marjis Virtanen toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
