Hidasta edes vähän!
Aina kiire, koko ajan menossa. Kouluttaja Timo Lampikosken mielestä jokaisen kannattaisi hidastaa tahtia. Huhkiminen ei lisää onnellisuutta.
TEKSTI: Pirja Peltomäki PIIRROKSET: Stiina Hovi
Kouluttaja Timo Lampikoski sanoo, että jokaisen kannattaisi hidastaa tahtia.
Kiire kahlitsee ihmistä Kouluttaja näkee ympärillään huolestuttavia merkkejä. Kiire kahlitsee ihmistä, ylitöiden tekemisestä ei uskalleta kieltäytyä ja tehokkuuden nimeen tehdään pitkää päivää. Tuottavuuden ja elintason kasvattamisesta johtuva kiire on kasvanut merkittävästi, mutta hyvinvointi ei.
Kouluttaja, yrittäjä ja tietokirjailija Timo Lampikoski tulee haastatteluun täsmälleen ajoissa. Hän kertoo, että matkalla soitettiin paikallisradiosta ja pyydettiin pikahaastattelua myöhästymisistä. Hän kieltäytyi, koska vähemmän on enemmän.
Lampikoski on kirjoittanut kirjan Hidasta! – Ajankäytön valinnat arjessa ja työssä. Kirjassa esitellään kattavasti kiirekulttuurin lähtökohdat, ajankohtainen tutkimustieto sekä näkökulmat siitä, mihin kiire johtaa.
”Ihmisen lajityypistä homo sapiens on tullut homo urgentus eli kiireinen ihminen. Nyt pitäisi siirtyä ajassa taaksepäin. Välillä tulisi pysähtyä, osata sanoa ei. Ihminen tarvitsee omaa tilaa ja aikaa perheen lisäksi.”
Minilomakin virkistää Kouluttaja elää kuten opettaa. Hän on itse rauhoittanut tahtia ja varannut aikaa perheelle. Seitsemän kuukauden sapattivapaalla oli aikaa kirjoittamiseen.
”Valitettavasti kiire on lisääntynyt useimmilla aloilla. Se on hiipinyt yhä useampaan kaupunkiin ja taajamaan. Samalla työviihtyvyys on laskenut.”
Ihmisen tulisi hidastaa itsensä ja lähimmäistensä takia. Kukaan ei ole kone vaan elävä olento, joka kaipaa lepohetkiä, rentoutumista ja vapaata aikaa. Hidastamisen edut ovat kiistattomat.
”Tahdin hidastaminen on kestostressin kääntöpuoli. Kun hidastaa tahtia, pystyy keskittymään paremmin, muisti palaa ja positiivisia asioita näkee enemmän. On enemmän aikaa itselle, läheisille, omalle hyvinvoinnille ja tärkeille asioille.”
Luonnon rytmitys kunniaan
Silti Lampikosken mielestä kaikkien ei tarvitse heittäytyä sapattivapaalle. Usein ihannoidaan rohkeita irtiottoja ja täydellisiä riuhtaisuja: Irtisanoutuminen töistä, maallemuutto tai purjehdusmatka maailman ympäri. Hidastamisen ei tarvitse olla suurta, pienetkin arjen valinnat auttavat.
”Hidasta edes vähän. Lopeta työpäivä kaksi kertaa viikossa aikaisemmin tai opettele rentoutumaan kymmenen minuuttia päivässä.”
”Jos pystyisi edes minilomaan, jos neljä viikkoa kesälomaa on utopiaa. Niitä voisi ripotella talvelle, syksylle, keväälle ja kesälle pieninä pätkinä. Neljäkin minilomaa tai pidempi viikonloppu vuodessa lataa kummasti.”
Jokainen tarvitsee joskus vain ”lillumista”. Lillumisella Lampikoski tarkoittaa rentoutumisen syvällisempää puolta, että voi vain olla tekemättä mitään. Se tekee ihmiselle hyvää.
Työuupumukseen tulee puuttua
Ihminen elää kellon ja aikataulujen mukaan. Niitä tarvitaan, jotta saadaan jotain aikaan, mutta lisäksi tarvitaan rauhallisempaa elämistä.
Kirjassaan Lampikoski jaottelee aikasuhteet kolmelle eri tasolle. Voidaan puhua kellon ajasta, kokemuksellisesta ajasta ja rytmisestä ajasta.
”Vahva viesti on rytmitys. Se on perinteisesti ollut maaseudulla vahva, on eletty vuodenaikojen rytmin ja luonnon kiertokulun mukaan.”
Vielä noin 70 vuotta sitten rytminen aika oli Lampikosken mukaan vallitsevin aikasuhde Suomessa. Kun aurinko nousi herättiin, ja kun aurinko laski, mentiin nukkumaan. Pimeänä aikana nukuttiin ja tehtiin vähemmän töitä.
Myös erityisiä juhlapyhiä, sukuperinteitä ja vuodenaikojen vaihtumista on syytä juhlistaa. Ne voi kirjata kalenteriin ja keskittyä viettämään enemmän aikaa perheen kanssa.
Joulu ja muut juhlapyhät ovat rituaaleja, joiden olemukseen sisältyy turvallisuutta ja muuttumattomuutta. ”Vaikka ei olisi uskonnollinen ihminen, kannattaa rauhoittua ja pohdiskella omaa elämäänsä. Voi myös tehdä uudenvuoden lupauksen, että hidastaa tahtia.”
Helikopterivanhempien arkea Nykypäivän yhteiskunnassa Lampikoskea kuohuttavat lasten runsaat harrastukset ja vanhempien jatkuva meneminen. Lampikoski puhuu ”helikopterivanhemmista”.
Kiire tulee ottaa vakavasti. Jatkuvat työpaineet, kiire ja unettomuus voivat johtaa työuupumukseen. Toiset huomaavat muutoksen, mutta asioihin ei uskalleta puuttua.
”Suomessa on se kulttuuri, että omat hommat hoidetaan eikä mennä puhumaan, vaikka uupumus työkaverista näkyisikin. Tulisi olla rohkeutta kysyä, että haluaisitko jutella, olet näyttänyt viime aikoina väsyneeltä.”
On myös erotettava yksilön, työyhteisön ja yhteiskunnan vastuu. Kiireettömään yhteiskuntaan tarvitaan kaikkia.
”Yhteiskunnan ja päättäjien pitäisi suosia kiireettömämpää elämän ja työnteon rytmiä. Esimerkiksi Utahissa USA:ssa julkisen sektorin organisaatiot ovat kiinni perjantaisin. Italiassa on omia ”slow citejä”. Turussa toimii torkkutalo NapHouse, johon voi mennä ottamaan päiväunet kesken päivän.”
”Vanhemmat lentävät koko ajan ja käyvät välillä laskeutumassa kotona. Lapsia kuskataan harrastuksiin, riennetään taloyhtiön kokouksiin ja töitä tehdään kotona iltaisin. Päivillä on minuuttiaikataulu.”
Playstation- ja chattailukulttuurin omaksuneet lapset matkivat nopeaa rytmiä. Kaikki valmentautuvat kilpailuyhteiskunnan vaatimuksiin. Työelämässä heilutaan ja huhkitaan uupumisen rajoilla. Lampikoski haluaa herättää ihmiset.
”Kuinka moni toivoo kuolinvuoteella, että olisi viettänyt enemmän aikaa toimistossa. Korvaamattomat ihmiset ovat hautausmailla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
