Trump kiukuttelee epäjohdonmukaisesti lähes kaikesta, mutta EU:n ei pidä taipua kaikkeen, mitä Valkoinen talo vaatii

Saksan uutta liittokansleria Friedrich Merziä (vas.) ei höykkyytetty Valkoisessa talossa. Kuva: DPA / LEHTIKUVA

Pääkirjoitus|Ulkomaat

7.6.202513:30

Pääkirjoitus

Tapio Nurminen

Donald Trumpin toisen presidenttikauden alku on ollut EU:lle kaikkea muuta kuin helppo. Eikä paljon helpompaa ole luvassa.

Seuraavan reilun neljän piinaviikon aikana moniin USA:n ja Euroopan liittosuhdetta hiertäviin kysymyksiin haetaan vastauksia. Hyviä on edelleen luvassa kovin vähän.

EU-pääkaupungeissa huokaistiin helpotuksesta, kun Saksan liittokanslerin Friedrich Merzin Washingtonin vierailu viime viikon lopulla sujui ilman välikohtauksia. USA:n ja EU:n mahtimaan johtajien välit näyttäisivät olevan kohtuullisella tolalla. Keskeisiin haasteisiin liittyviä lupauksia Trumpilta ei silti herunut.

Kuun puolivälissä koolla ovat G7-maat Kanadassa. Viikko sen jälkeen Hollannin Haagissa pidetään Naton huippukokous ja heti sen perään EU-johtajat ovat koolla Brysselissä. Heinäkuun 9. päivä on takaraja kauppasovulle, jolla estetään EU:n USA-tuontia uhkaavat 50 prosentin tullit.

Pahimmassa tapauksessa Trump hakee diiliä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen vaikeasti ennustettavalla tavalla. Hän voi yhtäällä vaatia kirveleviä myönnytyksiä ja toisaalla tarjota tukea vaihtokauppana, jossa USA:n pitää näyttää voittajalta. Kauppaa voidaan käydä ristiin pistellen Ukrainan rauhanratkaisusta, Euroopan turvallisuustakuista, tulevista Venäjä-suhteista, kauppasopimuksista ja EU:n digilainsäädännöstä.

EU:n siiloajattelulle tällaiset kytkyt ovat vaikeita eikä jäsenmaiden ja Brysselin hyhmäinen toimivaltajako helpota asetelmaa.

Euroopan pitää kuitenkin valmistautua esimerkiksi siihen, että USA jatkaa Ukrainan sotilaallista tukemista ja Venäjän taloudellista eristämistä vain, jos EU taipuu kauppaneuvotteluissa. Valkoisen talon neuvottelijat saattavat nostaa yhdysvaltalaisten maataloustuotteiden tuonnin lisäämisen yhdeksi kynnyskysymykseksi. Osin juuri siihen edellinen suuri neuvottelukierros kariutui. Tällä kertaa pelissä voi olla koko Euroopan turvallisuus. Sen rinnalla USA:n tuontiruokaan liittyvät riskit ovat pieniä.

Yhdysvaltain nykyhallinto voi myös sitoa eurooppalaisten Nato-maiden sotilaallisen tukemisen niiden sisäpoliittiseen kehitykseen. Trump esikuntineen on pönkittänyt näyttävästi Euroopan EU-vastaisia oikeistopopulisteja. Onko heidän johtamillaan hallituksilla parempi asema, kun USA päättää joukkojensa tulevasta vahvuudesta Euroopassa?

EU-maiden rivejä on näissä väännöissä vaikea pitää yhtenäisinä, koska USA on nyt samaan aikaan sekä elintärkeä liittolainen että taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen uhka. Osa EU-maista keskittyisi Ranskan johdolla vähentämään Euroopan riippuvuutta Yhdysvalloista. Italian johtama leiri taas varjelisi keinoja kaihtamatta perinteistä USA-suhdetta.

Leirejä yhdistää pyrkimys pitää USA:n arvaamaton nykyjohto tyytyväisenä. Välillä tuntuu, että tarkoitus pyhittää tässä suhteessa keinot.

Toistaiseksi ylenpalttinen nöyristely tai edes vähän lievempi myötäsukainen diplomatia ei ole kuitenkaan tuottanut toivottuja tuloksia. Venäjää rauhanneuvotteluissa painostava yhteisrintama Trumpin kanssa mureni hetkessä ja tullipoukkoilu on päivä päivältä tolkuttomampaa.

Siksi EU:n pitää piinaviikoilla varoa liian pitkälle meneviä myönnytyksiä. Toisaalta linjan tiukentaminen ei sekään ole helppoa.

Elintärkeää liittosuhdetta Yhdysvaltoihin on vaalittava, koska ilman sitä vapaata ja vahvaa demokraattista länttä ei ole olemassa. EU-johtajien suosima klassinen diplomatia voi siitä huolimatta olla tiukkaa, mutta rakentavaa

Euroopalle paras ja tehokkain tapa huolehtia vapaan lännen elinvoimaisuudesta, on vahvistaa omaa suvereniteettia kaikilla rintamilla. Sitä on tehtävä hyvällä itsetunnolla täysin riippumatta Valkoisesta talosta päivittäin suollettavista uhkauksista ja myös suitsutuksista.