Viljelijä ahdingossa

Mielipide

13.10.201702:00

Kolumni

Eero Heinäluoma

Sateinen syksy on heikentänyt satonäkymiä nopeasti. Jos viljasta jäisi arvioidut 10–20 prosenttia korjaamatta, olisi sillä aikamoinen vaikutus viljelijöiden toimeentuloon. Ja tiedossa on, että keskiarvojen takana yksittäisen tilan menetykset voivat olla paljon suurempia.

Masentavaa on samaan aikaan lukea MT:n uutisia, miten Yaran suosituimman lannoitteen hinta kipuaa edelleen ylöspäin, ollen nyt viidenneksen korkeammalla kuin vuosi sitten.

"Mitä minä sanoin", kuulen Kemiran lannoitteiden myyntiä sinnikkäästi vastustaneen Kari Rajamäen äänen Varkaudesta.

Valtionyhtiöitä myytäessä lämmittää aina hetken, mutta myynnin kaikki seuraukset tulevat näkyviin vasta pidemmällä aikavälillä.

Mielenkiintoista on, että satotilanteen vaikeuteen nähden politiikassa on kovin hiljaista. Viljelijäasiat eivät tahdo nousta niiksi eduskunta-asioiksi, joista hallitusta laitetaan tilille. Tilojen määrän vähentyminen taitaa näkyä poliittisen voiman vähentymisenä. Toinen selittävä tekijä saattaa olla maatalouspolitiikan siirtyminen Euroopan unionin pöytiin. Siellä Suomen hallitus ja suomalainen etujärjestö on parhaimmillaankin kovin pieni tekijä.

Maatalousministeri Jari Leppä ja MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila ovat ahkeroineet Brysselissä kertomassa Suomen satonäkymistä. Maanantainen maatalousministereiden neuvosto ei tuonut asiassa ratkaisuja, joten epävarmuus jatkuu.

MTK on omien havaintojeni mukaan edelleen Suomen tehokkain etujärjestö, joten en osaa vaikeuksista sitä syyttää. Ja senkin tiedän kokemuksesta, että Juha Marttila on poikkeuksellisen taitava ja ahkera viljelijöiden etujen ajaja. Hyviä työkaluja on vaan kovin vähän käytettävissä.

Tähän saakka näkyvimmän ratkaisun ahdingossa olevien auttamiseksi onkin tehnyt eläkkeellä oleva viljelijä Juhani Koponen yhdessä puolisonsa kanssa: he jättävät vuokralla olevasta kymmenen hehtaarin peltoalasta vuosivuokran perimättä. Hieno ratkaisu heiltä.

Tuntuu turhauttavalta, että tällaisissa alueellisissa sato-ongelmissa pitää vakuuttaa koko Euroopan päättäjät ennen kuin alkaa tapahtua.

EU:n yhteinen maatalouspolitiikkaa sinällään on tarpeen yhteisten markkinoiden turvaamiseksi. Mieleen tulee kuitenkin, että juuri alueellisissa sato-ongelmissa kansallista joustovaraa tarvittaisiin. Ja sitäkin voi kysyä, olisiko tukien maksatuksessa ylipäänsä mahdollista siirtyä takaisin kansallisiin vastuisiin, jolloin rahan turha kierrätys ja ylimääräinen byrokratia poistuisivat.

Yksi ratkaisu pidemmällä aikavälillä on tilakoon jatkuva kasvattaminen, jolloin hartiat vastoinkäymisten kestämiseen suurenevat. Tuore arvio kertoo, että tämän vuosisadan ensimmäisen 25 vuoden aikana tilojen määrä olisi puolittumassa. Ennusteen mukaan vuonna 2025 oltaisiin jo alle 40 000 tilassa. Monialayrittäjyyden yleistyessä yksittäisen alan kulloinenkin suhdanne ei ole niin ratkaiseva kuin se tähän saakka on ollut.

EU ei kuitenkaan muutu hetkessä – ei myöskään suomalainen tilakoko ja yrittäjyyskonsepti. Vaikeuksissa olevat viljelijät tarvitsevat huomiotamme tässä ja nyt.

Sipilän hallitukselta odotetaankin asiassa omia ratkaisuja nopeassa aikataulussa.

Kysymys kuuluu, miten kohdistaa perustellut tukitoimet niille tiloille, jotka poikkeuksellisten sääilmiöiden takia ovat vaikeuksissa.

Kannattaisiko tässä kuunnella viljelijöitä itseään? Ehkä heillä on sittenkin paras asiantuntemus mitä tehdä.