Koko kansan pormestari
Nykyinen Helsinki on Jan Vapaavuorelle liian pieni city.Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on liittämässä suomalaisia suurkaupunkeja yhteiseen rintamaan. Rekrytoinnista voi tulla kiintoisaa.
Kun suomalaisista cityistä koostuva C21-ryhmä kokoontuu Helsingin raatihuoneelle, mukaan tulee kuin vahingossa aimo annos maaseutua; tuottajia ja metsänomistusta.
Suurimmista kaupungeista Kuopio, Seinäjoki ja Salo kuuluvat maatilatulojen osalta maan kärkiviisikkoon.
Vielä yllättyneempi pormestari voi olla tiedosta, että kokoontumispaikalle on tulossa melkoisia maidontuotantomahteja. Merkittäviin maitopitäjiin lukeutuvat Kuopion lisäksi myös Hämeenlinna ja Kouvola.
Maakuntien vahva talouskasvu juontuu paljolti metsästä, puusta, paperista ja biotuotteista. Tuotteiden alkuperä on syvällä maaseudulla, mutta myös edellä mainittujen kaupunkien alueella. Samoin pohjoista Suomea hellivä turismi tuottaa hyvinvointia kaikenlaisiin kuntiin.
Huomiota herättävää on myös, että Vapaavuoren listalta puuttuu Suomen uuden talouden nousun huippupitäjä, Uusikaupunki. Nimestään huolimatta kunta sykkii vahvasti maaseudun tahtiin.
Mielikuvaharjoitus suomalaisten suurten kaupunkien elämänmenosta kuvaa hyvin sitä, mistä koko suomalaisen metropolin ja maakuntien välisessä keskustelussa on kysymys.
Ei ole kaupunkia ilman sitä ympäröivää maaseutua eikä maa voi hyvin, jos sen kaupungit eivät ole elinvoimaisia. Vastakkainasettelu maaseudun ja kaupunkien välillä on viime aikoina kiihtynyt. Se saattaa jossain mielessä olla tarpeellista, jotta erilaisten asuinkuntien erot ja tarpeet tulevat esille.
Oikeasti se ei tietenkään johda mihinkään. Ei ainakaan mihinkään hyvään tai rakentavaan. Olennaista olisi pohtia, miten maaseudulla mahdollistetaan asuminen muillekin kuin kaupunkien mökkiläisille ja miten kaupungeille mahdollistetaan niiden tarvitsema kasvu, jos se on luontaista.
Sen jälkeen kaikille suomalaisille olisi tarjottava säällinen mahdollisuus asua siellä, missä he eri elämänvaiheissaan haluavat.
Vapaavuoren hanke on sinänsä kiintoisa. Hän haluaa omien sanojensa mukaan ajaa nimenomaan kaupunkien asiaa, koska maan hallitus ei sitä hänen mielestään ymmärrä. Mutta onko harjoituksessa kysymys sittenkään siitä?
Kysymys ei ehkä sittenkään ole kaupunkien ja maaseudun välisestä vastakkainasettelusta. Enemmänkin vastakkainasettelu voi olla kaupunkien välillä. Sen verran erilaisia ne ovat.
Raatihuoneen citykokoukseen saapuvat maakuntakaupunkien edustajat saavat olla Vapaavuoren metropolihankkeen kanssa varuillaan. Helsinki haluaa suurkaupungiksi eurooppalaisten suurkaupunkien joukkoon.
Jos pääkaupunki pystyy omin voimin lisäämään talouskasvuaan ja houkuttelevuuttaan, koko maa voi olla tyytyväinen.
Kovin pitkään ei kuitenkaan mene, kun osa kaupungeista huomaa olevansa kotimaisen metropolin maksumiehiä. Helsinki haluaa varmasti nykyistä suuremman osan maan koulutus- ja tutkimushankkeista sekä muista julkisista palveluista.
Vapaavuori onkin jo ehditty nimetä koko Suomen pormestariksi. Sen verran rehvakas hänen hankkeensa on. Nykyinen Helsinki on hänelle selvästi liian pieni city. Alueiden kehittämisestä vastaava maan hallitus saa olla tämän pormestarin kanssa tarkkana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

