Ulkosuhteiden hoitaminen on EU:lle haastavaa – parlamentin Qatar-skandaali paljasti karun ongelman

Kuva: Timo Filpus

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut sekä poliitikkojen että äänestäjien suhtautumista autoritäärisiin valtioihin. Moraalinen heristely presidentti Vladimir Putinin ja Kiinan johtaja Xi Jinpingin kaltaisten diktaattorien suuntaan on suositumpaa kuin aikoihin.

Se on ymmärrettävää ja perusteltua, mutta ei välttämättä ongelmatonta.

Suomessa pääministeri Sanna Marin (sd.) vetää globaalin moraalipoliisin roolia hyvällä menestyksellä. Se tuo Suomelle mainetta ja kunniaa ja voi tasoittaa Marinille itselleen tietä kansainvälisiin huipputehtäviin.

Saksan ulkoministeri Annalena Baerbock ja Viron pääministeri Kaja Kallas ovat myös profiloituneet korkean moraalin EU-poliitikkoina.

EU-parlamentissa paljastunut korruptiovyyhti, jossa nyt jo erotetun kreikkalaisen varapuhemies Eva Kailin epäillään saaneen muhkeita lahjuksia Qatarilta, on kirvelevä takaisku erityisesti juuri parlamentille. Se on EU-instituutioista kaikkein kärkkäimmin vetänyt moraalipoliisin roolia kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

Skandaali sopii kuitenkin huonosti yhteen myös Marinin, Baerbockin ja Kallaksen vetämän sinänsä kunnioitettavan linjan kanssa. Jo pelkkä epäily siitä, että demokratian pelisääntöjä ja ihmisoikeuksia rikkova upporikas lilliputtivaltio on voinut rahasäkeillä vaikuttaa EU:n päätöksentekoon, rapauttaa unionin instituutioiden ja jäsenmaiden kansainvälistä uskottavuutta.

Taloudelliset väärinkäytökset eivät ole Brysselin kuplassa uusia tai yllättäviä. EU-koneiston tuottama regulaatio vaikuttaa globaalisti yrityksiin ja yhteisöihin myös kolmansissa maissa. On aivan selvää, että erityisesti autoritääriset valtiot pyrkivät vaikuttamaan Brysselin päätöksentekoon mieluummin enemmän kuin vähemmän kyseenalaisin keinoin.

Transparency International pitää kuitenkin tuoretta Qatariin kohdistuvaa korruptioepäilyä jo nyt kaikkien aikojen mittavimpana. Juuri siksi EU-parlamentin ja komission on tehtävä nopeasti järeä korjausliike, joka perkaa Qatarin mahdollisen lahjonnan juuriaan myöten ja ennaltaehkäisee tulevat väärinkäytökset.

EU:n kohtuullisen tiukat ulkopuolista vaikuttamista määrittelevät säädökset eivät puutu riittävästi kolmansien maiden hallitusten lobbaamiseen. Tämä epäkohta on syytä korjata.

Unionilla ei myös edelleenkään ole riippumatonta elintä, joka voi puuttua niin komission, parlamentin kuin Brysselin erilaisten komiteoidenkin kupruihin. Tällaisen valvontayksikön perustamisesta on puhuttu kauan. Viimeistään nyt puheiden on syytä muuttua teoiksi.

Samalla sekä EU:n instituutioissa että jäsenmaissa on hyvä pohtia, miten paljon ulkosuhteiden hoidossa luotetaan moraaliseen kompassiin. Korkean moraalin ja käytännön realiteettien saneleman pragmaattisen politiikan pitää olla linjassa, jos EU haluaa olla merkittävä geopoliittinen toimija.

Qatarin tapaus on varoittava esimerkki siitä, miten moraalinen kompassi voi ulkosuhteissa johtaa umpikujaan.

Periaatteessa EU:n ja EU-maiden pitäisi jäädyttää suhteensa rahalla päätöksiä ostavaan Qatariin. Käytännössä se on mahdotonta. Sen jälkeen, kun Venäjä sulki suurimman osan kaasuhanoistaan, Qatarista on tullut elintärkeä energiakumppani Saksalle ja sitä kautta koko Euroopalle.

Myös Kiinan suuntaan moraalipoliiseilta vaaditaan malttia. Eurooppa tarvitsee Kiinaa, halutaan tai ei. Ylenpalttinen heristely ihmisoikeuksista ei ole uskottavaa, jos samaan aikaan yritetään kaikin keinoin varmistaa, että vienti Kiinaan vetää ja kysyntä kasvaa.

EU ja sen jäsenmaat ovat edelleen parhaita mahdollisia tahoja puolustamaan edustuksellista demokratiaa, ihmisoikeuksia, sananvapautta ja vapaakauppaa. Globaalin moraalipoliisin rooli on kuitenkin haastava erityisesti silloin, kun yritetään pragmaattisesti hoitaa suhteita taloudellisesti tärkeisiin autoritäärisiin valtioihin.