Koulu kuoli, kylä korisee

Vuoden kaenuulaenen kylä 2008, lukee taulussa, joka roikkuu Tipasojan koulun seinällä. Taulu on jäänyt kouluun sen lopetettua samoin kuin kirjaröykkiöt, pulpettikasat, unohtuneet sisätossut, käsityötilkut ja vanhat höyläpenkit. Kaikki sekaisin kuin pyörremyrskyn jäljiltä.

Tunnelma on lamaantunut, lähes ahdistunut, kun kylätoiminnan aktiivit Jouko Sormunen, Tarja Tervo ja Jyrki Kemppainen tarkastelevat koulun tilaa. Edelliskevään jälkeen täällä ei ole ollut mitään toimintaa, mutta joku on käynyt hakemassa tavaroita toiseen kouluun, joka sai vielä jatkaa. Eikä jälkiä ole siivottu.

”Koulu on kuin raiskattu. Ei tunnu hyvältä”, Jouko Sormunen sanoo hiljaa.

Sähköpuhaltimet työntävät huoneisiin lämmintä ilmaa, sillä joulukuisen sähkökatkon takia lämmitys petti ja koko koulu pääsi jäätymään. Näkyvin seuraus on pattereista isoina laattoina hilseilevä maali.

Tipasojan kyläläiset taistelivat koulunsa puolesta vuodesta 2002 asti. Jouko johti joukkoja, ja papereita kertyi pari mapillista. Sormusen tytöistä Taina, 15, ja Henna, 13, ehtivät käydä koulunsa omalla kylällä, mutta Milla joutui siirtymään viime syksynä Pohjois-Tipaksen kouluun.

Vastakkain oli kaksi koulua, molemmat kaksiopettajaisia. Kunta halusi yhdistää koulut, että saadaan kolmiopettajainen koulu ja säästetään yhden opettajan palkka. Säilytettäväksi valittiin Pohjois-Tipas.

Tipasojalaisten mielestä päätöksenteko ei mennyt niin kuin sen olisi pitänyt, ja he tekivät kunnallisvalituksen. Niin kuin olivat tehneet jo vuonna 2005 ja lisäksi vuonna 2008 kanteen oikeusasiamiehelle ja voittaneet niillä monta vuotta lisäaikaa.

Valituksen syy oli, ettei kyläläisiä kuultu lakkautuspäätöksessä. ”Emme päässeet vaikuttamaan oman koulun puolesta. Meille sanottiin vain, että ottakaa Pohjois-Tipas tai lapset joutuvat vielä kauemmas kouluun. Siis jos haluatte, että edes yksi koulu säilyy, niin valitkaa Pohjois-Tipas”, Tarja Tervo puuskahtaa.

Tervolla on 3-, 5- ja 6-vuotiaat lapset, jotka kulkevat nyt Pohjois-Tipakselle parinkymmenen kilometrin matkan kahdella kyydillä. Taksi hakee eskarilaisen aamuseitsemän jälkeen, ja vanhemmat kuljettavat päiväkotilaiset tunnin päästä perässä, kun taksiin ei mahdu.

Tipasojalaisten toinen valitus on siis sisässä, ollut jo vuoden ajan, mutta koulu lakkautettiin silti viime syksynä.

Aktiivisuudestaan kyläläiset ovat saaneet valittajan leiman. ”Aika on pahin vihollinen. Ihmiset kyllästyvät odottamaan. Meitä pidetään hankalina, koska emme ole alistuneet päätöksiin, jotka tiedämme syntyneen väärin”, Tarja Tervo miettii.

Tervon mielestä Pohjois-Tipaksen koulu on ihan hyvä, mutta kaihertamaan jäi, ettei oman koulun sulkemiselle saatu kunnon selitystä.

Tipasojan koulu on ollut kyläläisille tärkeä kokoontumispaikka kylän keskellä. Kyläläiset ahkeroivat talkoilla koulun kellariin ja yläkertaan nuorisotilat. On kuntolaitteet, biljardipöytä, televisio, sohvat.

Koululla pidettiin yhteisiä elokuvailtoja ja kansalaisopiston ja 4H:n kerhoja. Kyläläiset maalasivat talkoilla koulun liikuntasalin ja raivasivat pihalta kauniit näkymät Räätäjärvelle. He lahjoittivat koulun puutarhaan omenapuuntaimia.

