Maitolaituri, kylä ja kaupunki…

Joskus 90-luvun alkuvuosina opetin maahanmuuttajille suomea. Opetukseen kuului ammattikoulussa tarvittavaa sanastoa sekä perustietoa yhteiskunnastamme. Opetukseni tueksi pyysin oppilaitani kuuntelemaan Ylen Radio-Suomea, koska siinä puhuttiin yleiskielellä tavallisista asioista ja soitettiin suomenkielistä musiikkia.

Sitten eräänä päivänä jouduin somalipoikien tenttiin: ”Opetaja, opetaja, mitä tarkoittaa maitolaituri?” Hämmästyneenä tiedustelin asiayhteyttä.

”No siinä radiossa sanotaan usein: maito, laituri, kylä ja kaupunki, radio suomi soi.” Pojat olivat selvittäneet sanakirjan avulla kaikki sanat, mutta he eivät mitenkään osanneet yhdistää maitoa ja veneilyä!

Minä sitten koetin vähäisten yhteisten kielitaitojemme sekamelskalla selvittää suomalaisen maatalouden lähihistoriaa maitotonkkineen ja keräilyautoineen. Kesken kaiken muistin omasta nuoruudestani erään tapauksen, mikä sai minut hymyilemään. Pojat kyselemään, mikä nauratti. Sanoin jotakin yhdentekevää, sillä muslimipojille en olisi juttua voinut esittää.

Oli helluntai vuonna 1958. Minulla oli elämäni ensimmäiset oikeat treffit. Eräs poika oli pyytänyt minua autoajelulle. Se oli jotakin vielä 50-luvulla, sillä autoja oli vähän. Ajelua enemmän kuitenkin kiinnosti tuo mukavasti jutteleva poika. Niinpä olin laittautunut parhaimpiini, leveä mekko ja patellavyö, valkeiksi pestyt kumitossut, jumpperi, kaulassa liina nauhaksi käännettynä ja solmittuna. Ja tietenkin erikoisleveä ja tärkätty alushame, jonka olin samana päivänä itse vanhasta lakanasta valmistanut.

Treffit oli tehty meidän maitopukille, joka seisoi tien vieressä keskellä kylää. Jännittyneenä odotin auton ilmestymistä tien mutkaan. Siellä se harmaa ryppypeppu-rellu tuli, ja pojan teräväkielinen pikkuveli tietenkin istui etupenkillä. Sekös harmitti.

Mutta sitten tapahtui jotakin kauheaa: hienon alushameeni vyötärölle kiristetty kuminauha katkesi, ja koko komeus valui nilkkoihin! Salamannopeasti hyppäsin sivuun, kokosin kangaskasan ja työnsin sen maitokopin uumeniin. Sitten heilutin hidastavalle autolle väkinäinen hymy huulillani.

Toivoin tietenkin, että hätätoimenpiteeni olisi jäänyt tulijoilta mutkan takia näkemättä. Helpotuin, kun pikkuveli nousi autosta ja sanoi jäävänsä kylälle. Onnellisena istuuduin auton etupenkille. Olin jo vetämässä ovea kiinni, kun tuo epeli kysyi ilkikurisesti virnuillen: ”Mitäs sinä sinne maitokoppiin piilotit?” Ja oli tietenkin jo uteliaana menossa sinne päin.

Eipä auttanut muu kuin selittää koko nolo juttu. Alushame sai jäädä piiloonsa iltaan asti. Mutta tapahtumaan palataan aina silloin tällöin, kun samainen venkoileva pikkuveli, nykyinen lankoni, asiasta kertoo ja aina mahdollisimman suurelle kuulijakunnalle.

Kyllikki Smolander, Myrskylä