Tunnustus maakunnille
Päätös sijoittaa uuden ruokaviraston päätoimipaikka Seinäjoelle on voitto maakunnille. Vaikka maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) esitys ei olennaisesti vaikuta uudeksi virastoksi yhdistyvien Maaseutuviraston ja Helsingissä toimivan Elintarviketurvallisuusviraston työpaikkojen jakoon, signaali on selvä.
Myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella on mahdollista tehdä yhteiskunnan kannalta tärkeää työtä sujuvasti ja tehokkaasti. Merkittävä osa talouskasvusta tulee maakunnista. On kohtuullista, että alueet saavat osansa myös julkisen sektorin työpaikoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