Nyt toiminta on kirjaimellisesti jäädytetty. ”Kukaan ei ole kiinnostunut aloittamaan täällä mitään kerhoja, kun ei ole koulua. Pelkäsimme myös, ettei kylälle muuta uusia asukkaita, kun koulu puuttuu”, Jouko Sormunen toteaa.

Tipasojalla on kuitenkin vetovoimaa, sillä kylälle on kaavoitettu tontteja, rakennettu tietoliikenneyhteyksiä ja suunnitellaan hopeakaivosta. Kyläaktiiveja ihmetyttää, ettei näitä asioita otettu huomioon koulun kohtalosta päätettäessä.

Koulutaistelu on hitsannut Tipaksen kyläläisiä yhteen, mutta vain niitä, joita kouluasia koskettaa. Toisaalta se on myös pannut kaksi kylää vastakkain, joista toinen on auttamatta häviäjä ja toinen voittaja, kun kustannussäästöt olivat samat molemmilla.

Taistelijoiden takki on tyhjä. Sormuset ovat saaneet kaikesta touhusta niin tarpeekseen, että ovat panneet maatilansa myyntiin. Tosin siihen suurin syy on luomumaitotilaa rassannut byrokratia: kymmenen vuoden aikana yli 80 tarkastusta.

”Mieletön säädösviidakko. Se vie työnilon ja mielenkiinnon. Tympii sekin, kun meitä haukutaan vain tukien nauttijoiksi ja jumalauta minäkin teen 13-tuntista työpäivää. Laskupino kasvaa ja tukimaksut viivästyvät. Tukiriippuvuus kasvattaa taloudellisen riskin liian suureksi.”

Sormuset ostivat Joukon kotitilan vuonna 1999. Tilan pyörittämiseen oli pakko hakea investointiavustusta, jossa samalla sitoutuu tietyksi ajaksi jatkamaan toimintaa. Navetan investointiavustus päättyy tänä vuonna, joten nyt on sen puolesta sopiva sauma yrittää jotain muuta.

”Oravanpyörästä on hirmu vaikea päästä pois varsinkin, jos on niin veloissa, ettei tilan hinnalla suoriudu edes veloista. Onneksi meidän tilanne on toinen. Meille tilan myynti on yksi mahdollisuus. Myydään koko tila ja aloitetaan uusi elämä muualla. Kummallakin on agrologin koulutus”, Jouko suunnittelee.

Haikeus kuultaa äänessä, sillä kotitila on kuitenkin kotitila. Ehkä muut vaihtoehdot vielä voittavat myymisen.

Sisarukset Tarja ja Niina Tervo eivät ole jättämässä kylää, vaikka koulu menikin. Itse asiassa he ovat esimerkki siitä, miten kyläkoulun elämä voi jatkua toisessa muodossa.

Tervot ostivat oman entisen kyläkoulunsa, Lontan koulun, ja perustivat siihen matkailuyrityksen, jossa toimii pieni kauppa majoitus- ja ravintolapalveluineen ja lisäksi kotieläinpiha ja hevostoimintaa.

Ehkä Tipasojan koulullekin voisi syntyä uutta elämää?

”Koululla olisi hyvät tilat kuntouttavaan työtoimintaan nuorille”, pohtii Jouko Sormunen.

Niina Tervo miettii esteetöntä matkailua, jota varten kylällä on jo koskikalastuspaikka. Metsähallitus suunnittelee Hiidenportin kansallispuistoon esteetöntä reittiä.

Se on selvää, että kylätoimikunnan varoilla koulua ei pystytä ylläpitämään. Pelkästään lämmitykseen menee kymppitonni vuodessa, ja sen päälle tulevat muut ylläpito- ja korjauskulut.

Kylätoiminnan aktiiviporukka ei jossittele, mitä olisi vielä voinut tehdä koulun pelastamiseksi. ”Kaikki panokset käytettiin. Kurjalta tuntui, että koulun lakkautuspäätöksen jälkeen kunnanjohtaja hehkutti, miten kunta panee rahaa Katinkullan viereen nousevaan keskukseen. Täällä perukassa asumista ei arvosteta”, Tarja Tervo päättelee.