EU:lta hukassa suunta ja vakaus

Italialaiset äänestivät sunnuntaina nurin pääministeri Matteo Renzin paketin maan perustuslaillisista uudistuksista. Samalla kaatui myös pääministeri, mikä tarkoittaa Italiassa todennäköisesti uusia parlamenttivaaleja.

Renzi kaatui uudistuksiin, joilla piti vakauttaa Italian horjuvaa taloutta. Kansa käytti valtaansa. Seuraavaksi se todennäköisesti nostaa hallitusvaltaan koomikko Beppe Grillon johtaman Viiden tähden liikkeen. Grillo on luvannut vaalit voittaessaan kansanäänestyksen Italian eurojäsenyydestä.

Italia on suuri ja pahoissa talousvaikeuksissa oleva euromaa. Sen liikkeet voivat aiheuttaa uuden eurokriisin – jopa kaataa koko yhteisvaluutan.

Harva Italian ulkopuolellakaan uskoi, että Renzin ohjelma olisi ratkaisut maan talousongelmat. Renzin tilalle nousevat vaihtoehdot tuovat kuitenkin ilmeisesti häntäkin enemmän ja vaikeammin ennustettavaa epävarmuutta koko euroalueelle.

Italian kipuilu on vain yksi oire euron ja EU:n laajemmasta ongelmasta. Jäsenmaa toisensa perään ottaa etäisyyttä yhteiseen eurooppalaisuuteen – sen instituutioihin ja sopimuksiin. Talouden vaikeuksissa EU:ta ei nähdä ratkaisuksi, vaan mieluummin syypääksi ongelmiin. Seurauksena käperrytään omiin kansallisiin lokeroihin.

Ongelmia EU:lla on luvassa riittävästi. Merkittävän osan päätöksentekokoneistoa sitoo valmistautuminen Britannian EU-eroon ja neuvotteluihin sen ehdoista. Moni jäsenmaa seuraa neuvotteluja omiin päätöksiinsä vaikuttavana ennakkotapauksena.

Ranska puolestaan valmistautuu kevään presidentinvaaleihin. Asetelma täsmentyi reilu viikko sitten, kun keskustaoikeisto valitsi ehdokkaakseen entisen pääministerin François Fillonin. Vastaehdokkaanaan hänellä on nationalistisen kansallisen rintaman johtaja Marine Le Pen.

Luvassa on myös muuta Eurooppaa repivä vaalikamppailu. Le Pen haluaa Ranskan ulos sekä EU:sta että yhteisvaluutta eurosta. Ranska tunnetaan EU:ssa paitsi suurena, myös omapäisenä jäsenmaana. Riippumatta vaalien voittajasta, Le Penin kampanja kääntää Ranskaa entistä EU-kriittisempään suuntaan.

On muistettava, että suurten jäsenmaiden etääntyminen unionista perustuu kansan tahtoon ja toteutuu demokraattisesti. EU ei ole vastannut jäsenmaiden kansalaisten odotuksia, tai se ainakin koetaan syylliseksi siihen, etteivät odotukset täyttyneet.

EU:n historia on varsin lyhyt. Yhdentyminen alkoi 1951 perustetusta Euroopan hiili- ja teräsyhteisöstä. Sen tärkein idea oli sitoa sodan runtelemat maat taloudellisesti toisiinsa niin, ettei uusi sota tulisi enää kyseeseen.

Eurooppalainen rauhan projekti on uusien perussopimusten ja laajentumisten kautta kasvanut yli 500 miljoonan ihmisen yhteisöksi. Yhteisellä päätöksenteolla EU:ssa on sovittu sekä suurista yhteismarkkinoista että ihmisten vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella. Nyt näitä yhteisiä pelisääntöjä haastetaan monessa jäsenmaassa avoimesti.

Itälaajenemisen jälkeen EU:n tavoite on ollut nousta maailman kilpailukykyisimmäksi talousalueeksi. Samalla EU:lle on tavoiteltu sen koolle kuuluvaa painoarvoa maailmanpolitiikassa.

Tavoitteet eivät kohtaa todellisuutta. Suuren maailmanvallan sijasta EU on joukko eriseuraisia ja toisiaan syytteleviä jäsenmaita. Tekemistä on, että edes suuri rauhan projekti pysyy päättäjien mielessä.

Kansalaisille EU näyttäytyy pikkutarkkana säätelijänä – ei suurten kysymysten merkittävänä ratkaisijana. Siksi se on helppo asettaa myös kansallisten ongelmien syntipukiksi.

EU:lta puuttuu tällä hetkellä suunta ja vakaus. Ne olisivat nyt enemmän kuin tarpeeseen. Kansainvälisten jännitteiden purkamisessa tarvitaan myös Eurooppaa. Omassa kriisissään EU uhkaa kuitenkin jäädä sivusta katsojaksi.