Se voisit olla sinä

Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka on kaupunkilaisjätkä, jonka maalaisjuuret näkyvät komeina halkopinoina pihassa. 

Mielenterveysongelmat ovat yhä tabu, vaikka ne ovat yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, kertoo Olavi Sydänmaanlakka. 

Yhteisöllisyyden perinne on suomalaisilta kadoksissa, uskoo Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka.

Kun ihmiset eivät ole enää luontevasti tekemisissä toistensa kanssa ja huolehdi toisistaan, moni jää murheidensa kanssa yksin.

”Ennen vanhaan ei ollut mielenterveyspalveluita, mutta ei myöskään samanlaista tarvetta. Ennen oli kylähulluja ja tiiviitä yhteisöjä, joissa ihmiset tulivat hulluudessaan hyväksytyksi”, Sydänmaanlakka toteaa.

Tilastot toistavat murheellista sanomaa: Nykyisin mielenterveyden häiriöt ovat yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Noin 111 000 suomalaista on jäänyt sairauden takia töistä pois.

Joka päivä ainakin viisi alle 30-vuotiasta nuorta jää pysyvästi pois työelämästä mielenterveyden häiriöiden takia.

Jokaisella suomalaisella on joko läheisen tai oman sairastumisen kautta kosketus aiheeseen. Samalla mielenterveysongelmista on tullut tabu, kun niistä on tehty ihmisten elämästä erillinen ongelma, Sydänmaanlakka selittää.

Sairastuneen pelko siitä, tuleeko yhteisössään hyväksytyksi uuden minuuden kanssa, vaikeuttaa paranemista.

Niin kehittynyttä kuin psyykkisten sairauksien hoitaminen ja lääkitseminen meillä onkin, se ei riitä, jos ihmissuhteissa ei saa tukea ja ymmärrystä, Sydänmaanlakka toteaa.

”Onnistumisesta sairaalassa ja avohuollossa ei ole mitään hyötyä, jos hyötysuhde ei kantaudu arkeen ja ihmissuhteisiin ja oman ihmisenä kokemisen maailmaan.”

Sydänmaanlakka sanoo itse olevansa viimeisen päälle kaupunkilaisjätkä, mutta puhuu kuitenkin mielellään maaseutujuurista, jotka heijastelevat yhä melkein kaikkien suomalaisten elämään.

Kaupunkilaispoika sai kosketuksen ”maaseutumeininkiin” Hartolassa äidin kotipaikassa, jonne hänet lähetettiin kesäisin heinäntekoon. Vilkas poika pantiin maalle rauhoittumaan, pois pahanteosta.

Nykyään mökille ajaessa maiseman maalaistilat ovat kaupunkilaisen silmissä muuttuneet suuriksi EU-koneiksi. Toisaalta, onko Kannuskosken seurojen talo ollut koskaan niin hyvässä kunnossa kuin tänä päivänä, mies pohtii.

”Luulen, että maaseudulla ymmärretään paremmin miten tärkeää se yhdessä tekeminen ja johonkin kuuluminen on. Ettei jää vaan omien navettatöiden jälkeen yksin.”

Miehen mallin Sydänmaanlakka kertoo saaneensa tukkimetsässä kasvaneelta isältään, jonka mukana hän kulki työmailla. Isää hän vertaa kirjailija Tuomas Kyrön luomaan mielensäpahoittaja-hahmoon, jonka järjestö on ottanut kampanjansa kasvoksi.

”Isä ei koskaan sanonut, että istutaas pojat alas ja jutellaan. Meillä on aina kommunikoitu moottorisaha tai kirves kädessä.”

Isältä on jäänyt perintö, että liiterissä on aina oltava parikymmentä mottia halkoja pahan päivän varalle. Käyttöpuut haettiin mieluummin varaston ulkopuolelta.

”Muhunkin se on tarttunut: liiterissäni on edelleen sairaan komeat pinot”, Keravalle kotiutunut mies nauraa.

Jollain lailla niihin halkopinoihin ja mielensäpahoittajaan tiivistyy perinteinen suomalainen tapa käsitellä mieltä vaivaavia asioita.

