Eero Heinäluoma: Poliitikon oikeusturva

Helsingin Sanomat kertoi viime lauantaina ministeri Vapaavuoren allekirjoittaneen Suomen hallituksen puolesta sopimuksen Venäläisen Rosatomin kanssa. Lehdessä kerrottiin, että Rosatom olisi saanut Suomessa erikoisaseman, kun ministeri Vapaavuori olisi allekirjoittanut heidän kanssaan sopimuksen ydinenergiasta.

Helsingin Sanomien juttu on tyypillinen esimerkki aikamme kohusta. Sotketaan faktaa ja fiktiota, herätetään epäilys, annetaan asiantuntijalausuntoja ja laitetaan asianosainen myrskyn silmään. Tomupallo lähtee pyörimään ja pölyn alle peittyvät nopeasti alkuperäiset tosiasiat.

Rosatom-juttuun liittyi paljon suuria tunteita herättäviä aiheita: epäilys tärkeän ministerin kyseenalaisesta toiminnasta, ydinvoima ja vielä yhteistyö venäläisten kanssa.

Maamme parhaiten resursoitu uutistoimitus Yleisradio lähti iloisesti samaan pyöritykseen mukaan. Oikeiden tietojen ohella tieto ”Rosatomin kanssa tehdystä sopimuksesta” lähti elämään.

Helsingin Sanomien jutussa Helsingin Yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää esitti Vapaavuorta kohtaan poikkeuksellisen raskaita syytteitä. Hänen mukaansa työ- ja elinkeinoministeriö on sitoutunut edistämään Rosatomin liiketoimintaa. Mäenpään mukaan sopimus on oppikirjaesimerkki epäasiallisesta vaikuttamisesta viranomaiseen, eli tässä tapauksessa työ- ja elinkeinoministeriöön.

Emeritusprofessori Teuvo Pohjolainen oli vähän varovaisempi. Hän piti mahdollisena, että Vapaavuori olisi ollut esteellinen. Oikeusoppineiden vahvat lausunnot antoivat asialle valmiin tuomion.

Muutaman päivän kuluttua Ilta-Sanomat julkaisi kuvan sopimustekstistä. Kuvasta kävi ilmi, että sopimusosapuolina olivat Suomen ja Venäjän hallitukset. Sopimuksessa ei edes mainita venäläistä ydinvoimayhtiö Rosatomia. Tämä ei estänyt julkaisemasta lukemattomia juttuja, joissa sanottiin Vapaavuoren tehneen sopimuksen Rosatomin kanssa.

Valtiosuvereniteettiin kuuluu, että valtio voi tehdä sopimuksia toisen valtion kanssa. Valtiosuvereniteettiin kuuluu myös, että jokainen valtio päättää itse, keillä on valtuutus allekirjoittaa neuvoteltuja sopimuksia.

Suomi ei siis määrää sitä, ketkä toisten valtioiden puolesta allekirjoittavat sopimuksia. Yhtä vähän kuin me hyväksyisimme sitä, että jokin valtio määrittelisi sitä, ketkä Suomen valtion puolesta allekirjoittavat yhteistyösopimuksia.

Ministerilläkin on oikeusturvansa ja kunniansa. Sitä vain harva on valmis puolustamaan. Asian hyvinkin tuntevat poliittiset kilpailijat antavat lisää vauhtia vaatimalla ”asian selvittämistä”.

Nyt on tietysti enemmän kuin hyvä, että sopimuksen allekirjoittamisesta on tehty kanteluita oikeuskanslerille. Näin asian oikeudellinen puoli tulee varmasti läpikäytyä. Toivottavasti asian lopputulos julkaistaan sillä samalla laajuudella kuin asia viikonloppuna uutisoitiin.