Sillankaiteen kuvioneule
Kolumni
Mari mörö
Kotoilun liepeiltä löytyy urbaani pehmoilmiö: neulegraffitit. Nyt ei neuleita tehdä enää ihmisille eikä edes lemmikeille vaan esimerkiksi lyhtypylväille tai sillankaiteille. Kaupungeista pyritään tekemään kotoisampia. Roska-astian kannatintolpalle voidaan huovuttaa putkilopipo, liikennemerkki saa säärystimet.
Puikkojen kalina ja ensilumi kuuluvat yhteen. Ruokakaupassa, joulusuklaiden ja kaljatornien vierestä, löytyy laaja lankahylly puikkovalikoimineen. Normilankojen lisäksi tarjolla on pörröä, hapsua, pätkävärjättyä ja hileillä ja höyhenillä somistettuja vaihtoehtoja kaikissa värisävyissä. Kyllä käsityöihmistä hellitään! Kuka kädellinen voisi viettää talvi-iltaa tumput suorina?
Allekirjoittanut suomensi homing-sanan kotoiluksi vuonna 2009 eräässä toisessa lehdessä. Aika hyvin on käännössana tuosta lähtenyt lentoon! Suurimmalle osalle meistä kotoilu on ollut normaalia arkea läpi vuosikymmenten. Koti on arjen päänäyttämö, siellä ollaan ja puuhataan.
Mutta nuorempi ja urbaanimpi väestön osa on tehnyt siitä numeron. Ja kotoilun myötä alkoi se hellyyttävä vouhkaaminen arkisista asioista. Siis siitä, mikä vielä nousukauden aikana oli latteaa ja tylsää. Liian tavallista! Vaan nyt kun sienestää, laittaa ruokaa, tekee kakun tai lyhentää verhot, on urakka valokuvattava blogiin. Riittää tuleville media-arkelogeille tutkittavaa.
Jos siis törmäätte tekstiiligraffiteihin, niin älkää huolestuko. Kukaan ei ole kadottanut huivia, säärystimiä saati patalappua. Kaupunki on vain joutunut kotoilun näyttämöksi.
Koska graffitit ovat puolisalaista puuhaa, niin esimerkiksi sillankaiteen konttineule asetellaan paikalle hämärän aikaan. Kaupungeille tämä tietää ylimääräistä rahanmenoa, sillä tekstiiligraffitit luokitellaan roskaamiseksi. Karhupuiston puulle tarkoitettu pupushaali on valitettavan kertakäyttöinen.
Asialla ovat usein sinkkunaiset. Perheellisillä ei ole aikaa, he kun pyrkivät pitämään pukimissa ihmiset. Ehkä Minna Canth, tuo Suomen kuuluisin lankakauppias, olisi ottanut graffiteihin kantaa. Hän lahjoittaisi lankaerän, josta tehtäisiin sukkia ja pipoja. Ihmisille.
Siinä vaiheessa kun liikennemerkkejä ja -tolppia aletaan oikein tosissaan päällystää palmikkoneulein, on syytä toimia.
Ehdotankin, että kaikki jotka ovat huolissaan lyhtypylvään vilustumisesta, voisivat jättää julkisille paikoille kinnas- tai sukkaparin ihan ihmistä varten. Ne voi myös kiikuttaa kouluihin tai vanhainkotiin – missä vain ihmisiä on. Kyllä käsitöille ottajia löytyy: arjen taitoja arvostavia lajitovereita ei tarvitse naapurikunnasta hakea.
Tolppa ei välitä alpakkakaulurista hittojakaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
