Paimen susien sukua

Silmäpeliä. Bordercollien paimennusvoima piilee intensiivisessä katseessa. 

Koirat eivät Blomqvistien tilalla ole työkaluja, vaan työtovereita. 

Paimentamiseen voi myös väsähtää, sillä se vie koiran voimat fyysisesti ja henkisesti. 

Kylmä suihku viilentää tassutyöläistä. 

Ebba ja tuvan rappusten valtiaat. 

” Jokaisella koiralla on vähän oma tapansa paimentaa. ”

Vasen, Vesa Blomqvist sihauttaa suupielestään, ja Vilja-bordercollie kaartaa lammaslauman vasemmalle puolelle. ”Takaatakaa”, Blomqvist jatkaa ja Vilja teputtaa hienovaraisesti päkäpäitten taakse ja saa ne syöksähtämään laitumen varjoisasta nurkasta kohti isäntää.

”Juuri näin sen pitää mennä. ’Susi’ eli koira ajaa lampaat ’pääsuden’ eli ihmisen luo”, Vesa Blomqvist sanoo ja näyttää sangen tyytyväiseltä nelivuotiaan Vilja-koiran suoritukseen.

Homma olisi ilmeisesti voinut mennä puíhinkin, kuten asiat näytöksen hetkellä tuppaavat usein menemään. Vilja on nimittäin yltiösosiaalinen ja ihmisrakas, eikä ole ollenkaan sanottu, että se vieraiden ihmisten vahdatessa malttaisi keskittyä paimennukseen. Nyt kaikki kuitenkin sujui mallikkaasti.

Ja niin se useimmiten sujuukin. Vilja on Vesa ja Taina Blomqvistin tilalla tuiki tarpeellinen työtoveri. Paimennusta ei tehdä vain omaksi huviksi ja treenin vuoksi. Ilman koiraa lampaiden siirtäminen lampolasta laitumelle ja kesän mittaan laitumelta toiselle olisi turhan haastavaa. Sen tietää jokainen, joka on joskus kokeillut ennättää sinne tänne sykkivän lammaslauman edelle juosten.

Vilja läähättää. Lampaat huohottavat. Kaikilla on kuuma, mutta isäntä Vesa Blomqvist seisoo tyynenä paahteisen laitumen keskellä. Paimentavan koiran ohjaaminen taitaa olla aika kevyttä?

”Tarkkaavainen pitää olla, mutta fyysisesti koira helpottaa eläinten kanssa touhuamista kovasti. Ei minun tarvitse huutaa eikä juuri käyttää käsimerkkejäkään. Paimensauvaakaan ei ole. Eikä pilliä, sillä en koskaan oppinut puhaltamaan siihen. Ei vain tule ääntä!”

Paimentaminen on muutenkin hiljaista touhua. Lampaat eivät virka mitään eikä myöskään koira. Taina Blomqvist kertoo, että jos koira juoksee räksyttäen paimennettavien kimppuun, väärin menee. Hissun kissun ja varoen on homma tehtävä.

”Vilja on vähän turhankin varovainen. Se jää tosi kauas lauman taa ajaessaan niitä. Toisin kuin Viljan emä Veera, joka oli kiihkeä ja meni liki, joskus näykkäisikin lampaita. Jokaisella koiralla on vähän oma tapansa paimentaa”, Vesa Blomqvist sanoo.

Viljan paimentama, juuri keritty lauma, ei ole kaikkein helpoimpia paimennettavia.

”Nämä eivät luonnostaan tule ihmisen luo, joten koiralla on hankalampaa. Jos on sellainen ’käsikesy’ lauma, joka hakeutuu ihmisen lähelle, ei koiran tarvitse tehdä juuri mitään.”

Vilja ei ole käskyn alla, mutta katselee herkeämättä isäntäänsä. Taitaa olla sellainen yhden ihmisen koira?

”Iskää se parhaiten tottelee”, Ebba-tyttö, 9, toteaa. ”Mutta tottelee se minuakin, jos opetan sille temppuja. Jos iskä on paikalla, ei se sitten usko minua.”

Blomqvistien tilalla asuu kymmenisen lammasta ja saman verran lihamullikoita. Kesäisin eläimet laiduntavat kauniita metsälaitumia, jotka ovat saaneet perinnebiotoopin statuksen. Laitumelle lasku on joka kesä hektinen urakka erityisesti mullien kanssa. Koko talven sisällä ollut karja riemastuu ulkoilmasta ja vapaudesta usein lähes hallitsemattomaan tilaan. Silloin, jos joskus, koiraa tarvitaan.

”Mullikoiden paimentaminen on vaikeampaa kuin lampaiden. Lampaat pysyvät paremmin luontaisesti ryhmässä. Ison lammaslauman kuljettaminen voi olla koiralle jopa helpompaa kuin pienen. Mullit sen sijaan hyppivät mihin sattuu.”

Laitumelle laskun teatraalisuutta koetetaankin Blomqvisteilla ”laimentaa” laskemalla mullit ensin pariksi päiväksi ulkotarhaan heti navetan takana. Siinä on miehenkorkuinen verkkoaita, sillä innostuksissaan mullit saattavat syöksyillä päin aitaa. Rantaniittylaitumen aita on köykäisempi, joten on hyvä, että eläimet totuttelevat aidan sisällä pysymiseen ensin turvallisemmissa olosuhteissa.

”Mullikka voi myös potkaista koiraa, mutta hyvä paimenkoira osaa lukea mullia ja varoo vaaraa. Tosin kyllä lammaskin voi kokeilla koiran luonnetta, varsinkin ahtaaseen paikkaan jouduttuaan. Silloin koiran on oltava voimakastahtoisempi. Lammas huomaa, jos koira epäröi, ja puskee kyllä päin.”

