Lukijalta: Poliitikkojen heitot näennäisviljelystä ovat loukkaus viljelijöitä kohtaan

Tuotantonurmien ohella tiloilla voi olla ympäristönurmia. Niiden tarkoituksena on hoitaa luontoa, ei ruoantuotanto, kirjoittaja muistuttaa. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari

Tyhjenneet jauhelihahyllyt ovat nostaneet poliittiseen keskusteluun näennäisviljelyn, jota Suomessakin kuulemma tuetaan. Lausunnot kuvaavat täydellistä tietämättömyyttä maatalouden valtavasta byrokratiaviidakosta, jonka ovat EU:n ja Suomen virkakoneisto luoneet.

Suomessa ei voi olla näennäisviljelyä! Valvontajärjestelmä on niin järkälemäinen. Viimeisimpänä on perustettu valtiovarainministeriöön valvontayksikkö, joka valvoo tarkastuksia. Käyttöön on otettu myös monitoroinniksi kutsuttu satelliittivalvonta, jota varten viljelijät ravaavat pelloillaan kuvaamassa kasveja. Viljelijä valvoo itseään ilmaiseksi.

Puheet tuen tuotantoon suuntaamisesta liittynevät tukijärjestelmään. 25 prosenttia tilan peltopinta-alasta voi olla esimerkiksi luonnonhoito- tai monimuotoisuuspeltoja, joilla ei tuoteta ruokaa vaan hoidetaan ympäristöä. Taitavat olla näennäisviljelystä puhuvilla sekaisin puurot ja vellit. Ja tällaiset henkilöt ovat päättämässä maatalouden asioista.

Eipä ole pitkääkään aikaa, kun samat tahot vaahtosivat vesistöt tuhoavasta tehotuotannosta. Kun viljelijät nyt toimivat järjestelmän mukaan, sekään ei ole hyvä asia.

Komissio on päättänyt leikata maatalouden tukea seuraavalla ohjelmakaudella ja roimasti. EU:n puolustusmenojen maksumiehen viittaa sovitellaan maajussien niskaan. Suomalaistilojen saamaa maataloustukea on nakerrettu pienemmäksi koko EU-jäsenyyden ajan.

Ennen unioniin liittymistä Suomessa oli voimassa maataloustulolaki. Tuotteiden hinnat sovittiin palkkaratkaisuihin perustuen. Kun palkat nousivat, myös maataloustuotteitten hinnat nousivat. Nuokaan ajat eivät viljelijälle ruusuisia olleet: viljavuoria, voivuoria ja maitojauhevuoria kuulemma vietiin työväestön kustannuksella ulkomaille. Mutta aika oli siinä mielessä hienoa, että ruokaa oli riittävästi ja vientiin asti.

Työskentelin autonkuljettajana ennen kuin ryhdyin maanviljelijäksi. Jäädessäni pois noista hommista vuonna 1987 tuntipalkkani oli 12 markkaa, mikä ei ollut huono palkka. Ruiskilo maksoi tuolloin 3 markkaa. Sain yhdellä tuntipalkalla neljä kiloa ruista.

Nyt autonkuljettajan tuntipalkka on noin 15 euroa. Ruiskilo maksaa 20 senttiä. Yhden tunnin palkalla saa 75 kiloa ruista! Ei taida kaveri jaksaa kantaa kotiin tuntiansiotaan.

Tuon kehityskulun seurauksena Suomen omavaraisuus ruoan suhteen on menetetty pysyvästi. Komission tukileikkaukset nopeuttavat asian etenemistä.

Heikki Peltola

Maanviljelijä

Lapua