Rauhan takaajaksi perustetussa EU:ssa ymmärretään viimein, että väkevä asevarustelu on nyt varmin keino taata rauhaa

Vasemmalta oikealle pääministereillä, Donald Tusk (Puola), Mette Frederiksen (Tanska), Petteri Orpo ja Ulf Kristersson (Ruotsi) oli oma tapaaminen Brysselin EU-huippukokouksen yhteydessä. Kuva: FRANCOIS LENOIR

Pääkirjoitus|Politiikka

9.3.202509:08

Pääkirjoitus

Tapio Nurminen

Kolme vuotta sitten EU-maat ymmärsivät − aivan liian myöhään − miten vaarallinen Ukrainaan hyökännyt Vladimir Putinin johtama Venäjä on. Siitä seurasi sarja oikeita johtopäätöksiä ja käytännön tekoja. Ukrainaa tuettiin ja Venäjää eristettiin. Kumpaakaan ei kuitenkaan tehty riittävästi.

Kolme vuotta myöhemmin Venäjä on koko Euroopalle vähintään yhtä vaarallinen. Osin siksi, että monet EU-maat ovat varustautumisessa ja varautumisessa yhä lähtötelineissä. Suomi ei onneksi kuulu tähän ryhmään.

Nyt on lisäksi havahduttu siihen − taas liian myöhään − miten Donald Trumpin johtama USA voi pahimmillaan olla ei ehkä vihollinen, mutta ainakin epäluotettava ja jopa uhkaava liittolainen.

Tunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa. EU-maat ovat käynnistämässä järeitä, parhaimmillaan 800 miljardin euron panostuksia puolustukseen. Viime viikon huippukokouksen yksimielinen päätös niistä on merkittävä. Se tulee myöhään, mutta parempi niin, kuin ei milloinkaan.

Lupaavaa on myös se, että Ranska ja Saksa osoittavat viimeinkin sitä johtajuutta, jota niiltä on pitkään kaivattu. Ranskan presidentti Emmanuel Macron tarjoaa maan ydinasepelotetta koko maanosan turvaksi. Saksa on tulevan liittokanslerin Friedrich Merzin johdolla uudistamassa Euroopan taloutta hyydyttänyttä velkajarruaan ja investoimassa satoja miljardeja puolustukseen. Kun lisäksi Britannia on vielä saatu mukaan rintamaan, edellytykset vanhan mantereen ryhdistäytymiselle ovat paremmat kuin vuosiin.

Oleellista on se, että hyvät päätökset muuttuvat käytännön teoiksi mahdollisimman nopeasti. Tässä suhteessa EU:n viime vuosikymmenten näytöt ovat vähemmän vakuuttavia.

Juuri siksi on hyvä, että EU:n suuret jyräävät nyt yhdessä halukkaiden ja kyvykkäiden jäsenmaiden kanssa eteenpäin unionin päätöksentekosuon upottavista silmäkkeistä piittaamatta. Tämä konkretisoitui, kun Unkari sivuutettiin Ukrainan tukea koskevissa päätöksissä.

Kaikesta hyvästä huolimatta EU:n ja Euroopan uusi tuleminen ei tietenkään ole vielä tekemistä vaille valmis.

800 miljardin varustelupaketissa on enemmän ilmaa kuin konkretiaa ja jäsenmaiden välistä hankausta yksityiskohdista tulee taatusti. Ranskassa valta voi vaihtua ennen kuin Macron ehtii jalkauttaa visionsa käytäntöön. Eikä ole mitenkään varmaa, että tuleva liittokansleri Merz onnistuu purkamaan esteet Saksan puolustusinvestointien tieltä.

Yksi isoimmista haasteista koko ajan on USA:n nykyhallinto, jonka poukkoilusta edes poukkoilijat itse eivät aina ota selvää. Siksi on tärkeätä, että EU:ssa keskitytään Trumpin sohimisesta riippumatta vahvistamaan puolustusta ja parantamaan sekä taloudellista että teknologista kilpailukykyä.

Kaikki viittaa edelleen siihen, että USA hieroo Ukrainaan huonon rauhan Venäjän ehdoilla ja ukrainalaisia tai eurooppalaisia kuuntelematta. EU-maiden kannattaa siksi jo tähdätä pitkälle rauhanratkaisun jälkeiseen aikaan eikä jäädä asemalle itkemään, kun Trumpin ohjastama rauhanjuna kolistelee kummallisesti kohti päämäärää.

Euroopan oman asevarustelun rinnalla Ukrainasta on tehtävä EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin sanoin ”teräksinen piikkisika”. EU:n päättäväisen etenemisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että Trumpia provosoidaan ja siltoja Yhdysvaltoihin poltetaan. Toisaalta eurooppalaisten ei myöskään pidä omalla toiminnallaan todistaa oikeaksi arvaamattoman kiinteistömogulin näkemystä, jonka mukaan heikon Euroopan rivit on helppo hajottaa.

Selvä enemmistö rauhan takaajaksi perustetun EU:n jäsenmaista näyttää viimeinkin ymmärtävän, että asevarustelu on nykyisessä myllerryksessä paras keino taata rauhaa. Ymmärrys on muutettava teoiksi. Ne ovat Yhdysvalloille järeä viesti siitä, että Eurooppa pitää ottaa vakavasti.