
Myös Euroopalla on ongelmia huonosti hoidetun ulkomaalaispolitiikan kanssa – niitä ei pidä ratkaista trumpilaisilla keinoilla
USA:n presidentti kokeilee valtansa rajoja seurauksista piittaamatta.München
Presidentti Donald Trumpin määräämät kovaotteiset siirtolaisratsiat ovat aiheuttaneet väkivaltaisia mellakoita Los Angelesissa. Kuva: Ringo Chiu / LehtikuvaKansalliskaartin käyttäminen väkivaltaisten mielenosoitusten taltuttamiseen ei ole Yhdysvalloissa uusi asia. Los Angelesissa Kaliforniassa niin tehtiin vuonna 1992, kun rajut mellakat leimahtivat mustan Rodney Kingin pahoinpitelyä käsitelleen oikeudenkäynnin seurauksena.
Tuolloin mentiin pelikirjan mukaan. Kalifornian kuvernööri pyysi presidentin väliintuloa.
Nyt presidentti Donald Trump on kuvernööristä piittaamatta lähettänyt kansalliskaartin enkelten kaupunkiin tukahduttamaan mielenosoituksia. Ne leimahtivat Trumpin määräämien kovaotteisten siirtolaisratsioiden vuoksi. Tuleen on lähetetty jo myös merijalkaväen sotilaita.
Lain mukaan USA:n presidentti voi käyttää kansalliskaartia kapinan tukahduttamiseen tai maahan kohdistuvan hyökkäyksen torjumiseen. Los Angelesin tilanne on tulenarka, mutta kapinasta ei sentään voida puhua.
Siksi monet asiantuntijat pitävät Trumpin operaatiota ylireagointina ja vallan väärinkäyttönä. Hän yritti samaa ensimmäisellä valtakaudellaan. Silloin puolustusministeri Mark Esper torjui niin sanottujen Black Lives Matter -mielenosoitusten tukahduttamisen asevoimin.
Kun Trumpin kiihkeimmät kannattajat tammikuussa 2021 yrittivät vallata kongressitalon Washingtonissa ja estää vaalituloksen mukaisen vallan vaihdon, vaalit hävinnyt republikaanipresidentti ei kutsunut kansalliskaartia apuun torjumaan ilmiselvää kapinaa.
Myös tuolloin Trump sai rukkaset vaikutusvaltaisilta puoluetovereilta. Nyt hallinnon ykkösketjulaisissa tai republikaanien kongressiedustajissa ei tunnu olevan ketään, joka asettuisi vastustamaan yhdysvaltalaisen demokratian peruspilareita murentavaa presidenttiä.
Nyt toisella valtakaudella Trump yrittää ratkaista USA:n kiistatonta ulkomaalaisongelmaa laeista ja demokratian pelisäännöistä piittaamatta. Kuva: Manuel Balce Ceneta / LehtikuvaUSA:lla on kiistatta iso ulkomaalaispoliittinen ongelma. Siitä kantavat vastuun kaikki viime vuosikymmenten poliittiset vallanpitäjät yhdessä elinkeinoelämän kanssa.
USA:n demokraattinen järjestelmä ei vielä ole pystynyt kovin vakuuttavasti heittämään kapuloita Trumpin rattaisiin.
Maassa oleilee koko ajan pitkälti yli 10 miljoonaa paperitonta ulkomaalaista. Heitä tarvitaan ja hyödynnetään työmarkkinoilla, mutta laillistamista ei saada käyntiin. Ja maahanmuuttovirta Meksikon rajan yli jatkuu.
Nyt toisella valtakaudellaan Trump yrittää ratkaista ongelman kovalla kädellä demokratian pelisäännöt ohittaen ja laeista tai sopimuksista piittaamatta. Samaa laillisuuden rajoja koettelevaa linjaa hän on vetänyt tullikiistoissa ja taistelussa eliittiyliopistoja vastaan.
Yhdysvaltain kiitelty demokraattinen järjestelmä ei ainakaan vielä ole pystynyt kovin vakuuttavasti heittämään kapuloita Trumpin hallinnon rattaisiin. Euroopan johtajien on hyvä muistaa tämä suitsuttaessaan lännen yhteisiä ja yhdistäviä arvoja. Niitä ei nyt todellakaan ole liikaa. Ei puheissa, eikä teoissa.
Samalla on pidettävä kirkkaana mielessä, että myös Euroopalla on ulkomaalaispoliittisia ongelmia, joita halutaan kovassa poliittisessa paineessa ratkaista suoraviivaisesti.
Saksassa uusi hallitus pyrkii palauttamaan turvapaikanhakijoita jo maan rajoilta huomattavasti nykyistä tylymmin. Linjan laillisuus on kyseenalaistettu. Samansuuntaista keskustelua on käyty myös Suomen rajaturvallisuuslaista.
Perustuslakiasiantuntijat ovat arvostelleet ankarasti Suomen rajaturvallisuuslakia, jolla itäraja suljettiin välineellistetyn maahanmuuton estämiseksi. Kuva: Mikko NikkinenSaksassa on todisteltu, että nyt on viimeinen mahdollisuus vastata epäonnistuneen ulkomaalaispolitiikan haasteisiin, jos laitaoikeiston vyörytys halutaan estää. Poikkeuksellisessa tilanteessa tarvitaan poikkeuksellisia ratkaisuja.
Juuri tässä on huolestuttavan trumpilainen sointi. USA:n 47. presidentti perustelee autoritäärisiä siirtojaan sillä, että ulkomaalaiset rikolliset tuhoavat maailman parhaan maan.
Omia ulkomaalaisongelmiaan ratkaiseva Eurooppa ei saa sortua samaan. Demokratian pelikirjaa ja enemmistöpäätöksillä säädettyjä lakeja ei pidä lähteä murjomaan sillä perusteella, että jos niin ei tehdä, valtaan nousevat Trumpin kaltaiset vielä pahemmat murjojat.
Artikkelin muotoilua Suomen rajaturvallisuuslaista on muutettu 10.6. klo 11.50. Samalla on lisätty tieto USA:n merijalkaväen sotilaiden lähettämisestä Los Angelesiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





