Pokemonit eivät riitä

Stiina Hovi 

Puheenvuoro

Pirkko Lahti

Kummipoikamme käväisi meillä.Hän istui olohuoneessamme puhelin kädessään ja löysi yllättäen sohvaltamme kaksi pokemonia.

Riemastuin löydöstä, koska se on täysin mieletön. Ehkä selitys on se, että kotimme on lähellä puistikkoa, jossa löytyy pokemoneja, niitä nuorten ja lasten bongaamia olentoja.

Odotan sellaista lomaketta eteeni, jossa kysytään keitä huoneistossanne asuu! Meitä on siis nykyään perheessämme kaksi todellista ja kaksi virtuaalista olentoa.

Amerikassa on virtuaaliselta kuulostava presidentti, joka on totta! Toden ja virtuaalisen toden maailma ovat sekaisin. Ja mekin kansalaiset!

Minua on kauan kiinnostanut tietää, että ovatko maaseudulla tai kaupungeissa kasvaneiden kasvatuksessa saadut arvot erilaisia.

Jotenkin minulla on hytinä, että perinteisemmät arvot ovat vahvempia maaseudulla. Siellä korostettaneen yhä työn tekoa ja rehellisyyttä sekä toisten auttamista. Entä kaupungeissa? Mitkä ovat siellä kantavat elämän arvot?

Arvomaailmojen tulee uusiutua. Uusi ajanjakso nostaa uusia näkökulmia. Tuoreen tiedon mukaan taloudellinen ahdinko on ollut oletettua suurempaa maatalousyrittäjien arjessa. Rahasta on ollut pulaa, toki ei kaikilla.

Maataloissa kasvatetaan lapset kotona, ainakin, jos molemmat vanhemmat ovat yrityksessä töissä eli kotona.

Vastaavasti sukupolvenvaihdosten myötä monet eläkeläiset saavat tukea ja huolenpitoa nuoremmalta sukupolvelta. Näin tehdään, vaikka yrityksessä on tiukkaa. Näin on tehty aina ja perinne säilyy. Kuntien sosiaalihuollosta- lasten- ja vanhustenhoidosta ei ole pyydetty taloudellista apua, vaikka sitä olisi lupa saada.

Auttaminen on mahdollista silloin, kun tietää jonkun tarvitsevan apua. Ihmisten on vaikeaa kertoa tuen tarpeestaan, kun kulttuurimme korostaa itsenäistä pärjäämistä. Koetaan yhä noloksi hakea.

Heikkona oleminen vie itsetuntoa, vaikka me ammattilaisina aina painotammekin ihmisen olevan vahva, kun myöntää vaikeutensa. Kriisithän ovat usein ohimeneviä ja jokainen voi tarvita hetken aikaa vierelleen kanssakävelijää.

Virtuaalinen tuki harvoin kantaa. Tarvitaan aitoa läsnäoloa. Pokemoneista ei ole avuksi!

Nuori polvi omaksuu usein vanhempiensa arvoja. Toivottavasti nuoria maatalousalan yrittäjiä ei ole kasvatettu yksin pärjääviksi, vaan toisten auttamiseen yltäviksi. Silloin he myös itse voivat tarvitessaan saada apua.

Nykymaailma on niin haavoittuva, että on viisasta tehdä etukäteen itselle erilaisia selviytymisen malleja. Jokainen voi jonakin päivänä olla kriisitilanteessa. Silloin on hyvä tuntea ne lähi-ihmiset, joiden aitoon apuun voi luottaa.

Rehellisyys on perusarvoja ja onneksi se ”asuu” sitkeästi ihmisissä. Uskonpuhdistuksen juhlavuonna voi puhua omastatunnosta, jonka Luther toi luterilaiseen uskontoomme.

Suomalaiset usein halveksivat sitä, että olemme esimerkiksi EU:hun päin olleet huippurehellisiä, kun välttämättä muut valtiot eivät ole sitä olleet.

Julkinen rehellisyyden halventaminen syö perusarvojamme. Sitä paitsi siitä meidät on tunnettu Euroopan Unionissa. Kansa joka pitää sen, jonka lupaa ja johon voi luottaa.

Tästä voi olla ylpeä, koska se kuvaa meitä kaikkia. Eikä tarvitse kokea huonoa omaatuntoa.

Valittaminen tekee aina välillä hyvää. On ikään kuin omaa terapiaa, kun marmattaa. Kohteena ovat usein viranomaiset useissa elimissä. Julkinen virka antaa oikeuden arvostella viranhoitajaa.

Julkisen Sanan neuvosto myös arvioi, että julkisuuteen pyrkinyt tai joutunut ihminen on asettunut alttiiksi tavallista ihmistä kovemmalle kritiikille.

Kritiikki sattuu aina ja harvoin sitä vastaan voi suojautua.

Kotikritiikkikin satuttaa, koska jokainen meistä haluaa onnistua ihmisenä ja työssään. Metsästämme arjessa tunnetta onnistumisen hetkistä.

Kirjoittaja on on psykologi, filosofian lisensiaatti ja Suomen Mielenterveysseuran entinen pitkäaikainen toiminnanjohtaja