Viljelijän palkka

Ruuan tuotanto on tällä hetkellä kannattavuuskriisissä lähes kaikkialla maailmassa. Tuotteista saatavat tulot eivät kata aina edes tuotantokustannuksia. Tilanne on vähintäänkin outo, koska ruoka on kaikkein tärkeintä. Ruuan tärkeyden huomaa vasta kun sitä ei ole.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n arvion mukaan maailmassa on yli 800 miljoonaa ihmistä, jotka elävät jatkuvassa nälässä. Yli neljänneksellä maailman lapsista ravinnon saanti on niin niukkaa, ettei se riitä normaaliin kasvuun.

Vauraimmissa maissa ruokaa vielä riittää, mutta tuottajahintaa pidetään alhaisena erilaisilla tukijärjestelmillä. Näin on myös EU-maissa.

Vaikka viljelijät mieluiten haluaisivat toimeentulonsa markkinoilta, ovat tuet yhteisten päätösten seurauksena viljelijöiden toimeentulon kannalta avainasemassa. Ne ovat todella merkittävä osa viljelijän palkkaa.

Tuista huolimatta ruuan tuottaminen kannattaa huonosti eikä tilojen taloudessa ole pelivaraa. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että tuottajat ovat yllättäen joutuneet EU:n ja Venäjän välisen pakotepolitiikan maksumiehiksi.

Ei ole ihme, että tuottajat eivät hyväksy Maaseutuviraston ilmoittamaa tukien maksulykkäystä.

Maaseutuviraston aikomus myöhentää tukien maksamista vuosina 2015–2016 ei ole vähäisessäkään määrin ilmoitusasia. Jos näin kuvitellaan, kannattaisi kokeilla samaa menettelyä esimerkiksi valtion virkamiesten palkkoihin.

Virasto perustelee myöhennyssuunnitelmiaan tukivalvonnan säästöillä. Tukia ei voida maksaa ennen kuin valvonnat on saatu tehtyä.

Kyse on hallinnon ongelmasta, jota ei voi laittaa viljelijöiden maksettavaksi.