”Asiat puhuttiin arkipäiväisesti ja samalla tuli jaettua elämään liittyvät asiat, jotka kannattelevat meitä. Tämä rakenne on murtunut”, Sydänmaanlakka sanoo.

Kaupungistuminen ja individualistisen kulttuurin korostuminen ovat tehneet ihmisten elämästä – perheistäkin – suorituskeskeistä. Siinä missä ihmisarvo mitattiin ennen lähipiirissä, nyt sitä tarkastellaan työhön liittyvillä saavutuksilla ja EU-direktiivien noudattamisella, Sydänmaanlakka vertaa.

”Samaan aikaan kun ylätasolla mietimme, että eläkeikää pitäisi nostaa ja olla töissä kauemmin, niin meillä on hirvittävä arvomyrsky jokaisen ihmisen sielussa, että missä minun arvoni tapahtuu.”

Sotakorvausten myötä suomalaisista tuli osanen yhteiskunnan rattaisiin, sitä ennen osallisuus oli omassa yhteisössä olemista, mies pohtii.

”Perhekulttuurikin on muuttunut hirveän yksinäiseksi, eivätkä ihmiset enää pälyile ikkunasta, milloin naapuri tulee kylään, vaan keskitytään ihan vaan oman pöydän pyyhkimiseen. Se on surullista. Naapurinkin pöytää saisi välillä sotkea.”

Yksinäisyydellä taas on suora kytkös mielenterveysongelmiin. Sydänmaanlakka haluaisi arkipäiväistää mielenterveysongelmien käsittelemistä, ja se vaatisi ihmisissä asennemuutosta.

”Ymmärrettäisiin, että se on asia, joka on läsnä työpaikoilla ja kotona arjessa eikä näyttäydy uhkakuvana. Sen täytyy tapahtua kaikissa meissä, jotka emme ole vielä sairastuneet.”

Sydänmaanlakan mielestä nimittäin on vain ihmisiä, joilla on mielenterveysongelmia ja niitä, jotka eivät vielä ole sairastuneet.

Sairastuneella on uusi pelottava minuus, jonka ei pitäisi olla vain sitä kantavan asia, vaan myös ympärillä olevien ihmisten.

”Kun katsot hedelmäpelikoneilla pyöriviä ihmisiä ja mietit, onkohan tuokin mielenterveyskuntoutuja, niin muista, että se olet sinä joka siellä olet. Jokainen voi sairastua”, Sydänmaanlakka sanoo ja katsoo painokkaasti silmiin.

Sukupolvensa kadottamaa yhteisöllisyyttä Sydänmaanlakka näkee onneksi nuorissa ja heidän tavassaan käyttää sosiaalista mediaa yhteisöllisyyden luomisessa.

”Tavalla, jolla he ajattelevat perhettä ja merkityksiä, näkyy mahtavasti jollain tapaa sellainen ihmiseen kirjoitettu toisen ihmisen ja yhteisöllisyyden tarve.”

Sydänmaanlakka puhuu paljon ihmisen kohtaamisesta ja arvostamisesta.

Ennen Mielenterveyden keskusliitolle siirtymistä Sydänmaanlakka on ehtinyt työskennellä pitkän uran vaikeissa tilanteissa olevien nuorten, väkivaltarikollisten, jengipomojen ja velanperijöiden kanssa.

Hoidollisesti kaikkien kanssa toistuu sama kaava: Elämänsuunnan muuttaminen on käynnistynyt, kun ihminen on kokenut tulleensa kohdelluksi kunnioitettavasti. Häntä on arvostettu tässä hetkessä.

Sama pätee mielenterveyskuntoutujien – ja oikeastaan kenen tahansa – kanssa: ”Olen joskus ajatellut, että tämä sote-uudistuksen ylevä yhden oven periaate voisi toimia, jos ensimmäinen ihminen, joka tulee vastaan, vaikka vahtimestari, kohtelee arvostavasti. Silloin voisi meidän järjestelmästä purkaa puolet pois.”