Omien sukujuurten löytäminen voi olla järkytys - Dna-testit tuovat esiin myös epämieluisia asioita

Ira Vihreälehto tietää, mitä omien juurien etsiminen on. Hänen kirjoittamansa kirja Isä tuntematon kertoo kaksikymmentä tarinaa isän etsinnästä. Kuva: Jaana Kankaanpää

"Lähisukulaisten etsiminen on monesti jännittävää salapoliisityötä, mutta löytäminen on usein kaikkein vaikein paikka", toteaa historioitsija ja tietokirjailija Ira Vihreälehto.

Vihreälehto on auttanut kymmeniä ihmisiä sukulaisten jäljittämisessä. Oman isoisänsä ja venäläiset sukujuurensa hän löysi viime vuonna venäläisen avustajansa, arkistotietojen sekä dna-testin avulla. Samalla hän kuvitteli saavuttaneensa rauhan, mutta elämä menikin sekaisin.

”Löytäminen voi tuottaa onnen ohella ristiriitaisen sokin. Aikuisena ihmisenä ei tulla tuosta vain uuden suvun jäseneksi. Asia saattaa koskettaa jopa kymmeniä ihmisiä, joista jokaisella on omat mielipiteensä.”

Vihreälehdon syksyllä julkaistu kirja Isä tuntematon (Atena 2020) sisältää kaksikymmentä tarinaa isän etsinnästä. Moni kirjaan haastatelluista on läpikäynyt avioeron sekä työ- ja asuinpaikan vaihdokset.

”Monet käyttävät vuosia etsimiseen ja siitä muodostuu turvallinen missio. Sitten kun omainen löytyy, elämään jää tyhjä aukko. Samalla löytäjän on luotava koko identiteettinsä uudestaan.”

Vihreälehdon mukaan tositelevisio-ohjelmat, kuten Kadonneen jäljillä, saattavat antaa vääristyneen siitä, millaista lähisukulaisen löytäminen on.

”Ohjelma lopussa halataan ja ollaan kuin yhtä perhettä, mutta oikeastaan kaikki vasta alkaa siitä hetkestä, kun kamerat poistuvat paikalta. Silloin molemmat osapuolet ovat varmasti aika pihalla. Löytäminen on musertavan iso juttu, joka saattaa aiheuttaa monenlaisia ristiriitoja.”

Kukapa meistä ei haluaisi löytää suvustaan mahtavan tyypin ja tai jopa kuninkaallisia juuria. Sukuaan tutkiva voi kuitenkin kokea kriisin, jos oma identiteetti on rakentunut virheellisen tarinan tai uskomuksen pohjalle.

Selvisi, että Vihreälehdon isoisä oli neuvostokarjalainen sotavanki. Tämä oli taistellut myös Suomen armeijan heimopataljoonan riveissä, kunnes katosi kesällä 1944 itärajan taakse.

”Vaikka tiesin, että isoisäni oli sodan traumatisoima mies, kuvittelin silti, että hän olisi ollut jonkinlainen inspiraatio lähipiirilleen ja hyvä ihminen. Mutta hän ei ollut. Hän oli unohdettu suvussaan ja harva edes tiesi, että minne hänet oli haudattu. Se olikin surullinen tarina, jonka osaksi minun oli hyväksyttävä myös itseni.”

Sukusalaisuuksia ympäröi usein vaikenemisen ja häpeän kulttuuri. Sukuaan tutkiva voi tahtomattaan loukata läheisiään. Myös moraaliset arvot nousevat esille: kuollut ei voi puolustaa itseään.

”Meillä on oikeus kirjoittaa kuolleista, mutta tietty eettisyys pitää olla”, Vihreälehto muistuttaa.

Dna-testi tehdään ihmisen sylki- tai poskisolunäytteestä. Näyte postitetaan dna-palveluun. Oman dna:n tietoja verrataan kyseisen palvelun jo olemassa olevaan tietokantaan.Tulosten valmistuminen kestää palvelusta riippuen noin kahdesta viikosta kuukauteen.Dna-testejä myyvät useat eri yritykset. Suomalaisten tietokantaa löytyy runsaasti esimerkiksi amerikkalaisista palveluista: Family Tree DNA, Ancestery, MyHeritage ja 23andMe. Mitä useamman testin tekee, sitä enemmän saa todennäköisesti sukulaisosumia. Parasta on, jos suvun vanhimmat suostuvat myös testiin, koska heillä on perimänsä vielä kauemmas menneisyyteen.Dna-testeistä käyvät selville etninen alkuperä ja maantieteelliset alueet, joilta olet peräisin.Geneettisen sukututkimuksen harrastajan apuna on myös Facebook-ryhmiä.