Ei puistoa pakolla
”Kilpisjärvellä ei kansallispuistoa kaivata.”Metsähallitus selvittää parhaillaan kansallispuiston perustamista Käsivarren suurtunturialueella. Puistohanke on yksi neljästä, jotka ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) valitsi jatkovalmisteluun.
Käsivarren hanke on suunnitteilla olevista uusista kansallispuistoista kenties ristiriitaisin. Kilpisjärven asukkaista suurin osa vastustaa kansallispuiston perustamista jyrkästi (MT 7.8.). He pelkäävät oman liikkumisensa ja yrittämisensä vaikeutuvan.
Kilpisjärvelle matkailu on keskeinen elinkeino. Matkailuyrittäjät vievät asiakkaitaan moottorikelkoilla erämaahan hiihtoretkille, metsästämään ja kalastamaan. Kansallispuistossa kelkkailu olisi lain perusteella kiellettyä.
Lapissa tunnetaan suojelutoimet ja niiden tuomat rajoitukset tarkasti. Esimerkiksi Utsjoen ja Enontekiön kuntien pinta-alasta valtaosa kuuluu eri suojeluohjelmiin. Tämä koskee myös suunniteltua puistoa.
Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä syyttää Metsähallitusta salailusta. Kuntalaisille ei ole avoimesti kerrottu, mitä alueella halutaan vielä aiemman lisäksi rajoittaa.
Paikallisille asukkaille on jo lupailtu lievennyksiä ja poikkeuslupia muun muassa liikkumiseen kansallispuiston alueella. Maakunnassa on totuttu suhtautumaan tällaisiin lupauksiin epäillen.
On mahdollista, että koko hanke vielä kariutuu. Paikalliset vetoavat ympäristöministeri Niinistön vakuutteluihin, ettei puistoa perusteta ilman paikallista hyväksyntää.
Periaatteessa suojelu voisi olla matkailuelinkeinolle myyntivaltti. Näin ei ole, jos suojelu estää yritysten toiminnan.
Viranomaisilla näyttää edelleen olevan vaikeuksia voittaa suojeluasioissa paikallisten asukkaiden luottamus. Kaikista vanhoista virheistä ei ole opittu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
