Metsänomistajien edunvalvonta uuden edessä

Kuitupuun hinta on puuntuottajan iäisyysongelma, johon ei näytä löytyvän ratkaisua. Itä-Suomessa toivottiin apua Kuopion sellutehtaasta, mutta hankkeelle kävi kuten kävi.

On hyvä kysymys, kuinka kauan tappiollista toimintaa kannattaa harjoittaa.

Kuitupuu ei ole puuntuotannon sivutuote – kuten usein annetaan ymmärtää. Kuitupuuta kasvatetaan tarkoituksellisesti, ja siihen kohdistetaan merkittävät tuotantopanokset. Metsänomistaja voi valita, kasvattaako hän tappiollista kuitupuuta.

Valinta tehdään metsänhoitomenetelmää päätettäessä. Vallitseva metsänhoitotapa ohjaa tappiolliseen toimintaan – tuottamaan maksimimäärän kuutioita hehtaarilta. Kuutiot eivät tulosta ratkaise, vaan eurot.

Kuitupuun aktiivinen viljely pienentää tuottajan taloudellista tulosta yli ajan laskien. Ennen kaikkea tämä johtuu metsänviljelyn ja hoidon korkeista kustannuksista. Tilanteen korjaamiseksi on vaihtoehtoja. Kuidun kantohinnan nostaminen 40–50 prosenttia toisi muutoksen, mutta vapaaehtoisesti kolme kuitupuun ostajaa eivät siihen suostu.

Toinen vaihtoehto on lopettaa tappiollinen touhu ja keskittää tuotantopanokset ainoastaan tukkipuuhun. Kolmas vaihtoehto on siirtyä nopeasti jatkuvaan kasvatukseen, jossa metsänkasvatuksen panokset ovat ratkaisevasti pienemmät.

Metsänomistajien edunvalvonta on uuden edessä. Kannustavatko metsänhoitoyhdistykset jatkamaan jäseniään itsensä nilkkoihin potkimista, vai siirrytäänkö nykyaikaan? Muutospaineita edunvalvonnalla on kuituongelman lisäksi kosolti muitakin.

En usko, että nuoremmat metsänomistajapolvet innostuvat edeltäjiensä tavoin tukemaan selluteollisuutta kasvattamalla kuitupuuta tappiolla. Hintaongelman luulisi askarruttavan myös metsäyhtiöidemme ylintä johtoa. Lyhyellä sihdillä on epäilemättä lokoisaa saada halpaa raaka-ainetta, mutta pitemmän päälle se voi käydä vähiin.