Jäivätkö nuoret unholaan aluevaaleissa?
Aluevaaleissa on tuntunut unohtuvan, mistä siellä päätetään: miljoonan lapsen ja nuoren hyvinvoinnista. Oppilashuollon palveluiden siirtyessä alueille nuorten palveluille on luvattu paljon, mutta nähtäväksi jäävät palveluiden taso ja saavutettavuus. Siksi on tärkeää, että nuorten ääni kuuluu heitä koskevissa asioissa.
Alueet ovat velvoitettu perustamaan oma maakunnallinen nuorisovaltuusto, jotta alueilla kuullaan nuoria. Nuorten vaikuttajaelimelle tulee taata suora aloiteoikeus aluevaltuustoon ja läsnäolo ja puheoikeus kaikkiin alueen toimielimiin: eli lautakuntiin ja aluehallitukseen.
Lisäksi on kehitettävä muita osallisuuden muotoja, jolla kaikkien nuorten ääni saataisiin kuuluviin päätöksenteossa: tehokkaat ja helpot palautejärjestelmät, matalan kynnyksen osallisuusmuodot ja alueellisesti osallistava budjetointi. Täytyy myös muistaa, että kulttuuri, liikunta ja muut harrastukset ovat mielenterveyttä kohentavia ja edistäviä palveluja, joihin nuorten kuuluisi saada vaikuttaa enemmän.
Ympäri maata on lakkautettu kyläkouluja ja kuntaliitokset ovat pakottaneet päättämään, mille alueille veroeurot valuvat. Hyvänä esimerkkinä voidaan nähdä Ristiina liityttyään Mikkeliin vuonna 2013. Ristiinassa oli suosittu ja kilpailukykyinen lukio, mutta Mikkelin kaupunki päätti lakkauttaa sen vuoden 2020 kevätlukukauteen.
Monet oppilaat nousivat mielenilmaukseen kotilukionsa puolesta poissaolomerkinnän uhallakin, mutta turhaan. Monet Ristiinan lukiolaisista valitsivat lopulta ja mieluummin pienemmän Mäntyharjun lukion tulevaksi opinahjokseen kuin Mikkelin lukion.
Ajateltiinko tai kuultiinko tässä lainkaan nuoria? Ovatko isommat luokkakoot ja pitempi koulumatka todella hyväksi? Jääkö nuorelle aikaa harrastuksiin, entä palautumiseen? Tähän tulisi päättäjien nyt herätä. Nyt mitataan, kuka on nuorten puolella ja valmis kuulemaan nuoria aidosti eikä vain juhlapuheissa.
Tulevissa vaaleissa toivomme, että te ehdokkaat otatte kontaktia nuorten kanssa, kysytte vaalikentällä, mitä mieltä nuoret ovat yhteiskunnallisista asioista ja kuinka nuoret voivat ylipäätänsä omalla kotiseudulla.
Monica Ratinen
puheenjohtaja
Sisä-Suomen Nuva ry
Anton Hietsilta
puheenjohtaja
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
