Minustakin voisi tulla maatalousyrittäjä

Positiiviset kokemukset kotitilan pelloilla kannustivat alan pariin. Kuva: Sanne Katainen

Mielipide|Maatalousyrittäjät

10.7.202421:00

Kolumni

Annika Hirvelä

Muistan edelleen, miltä ensimmäinen ajamani traktori näytti ja millä pellolla sitä ajoin. Istuin innoissani traktorin penkin etureunalla, selkä suorassa, rystyset valkeina rattia puristaen.

Olin saanut ensimmäiseksi työtehtäväkseni jyräyksen, jota jäin tekemään pellolle yksin. Viimeinen ohje, jonka isäni antoi poistuessaan traktorin hytistä, kuului ”älä aja ojaan”. Näin alkoi ensimmäinen itsenäinen peltotyöni.

Kiinnostukseni maataloutta, erityisesti kasvintuotantoa kohtaan kumpuaa vahvasti lapsuudestani, enkä usko olevani kokemukseni kanssa ainoa.

Halusin aina lähteä mukaan, koskaan ei pellolle ollut pakko mennä. Lapsuudessa kerätyt muistot ja opit kantavat läpi elämän.

Vaikka kiirettä tilan hommissa varmasti riitti, oli mukaan pääseminen minulle tärkeää. Minulle riitti, että sain olla mukana. Aktiivinen osallistuminen ei ollut välttämätöntä. Halusin katsoa, mitä tapahtuu, sekä kuulla oppeja ja tarinoita.

Positiiviset muistot loivat pohjan, joka herätti kiinnostukseni ja arvostukseni ruoantuotantoa kohtaan. Lopulta tieni johtikin yliopistoon maataloustieteen opintojen pariin.

Yliopistossa kohtaamistani opiskelijoista useilla oli tilataustaa. Monelle heistä oman sukutilan jatkaminen oli ollut selvää jo lapsesta asti. Sitten oli meitä, jotka vasta pohdiskelivat, voisiko meistä tulla maatalousyrittäjiä.

Maatalousyrittäjän saappaisiin astuminen on iso askel, joka tuo vastuuta, mutta myös antaa paljon. Näihin saappaisiin ei ketään voi pakottaa, mutta jatkajan löytyessä niiden ojentaminen eteenpäin on iso kunnia.

Kun kuuntelee yleistä keskustelua sukupolvenvaihdoksesta, esille nousevat aina hallinnolliset ja taloudelliset seikat. Tästä saa käsityksen, että maatalousyrittäjän rooliin siirtyminen on itsestään selvää ja hoituu allekirjoituksella.

Muiden nuorten kanssa keskustellessani olen kuitenkin huomannut, että itsestään selvää jatkaminen ei kaikille ole. Erilaisten vaihtoehtojen pohtiminen on sallittua, jopa suotavaa.

Epäröinti ei tee jatkajasta huonoa yrittäjää. Se ei myöskään ole merkki innostuksen puutteesta. Parhaimmassa tapauksessa epäröinti on osoitus ymmärryksestä vastuunkannon tärkeyttä kohtaan.

Itselläni päätös kotitilan jatkamisesta on vielä avoin. Sen kuitenkin tiedän, että ensimmäisen askeleen kohti valintaa olen jo ottanut.

Tällä askeleella tunnustelen, pohdin ja kuuntelen itseäni löytääkseni vastauksen kysymykseen: olisiko minusta maatalousyrittäjäksi?

Ensimmäisestä itsenäisestä peltotyöstäni on kulunut yli 10 vuotta. Olen jälleen nousemassa traktorinhyttiin, nyt jo tuttuihin hommiin. Takaani kauempaa kuulen isäni tutun ohjeen ”älä aja ojaan”.