Vanhaa leipää
”Kotimaisen leipomon tuote takaa tuoreuden.”Suomalaiset syövät yhä enemmän ulkomailta raakapakasteena tuotua leipää, joka paistetaan kypsäksi kaupan paistopisteessä.
Fazerin toimitusjohtajan Christoph Vitzthumin mukaan paistopisteiden leivät mielletään tuoreiksi, vaikka todellisuudessa Keski-Euroopasta tuleva leipä saattaa olla jopa vuoden vanhaa (MT 30.3.)
Ulkomaiset pakasteleivät vievät yhä enemmän markkinoita suomalaiselta leipomoteollisuudelta – sekä isoilta että pieniltä yrityksiltä.
Suomalaistoimija putoaa helposti kaupan tarjouskilpailusta, kun puolalainen, ranskalainen tai saksalainen yritys pystyy tarjoamaan tuotteet halvemmalla.
Arviolta viidennes Suomessa myytävistä leivistä tulee ulkomailta. Vitzthum epäilee, etteivät kuluttajat aina tunne paistopisteen leivän alkuperää.
Paistopisteiden leipä on vahvistanut kaupan osuutta viljatuotteiden rahavirroista.
Ruokaleipien ja raakapakasteiden tuonti tuplaantui vuosina 2008–2012, jolloin kaupan ja ravintoloiden osuus vilja- ja leipomotuotteisiin käytetyistä kulutusmenoista kasvoi 7,3 prosenttiyksikköä.
Samana aikana kotimaisen teollisuuden osuus pieneni 4,5 ja maatalouden 0,1 prosenttiyksikköä.
Kyse on kotimaisen viljan ja muiden raaka-aineiden menekistä mutta myös suomalaisista työpaikoista.
Suomessa toimii noin 700 leipomoa, joista valtaosa on pieniä, paikallisia yrityksiä. Kaikkiaan leipomoala työllistää liki 8 000 suomalaista.
Moni osaa kaupassa jo perätä lihan alkuperää, mutta samaa kannattaisi kysellä myös paistopisteen myytävistä.
Jos haluaa nauttia tuoreesta ja laadukkaasta leivästä tai leivonnaisesta, varmin valinta on kotimaisen leipomon tuote.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