Lampaat eivät ole kesälaitumelle pääsystä moksiskaan. Vesa Blomqvistin mukaan lammas ottaa tyynesti vastaan tilanteen kuin tilanteen.

”Ne ovat tyytyväisiä sisällä karsinassa. Ja yhtä rauhallisesti ne ottavat pihalle pääsyn. Kaikki käy.”

Blomqvistien tila sijaitsee mökkipitäjä Sysmässä, järvien keskellä ja kumpuilevissa maastoissa. Miljöö huokuu maatilamatkailumaista henkeä, kuin postikortista.

Pariskunnan maatilalla leipä onkin laulua mukaillen pieninä palasina maailmalla, sillä tila on pieni eikä elättäisi perinteisellä maanviljelyksellä. Luomupelloista saadaan rehu omille eläimille, ja perinnebiotooppilaitumina on kaikkiaan yli parikymmentä hehtaaria. Navetassa asustaa vuokralaisina naapureiden nuorkarjaa muutaman pään verran.

Tilalla on myös tuotettu luomuhunajaa, mutta sitten tauti vei pörriäiset. Tilalla on myös metsää, mistä onkin kirjaimellisesti veistetty lisäelinkeino: kaksi komeaa hirsimökkiä turisteille vuokrattavaksi. Vesa Blomqvist on koulutukseltaan sähkömies, mutta osaa ”vähän kaikenlaista”, kuten itse tehdyistä, hulppeista huviloista voi päätellä.

”Kävin kolmen viikon hirsityökurssinkin”, mies naureskelee.

Suojärven rannalla sijaitsevat hirsimökit ovat asuttuja koko kesäkauden ja talvisinkin. Venäläisiä, saksalaisia, honkongilaisia, intialaisia... pariskunta luettelee vieraslistaa.

Mökkiyrittämisen vastuut jaetaan tasan. Taina Blomqvist hoitaa pääasiassa varaukset, nettisivut ja paperityöt. Vesa Blomqvist kaikenlaiset yleismiehen työt. Mökinomistajien työ on vuokraajalle lähes näkymätöntä, sillä usein on niin, etteivät nämä kaksi edes kohtaa toisiaan. Mökin avaimet odottavat vuokraajia mökin ovessa, ja usein mökkiläiset viihtyvät kauniissa järvimaisemassa omissa oloissaan.

Tilan ja mökkien lisäksi Taina Blomqvist käy kokopäivätyössä tilan ulkopuolella lomituspalveluiden Sysmän paikallisyksikössä. Vesa Blomqvist tekee talvisin erilaisia urakoita, lumitöitä ja rakennushommia ja hoitaa latuverkostoa.

”Äidillä on kohta kesäloma. Iskä ei tartte lomaa, kun se on joka päivä lomalla”, Ebba-tytär heläyttää vanhempiensa arjen sapluunan.

Työntäyteiseen arkeen helpotusta, ainakin karjan kanssa, tuo työkoira Vilja, jota ei tarvitse paimennushommiin kahta kertaa käskeä. Vilja on innokas ja väsymätön. Helteelläkin koira jatkaa paimennusta vaikka pyörtymispisteeseen saakka.

”Ihmisen pitää tietenkin huomata, koska on tehty riittävästi töitä. Ja kuumalla säällä koira saa viilennystä”, Vesa Blomqvist sanoo ja vilvoittelee koiraa puutarhaletkulla. Pesun jälkeen Vilja pyytää vielä toisen suihkun, ”teki niin hyvää”, se varmasti ajattelee kiehnätessään turkki vettä valuvana isäntänsä saappaiden juuressa.

Vilja-koiran työ ei rajoitu vain elikoiden kesälaitumelle vientiin ja sieltä syksyllä hakemiseen. Eläimiä siirrellään kesän mittaan laitumelta toiselle. Lisäksi puuhaa riittää myös muina vuodenaikoina. Niin idylliseltä onnellisten eläinten farmilta sysmäläinen tila kuin näyttääkin, päätyy osa eläimistä joskus myös teuraaksi. Näppärä, nopealiikkeinen ja -hoksottiminen koira on hyvä apu eläinten lastaamisessa kuljetusautoon.

Blomqvistit eivät ole koiraharrastajia sanan syvimmässä merkityksessä. He eivät käytä koiriaan paimennuskilpailuissa, eivätkä sovella opetusmetodeina minkään tietyn koulukunnan oppeja. Koirien käyttö tilan töissä on luonnollinen osa tilan toimintaa, eikä sitä sen kummemmin rajata koiraharrastukseksi.

Suhde koiraan ei kuitenkaan ole kylmä, koiraan ei suhtauduta työvälineenä. Karvainen toveri on pikemminkin kollega ja ilman muuta myös ystävä. Ebba on myös hyvää pataa koirien kanssa.

”Tein kouluun esitelmän bordercolliesta”, tyttö selvittää ja esittelee ruutuvihkoon kauniilla kaunokirjoituksella kirjaamaansa tekstiä.

”Se taisi olla paras esitys kaikista, koska ei kukaan tiedä mitään paimenkoirista”, Ebba Blomqvist jatkaa ja kertoo tarkistaneensa rotufaktat Paimenposti-jäsenlehdestä ja paimennusoppaista.

”Vilja tule!” tyttö kannustaa koiraa lähtemään peräänsä juuri vihreäksi puhjenneen hakamaan läpi.

”Mene vaan”, koiran isäntä sanoo ja Vilja pinkoo tytön pyörän perään minkä mustavalkoisista käpälistään irti saa. Lampaat katsovat kaksikon menoa, huoahtavat ja kipittävät laitumen varjoiseen nurkkaan siestalle.

On kesäloma.